Ammattiyhdistysliike

Toiminta

Liitot tekevät monia asioita jäsentensä hyväksi. Näihin kuuluvat:

• Työehtosopimusneuvottelut: Ammattiliiton johtajat työskentelevät yritysjohdon (yrityksen johtajien) kanssa saadakseen aikaan sopimuksen, joka antaa työntekijöille heidän haluamansa edut. Tämä johtuu siitä, että ammattiyhdistysjohtajat voivat uhata lakolla.
• Edut: Varhaiset ammattiliitot antoivat jäsenilleen työttömyyskorvausta, jos he loukkaantuivat työssä, saivat epäoikeudenmukaisesti potkut tai olivat sairaita. Nykyään tämän tekee yleensä hallitus. Ammattiliitot voivat myös antaa jäsenilleen asianajajan, joka edustaa heitä, jos heitä joskus haastetaan oikeuteen tai syytetään rikoksesta.
• Politiikka: Poliittiset kysymykset: Liitot pyrkivät usein saamaan läpi lakeja, jotka auttavat heitä. Jotkut keräävät rahaa poliitikoille, jotka suhtautuvat myönteisesti ammattiliittoihin. Ne myös lobbaavat lakeja, jotka auttavat ammattiliittoja. Jotkin poliittiset puolueet ovat hyvin lähellä ammattiliittoja, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan työväenpuolue.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 8 artiklassa taataan oikeus perustaa ammattiyhdistys ja liittyä siihen sekä käyttää lakkoapua.

Strikes

Jos työehtosopimusneuvottelut eivät toimi, ammattiliitot käyttävät usein lakkoja saadakseen vaatimuksensa läpi. Lakolla uhkaaminen kuitenkin yleensä riittää: yli 98 prosenttia ammattiliittojen sopimuksista uusitaan ilman lakkoa.

Historia

Ammattiliitot ovat keskiajan ammattikiltojen jälkeläisiä. Nämä killat koostuivat itsenäisistä ammattitaitoisista työntekijöistä (tai käsityöläisistä), jotka olivat saaneet oppisopimuskoulutuksen ja pätevyyden killan toimesta.

Brittiläinen ammattiliitto 1750-1850

Ammattiliitto on kokoelma eri alojen ihmisiä, jotka haluavat säilyttää ja parantaa työpaikkojaan sekä työ- ja elinolojaan. Ammattiliiton jäsenet työskentelevät yleensä samalla alalla.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset ja työnantajat hyväksyivät lopulta ammattiyhdistystoiminnan - mutta se oli vaikeaa. Ammattiliittojen hyväksyminen ei ollut sattumaa; se tapahtui, kun Britannian teollisuus oli luottavaisimmillaan, ja tasainen talouskasvu oli vaimentanut vallankumouksellista innostusta. Samalla työnantajat pystyivät ostamaan tyytymättömyyden pois korkeammilla palkoilla ja paremmilla työehdoilla.

Tämä ei tarkoittanut sitä, että valtaapitävät pitivät ammattiliitoista. Itse asiassa ammattiliittojen oli pidettävä huolta siitä, että ne loivat hyvän imagon keskiviktoriaanisessa mielessä, jotta ne saisivat suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää. Yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuus ei kuitenkaan ollut varma.

Ammattiyhdistysliikkeen kehitys

Ammattiyhdistykset kehittyivät hitaasti Britanniassa, mutta ne voidaan jäljittää jo keskiajalle asti. Keskiaikaisissa kaupungeissa ja kylissä alkoi kehittyä ammattikiltoja. Sekä mestari että työntekijät kuuluivat oman käsityöläisalansa kiltoihin.

Vuonna 1563 Elisabet 1:n hallitus hyväksyi The Statute of Artificers -säädöksen. Säännöstöllä oli joitakin kielteisiä vaikutuksia, kuten se, että oppisopimuskoulutettavat eivät saaneet etsiä työtä oman seurakuntansa ulkopuolelta, mutta sillä oli myös myönteisiä vaikutuksia, kuten se, että rauhantuomareilta vaadittiin elintason ylläpitämistä ja oppisopimuskoulutettavien valvomista alueellaan. Tämä merkitsi sitä, että käsityöläiset saivat jonkinlaista suojelua valtiolta.

