Avaruussukkula Challenger (OV-099) oli NASAn toinen avaruussukkula, jolla se lensi avaruuteen. Sukkula hajosi 73 sekuntia Cape Canaveralista tapahtuneen nousun jälkeen 28. tammikuuta 1986. Kaikki seitsemän astronauttia, jotka tuolloin olivat siinä, saivat surmansa. Maahansyöksy johtui siitä, että o-renkaaksi kutsuttu kumiputki ei kylmän sään vuoksi laajentunut täyttämään eräässä kantoraketissa olevaa aukkoa.
Challenger sai nimensä kuninkaallisen laivaston aluksen mukaan, joka tutki Tyynenmeren ja Atlantin valtamerta vuosina 1872-1876. Challenger oli myös Apollo 17:n kuun kiertolaismoduulin nimi.
Onnettomuuden kulku
Onnettomuus sattui STS-51-L -lennolla 28. tammikuuta 1986, kun avaruussukkula ja sen kiinnityslaitteet nousivat laukaisualustalta. Noin 73 sekuntia laukaisun jälkeen oikeanpuoleisen solid rocket booster -raketin liitoskohdan o-renkaassa tapahtui tiivistevuoto, josta seurasi kuuman palokaasun pääsy rakenteisiin. Tämä aiheutti rakenteellisen vaurion, joka johti ulkoisen polttoainesäiliön rikkoutumiseen ja sukkulan hajoamiseen ilmakehässä. Palaset putosivat pitkin Atlantin rannikkoa ja hajoamistuho peitti suuren alueen.
Syy ja tutkimukset
Virallinen tutkinta, niin sanottu Rogers-komissio, totesi onnettomuuden perussyynä olleen SRB-liitoksen o-renkaan epäonnistuminen kylmissä olosuhteissa. Alkuperäiset suunnittelurajat ja liitoksen rakenne sallivat, että o-rengas voi menettää elastisuuttaan hyvin alhaisissa lämpötiloissa, minkä vuoksi tiivistys ei toiminut launch-hetkellä. Tutkinta paljasti myös organisatoorisia ja päätöksentekoon liittyviä puutteita: useat Morton Thiokolin ja NASAn työntekijät olivat aiemmin ilmaisseet huolensa o-renkaiden toimivuudesta kylmässä, mutta laukaisu päätettiin silti toteuttaa.
Seuraukset
Challenger-onnettomuus johti Space Shuttle -ohjelman väliaikaiseen jäädyttämiseen ja laajoihin suunnittelu- ja turvallisuusmuutoksiin. SRB-liitoksia muokattiin ja toimintatapoja, riskienhallintaa sekä päätöksentekoprosesseja uudistettiin NASAn sisällä. Avaruussukkulaohjelma palasi lennolle STS-26:lla syyskuussa 1988, kun paluu toteutettiin uudistetun turvallisuustyön jälkeen. Onnettomuus vaikutti voimakkaasti julkiseen keskusteluun avaruuslennoista ja nosti esiin tarvetta paremmalle turvallisuuskulttuurille teknisissä organisaatioissa.
Miehistö
- Francis R. Scobee (komentaja)
- Michael J. Smith (lentäjä)
- Ronald McNair (missiospesialisti)
- Ellison Onizuka (missiospesialisti)
- Judith Resnik (missiospesialisti)
- Gregory Jarvis (kuormanspesialisti)
- Christa McAuliffe (kuormanspesialisti, koulunopettaja — valittu "Teacher in Space" -ohjelmaan)
Muistaminen
Onnettomuus jätti pysyvän jäljen Yhdysvaltain avaruushistoriaan. Uhrien muistoa kunnioitetaan useilla muistomerkeillä, muun muassa Kennedy Space Centerin Challenger Memorialissa ja Arlingtonin kansallisessa hautausmaassa. Tapaus on myös muuttunut tärkeäksi esimerkiksi tekniikan, turvallisuuden ja organisaation johdonmukaisuuden välisistä riippuvuuksista sekä muistutukseksi siitä, miten kriittistä on kuunnella asiantuntijoiden huolia korkean riskin projekteissa.
