Bhopalin kaasutragedia 1984 – Intian pahin teollisuusonnettomuus

1970-luvulla Intian hallitus käynnisti politiikkoja, joilla kannustettiin ulkomaisia yrityksiä investoimaan paikalliseen teollisuuteen. Union Carbide Corporationia (UCC) pyydettiin rakentamaan tehdas, jossa valmistettaisiin kaikkialla Aasiassa yleisesti käytettyä torjunta-ainetta Seviniä. Osana sopimusta Intian hallitus vaati, että merkittävä osa investoinneista tulisi paikallisilta osakkeenomistajilta. Hallituksella itsellään oli 22 prosentin osuus yhtiön tytäryhtiöstä Union Carbide India Limitedistä (UCIL) [1]. Yhtiö rakensi tehtaan Bhopaliin sen keskeisen sijainnin ja liikenneinfrastruktuurin saatavuuden vuoksi. Kaupungissa sijaitseva alue oli kaavoitettu kevyelle teollisuudelle ja kaupalliselle käytölle, ei vaaralliselle teollisuudelle. Laitos hyväksyttiin aluksi vain torjunta-aineiden valmistukseen komponenttikemikaaleista, kuten emoyhtiöltä tuodusta MIC:stä, suhteellisen pieninä määrinä. Kemianteollisuuden kilpailupaineet saivat UCIL:n kuitenkin toteuttamaan "taaksepäin integroitumisen" eli raaka-aineiden ja välituotteiden valmistuksen lopputuotteen formulointia varten samassa laitoksessa. Tämä oli luonnostaan monimutkaisempi ja vaarallisempi prosessi [2].

Vuonna 1984 tehdas valmisti Seviniä neljäsosalla tuotantokapasiteetistaan, koska torjunta-aineiden kysyntä oli vähentynyt. Laajat satoviat ja nälänhätä mantereella 1980-luvulla johtivat velkaantumiseen ja siihen, että maanviljelijät eivät enää pystyneet investoimaan torjunta-aineisiin. Paikalliset johtajat määrättiin sulkemaan tehdas ja valmistelemaan sitä myytäväksi heinäkuussa 1984 heikentyneen kannattavuuden vuoksi [3]. Kun valmista ostajaa ei löytynyt, UCIL suunnitteli purkavansa laitoksen keskeiset tuotantoyksiköt ja lähettävänsä ne toiseen kehitysmaahan. Sillä välin laitos jatkoi toimintaansa turvallisuuslaitteilla ja -menettelyillä, jotka olivat huomattavasti alhaisemmat kuin sen sisarlaitoksessa Instituteissa, Länsi-Virginiassa. Paikallishallinto oli tietoinen turvallisuusongelmista, mutta se ei halunnut asettaa raskaita työturvallisuus- ja saastumisenvalvontavelvoitteita vaikeuksissa olevalle teollisuudelle, koska se pelkäsi näin suuren työnantajan menettämisen taloudellisia vaikutuksia [3].

Joulukuun 2. päivänä 1984 kello 23.00, kun suurin osa Bhopalin miljoonasta asukkaasta nukkui, tehtaan työntekijä huomasi pienen metyyli-isosyanaattikaasuvuodon (MIC) ja paineen nousun varastosäiliössä. Venttiilikaasupesuri, turvalaite, jonka tarkoituksena on neutraloida MIC-järjestelmän myrkylliset päästöt, oli kytketty pois päältä kolme viikkoa aiemmin [3]. Ilmeisesti viallinen venttiili oli päästänyt yhden tonnin sisäisten putkien puhdistamiseen tarkoitetun veden sekoittumaan neljäänkymmeneen tonniin MIC:tä [1]. 30 tonnin jäähdytysyksikkö, joka normaalisti toimi turvakomponenttina MIC-varastosäiliön jäähdyttämiseksi, oli tyhjennetty jäähdytysnesteestä käytettäväksi laitoksen toisessa osassa [3]. Säiliössä tapahtuneen voimakkaan eksotermisen reaktion aiheuttama paine ja lämpö kasvoivat edelleen. Kaasusoihtimen turvajärjestelmä oli ollut poissa käytöstä kolmen kuukauden ajan. Noin kello 1.00 yöllä 3. joulukuuta voimalaitoksen ympärillä kuului kovaa jyrinää, kun varoventtiili petti ja MIC-kaasupilvi levisi aamuyön ilmaan [4]. Muutamassa tunnissa Bhopalin kadut olivat täynnä ihmisruumiita sekä puhvelien, lehmien, koirien ja lintujen raatoja. Arviolta 3 800 ihmistä kuoli välittömästi, enimmäkseen UCC:n tehtaan viereisessä köyhässä slummissa [1,5]. Paikalliset sairaalat hukkuivat pian loukkaantuneisiin, ja tätä kriisiä pahensi entisestään se, ettei ollut tietoa siitä, mitä kaasu tarkalleen ottaen sisälsi ja mitä vaikutuksia sillä oli [1]. Siitä tuli yksi historian pahimmista kemikaalionnettomuuksista, ja Bhopalin nimestä tuli teollisuuskatastrofin synonyymi [5].