1800-luvulle tultaessa asenteet olivat muuttuneet. Ihmiset vihasivat hallituksen puuttumista heidän liiketoimintaansa. Väestön kasvaessa myös yritysten koko kasvoi, eikä työnantajilla ollut enää mahdollista olla henkilökohtaista suhdetta jokaiseen työntekijään. Tämän vuoksi laki kumottiin vuonna 1813. Nyt työntekijät alkoivat perustaa ammatillisia kerhoja ja yhdistyksiä suojellakseen teollisia ja henkilökohtaisia etujaan.

Varhaiset ammattiliitot olivat vain ammattitaitoisten "käsityöläisten" ammatteja varten. Näitä käsityöläisammattiliittoja tai "yhdistyksiä" muodostettiin pääasiassa suutareiden, kirjapainajien ja mekaanikkojen keskuudessa. Käsityöläisammattiliitot olivat omaleimaisia, koska niillä oli:

1. Sosiaalietuudet.
2. Oppisopimuskoulutusta koskevat määräykset - uusien ammattiin tulijoiden määrää rajoitettiin tiukasti.
3. Osallistumismaksut.
4. Työehtosopimusneuvottelut työntekijöiden kanssa palkkatason vahvistamiseksi.

Käsityöläisyhdistyksillä oli vain muutama jäsen, ja niiden toiminta rajoittui tiettyyn ammattiin tietyssä kaupungissa. Jäsenet olivat yleensä lukutaitoisia ja rationaalisia. Varsinainen käsityöläisyhdistys toimi yleensä julkisessa talossa, jossa pidettiin kokouksia jne.

Ystävyysseurat

Ne erosivat ammattiliitoista, mutta niillä oli joitakin yhteisiä toimintoja. Ystävyysseurat olivat "itseapu-organisaatioita". Ne tarjosivat jäsenmaksua vastaan taloudellista tukea työntekijöille esimerkiksi kuoleman tai sairauden sattuessa. Ne olivat yleensä paikallisia; Tynesidessa oli 1820-luvulla 165 yhdistystä, joissa oli yhteensä 10 000 jäsentä. Vähitellen yhdistyksistä tai työväenryhmistä muodostettiin suurempia elimiä, joita kutsuttiin "yhdistyksiksi". Sen sijaan, että ne olisivat vain maksaneet etuuksia, niistä tuli entistä sotaisampia, ja ne alkoivat lobata parempia työoloja, parempaa palkkaa ja niin edelleen. Työntekijät pystyivät myös esittämään vetoomuksen parlamentille, kun heillä oli esimerkiksi työoloihin tai palkkoihin liittyviä valituksia. 1700-luvun aikana näistä ammattiyhdistyksistä tuli entistä aggressiivisempia ja vaikutusvaltaisempia. Pienet ryhmät liittyivät yhteen "yhdistyksiksi" ja kampanjoivat työolojen parantamiseksi ja vaativat korkeampia palkkoja. Jotkut yhdistykset järjestivät paikallisia lakkoja.

Yhdistelmäsäädökset

Hallitus ymmärsi, että yhdistelmille oli tehtävä jotain. Aristokratia oli huolissaan yhdistelmien määrästä ja voimasta. Ranskan vallankumous vain pelotti heitä lisää. Edellä mainitun tilanteen seurauksena otettiin käyttöön vuosien 1799 ja 1800 yhdistymislait. Lait kielsivät työväenyhdistyksiä yhdistymästä kampanjoimaan parempien työolojen ja palkankorotusten puolesta. Jos työläiset rikkoivat tätä uutta lakia, heidät voitiin lähettää vankilaan jopa kolmeksi kuukaudeksi. Lakia noudatettiin tiukasti.

Yhdistelmäsäädöksillä ei ollut juurikaan menestystä, ja ammattiliitot jatkoivat toimintaansa salassa. E.P. Thomson väitti, että ammattiliittojen määrä oli jopa kasvanut. Jotkin ammattiliitot kutsuivat itseään "ystävällismielisiksi yhdistyksiksi" ja jatkoivat siten toimintaansa. Vuonna 1823 lontoolainen räätäli Francis Place johti liikettä yhdistysten kumoamiseksi. Kansanedustaja Joseph Humen tuella hallitus saatiin suostuteltua perustamaan parlamentaarinen komitea tutkimaan kumoamiskysymystä. Hallitus ei enää pelännyt vallankumousta, vaan yhdistelmät ja rauhanomainen neuvottelutapa vaikuttivat nyt hyväksyttäviltä. Komitea suositteli yhdistymislakien kumoamista, ja parlamentti toimi sen mukaisesti. Kombinaatiolait kumottiin vuonna 1824. Ammattiliitot olivat nyt laillisia.

Lakkoja syntyi nopeasti eri puolilla maata. Tämän jälkeen hallitus päätti vuonna 1825 säätää yhdistyslain muuttamisesta, joka salli ammattiyhdistysten olemassaolon mutta eväsi niiltä oikeuden järjestää mielenosoituksia.

Varhaisen ammattiyhdistysliikkeen ongelmat

Ammattiyhdistysliikkeellä oli melko paljon ongelmia perustamisessaan ja järjestäytymisessään:

1. Ennaltaehkäisevä lainsäädäntö (lait jne.), erityisesti yhdistämislait 1799-1800 2. Kotimaisen työjärjestelmän yleisyys. 3. Työnantajan ja kotitaloustyöntekijän välinen eturistiriita (kotitaloustyöntekijät olivat yhteydessä vain työnantajaan eivätkä työtovereihinsa - työnantajat omaksuivat "holhoavan" lähestymistavan työntekijöitään kohtaan) 4. Työnantajan ja kotitaloustyöntekijän välinen eturistiriita. Tehdastyöt olivat kehittymättömiä 1800-luvun alussa. Heti kun tehtaat olivat lähteneet liikkeelle, syntyi "työväenluokka". Työnantajan ja työntekijöiden välinen perinteinen luottamussuhde mureni myöhemmin, ja työläiset alkoivat kerhoutua yhteen. 5. Hallituksen pelot. Hallitus uskoi, että kaikki työväestö voisi kerhoutua yhteen ja reagoida massoittain yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka pelottivat hallitusta. Hallitsevat luokat yhdistivät "yhdistymiset" vallankumoukseen. Vuosien 1700-1800 monilla yhdistymislaeilla pyrittiin estämään ammattiliittojen perustaminen.

Varhaiset kansalliset ammattiliitot

1820-luvulla ajatus kansallisen liiton perustamisesta levisi.

Manchesterilainen puuvillankehrääjä John Doherty kutsui vuonna 1829 koolle konferenssin Mansaarelle keskustelemaan ajatuksesta perustaa kansallinen ammattiliitto. Sen jälkeen hän perusti Ison-Britannian ja Irlannin kehrääjien suuren yleisen liiton (Grand General Union of Operative Spinners of Great Britain and Ireland). Seuraavana heinäkuussa hän perusti National Association for the Protection of Labour -yhdistyksen, jonka oli määrä koostua useimmista ammattialoista. Vuonna 1831 yhdistys oli hajonnut, mikä johtui pääasiassa huonoista viestintäyhteyksistä, joiden vuoksi tapahtumien järjestäminen oli mahdotonta.

Robert Owen ja GNCTU

Helmikuussa 1834 perustettiin Grand National Consolidated Trade Union, joka oli suurelta osin Robert Owenin ansiota. Owen haaveili sosialistisesta yhteiskunnasta, ja hän toivoi, että kansallinen ammattiliitto edistäisi tämän toteutumista.

Robert Owen oli tärkeä henkilö GNCTU:n perustamisessa. Owen ja Doherty olivat työtovereita, ja GNCTU perustui Dohertyn Grand General Unioniin. Unioniin vaikutti vahvasti owenilainen sosialismi.

Miksi GNCTU perustettiin?

GNCTU:n tavoitteet olivat suoraviivaisia ja perinteisiä, joten lakkoiluun oli turvauduttava:

1. Palkkojen ja/tai työolojen parantaminen;
2. Suojella työntekijöitä palkkojen ja/tai työehtojen heikentymiseltä.

GNCTU:n epäonnistuminen

On kiistanalaista, onnistuiko hänen liittonsa. Se kesti vain kuusi kuukautta (helmikuusta elokuuhun 1834). Owen väitti, että liittoon kuului noin puoli miljoonaa jäsentä, mutta muiden arvioiden mukaan jäsenmäärä oli noin 16 000.

Liitto epäonnistui useista syistä. Owen ei oikeastaan ymmärtänyt eikä tuntenut työntekijöiden kärsimystä, sillä heillä oli aitoja ja valtavia huolia. Työntekijät kannattivat taistelutahtoista toimintaa, mutta Owen suosi rauhallista, legalistisempaa lähestymistapaa. GNTCU:n koko vaikeutti myös lakkojen järjestämistä. Ongelmana oli myös se, että monet työnantajat kielsivät työntekijöitään liittymästä GNTCU:hun ja kieltäytyivät antamasta heille töitä, jos he eivät olleet allekirjoittaneet asiakirjaa, jossa he sanoutuivat irti järjestöstä.

Tolpuddlen marttyyrit

Helmikuussa 1834 kuusi Dorsetissa sijaitsevan Tolpuddlen työntekijää perusti liiton. Keskivertoperhe tarvitsi 13 shillinkiä selviytyäkseen, mutta miehille maksettiin vain 9 shillinkiä. George Lovelessin johdolla maatyöläiset taistelivat palkankorotusten puolesta. Maanomistaja James Frampton halusi päättäväisesti estää työtaistelutoimet; hän ilmoitti ryhmästä sisäministeri Lord Melbourneen. Miehet pidätettiin, heidät tuomittiin oikeuteen ja seitsemän vuoden vankeuteen. Tuomari sanoi, että hän teki tämän tehdäkseen heistä esimerkin kansakunnan vakauden vuoksi. Miehet tulivat tunnetuiksi Tolpuddlen marttyyreina, ja tuomarin toiveet toteutuivat. GNCTU:n kannatus laski dramaattisesti, ja elokuuhun 1834 mennessä se oli romahtanut.

Ammattiliitot vuosina 1835-1850

Ortodoksinen näkemys on, että ammattiyhdistysliike käytännössä lakkasi seuraavaksi 15 vuodeksi GNCTU:n romahtamisen jälkeen, ja monet työntekijät osallistuivat chartismin hyväksymiin vaihtoehtoisiin uudistuksiin. Ammattiliitot kukoistivat kuitenkin ammattitaitoisissa ammateissa, ja ammattiliitoihin kuului arviolta 100 000 jäsentä 1840-luvun alussa.

Kritiikki

Ammattiliittoja on arvosteltu siitä, että ne lisäävät työntekijöiden kustannuksia. Tämän vuoksi on sanottu, että vähemmän ihmisiä palkataan. Liitto saattaa myös suojella työntekijöitä, jotka työnantajan mielestä eivät ole tarpeeksi tuottavia. Esimerkiksi monet liitot suojelevat pitkään työtä tehneiden työntekijöiden rangaistuksilta tai potkuilta, vaikka uudet työntekijät olisivat nopeampia.

Jotkut liitot ovat myös sidoksissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen, poliittiseen korruptioon tai jopa edustamiensa työntekijöiden työnantajiin.

Aiheeseen liittyvä sivu

• Kokoontumisvapaus