Arvioiden mukaan UCC-laitoksen savukaasupilven ensimmäisten päivien aikana kuolleiden määrä on jopa 10 000, ja seuraavien kahden vuosikymmenen aikana on raportoitu 15 000-20 000 ennenaikaista kuolemaa [6]. Intian hallituksen mukaan yli puoli miljoonaa ihmistä altistui kaasulle [7]. Useat epidemiologiset tutkimukset, jotka tehtiin pian onnettomuuden jälkeen, osoittivat merkittävää sairastavuutta ja lisääntynyttä kuolleisuutta altistuneessa väestössä. Taulukossa Taulukko 1.1. esitetään yhteenveto varhaisista ja myöhäisistä terveysvaikutuksista. Nämä tiedot todennäköisesti aliarvioivat terveyshaittojen todellista laajuutta, koska monet altistuneet henkilöt poistuivat Bhopalista heti onnettomuuden jälkeen eivätkä koskaan palanneet takaisin, minkä vuoksi he jäivät seurannan ulkopuolelle [8].

Bhopalin tehdas, jossa onnettomuus tapahtui, aloitti karbaryylin tuotannon vuonna 1977. Karbaryyliä käytetään pääasiassa hyönteismyrkkynä. Aluksi tuotanto oli 2 500 tonnia vuodessa. Se ei ollut ongelma, koska tehdas oli suunniteltu 5 000 tonnin tuotantoon. 1980-luvun alussa karbaryyli ei myynyt kovin hyvin. Tästä syystä tehtaan omistajat alkoivat leikata kustannuksia. Tämä tarkoitti muun muassa sitä, että laitoksessa työskenteli vähemmän työntekijöitä, huoltotöitä tehtiin harvemmin ja käytettiin osia, jotka oli valmistettu huonommasta teräksestä. Myös tehtaan sulkemista harkittiin. Kun katastrofi tapahtui, tehtaalla ei ollut tuotantoa, koska markkinoilla oli ylijäämämateriaalia.

Tähän liittyy myös teoria, jonka mukaan Union Carbide Companyn (UCC) omistaja teki tämän tarkoituksella haastaakseen hallituksen rankaisemaan häntä. Kuten kaikki kuitenkin tiedämme, hän oli paennut jo kauan sitten käyttäen Intian hallituksen korruptiota hyödykseen.

Katastrofi tapahtui, koska metyyli-isosyanaattiin pääsi vettä. Syntynyt reaktio nosti lämpötilan säiliön sisällä yli 200 °C:een (392 °F). Paine oli suurempi kuin säiliössä. Säiliössä oli kaksi paikkaa kaasun palauttamiseksi. Tämän seurauksena ympäristöön vapautui suuria määriä myrkyllisiä kaasuja. Putkia ei ollut huollettu hyvin. Säiliön koko sisältö vapautui noin kahden tunnin kuluessa. Vesi oli päässyt säiliöön tapahtumasarjan seurauksena. Säiliötä oli huollettu huonosti. Puhdistustöitä tehtäessä säiliöön pääsi vettä.

On olemassa erilaisia teorioita siitä, miten vesi on voinut päästä säiliöön. Työntekijät puhdistivat tuolloin putkia vedellä, ja joidenkin väitteiden mukaan koneiden huonon huollon, vuotavien venttiilien ja koneiden valmistuksessa käytettyjen huonompien komponenttien vuoksi vesi pääsi vuotamaan säiliöön 610. Joulukuussa 1985 New York Times kertoi, että tehtaan johtajien mukaan hypoteesi veden pääsystä tätä reittiä pitkin testattiin virallisten tutkijoiden läsnäollessa ja todettiin negatiiviseksi. UCC väittää myös, että tämä reitti ei ollut mahdollinen ja että kyseessä oli "tyytymättömän työntekijän" tekemä sabotaasi, joka johti vettä suoraan säiliöön. Ks. myös http://www.hindustantimes.com/bhopal/cbi-probe-into-gas-tragedy-baseless-and-malicious-says-counsel-of-indian-convict/story-cCzHAuxf6V6bA6vYFwFwPL.html. Yrityksen tutkijaryhmä ei kuitenkaan löytänyt todisteita tarvittavasta yhteydestä.

Vuoden 1985 kertomukset antavat kuvan siitä, mikä johti katastrofiin ja miten se kehittyi. Kertomukset eroavat kuitenkin toisistaan yksityiskohdiltaan.

• Mahdollinen syöpymisaine putkistoissa
• Huono kunnossapito sen jälkeen, kun laitoksen tuotanto lopetettiin 1980-luvun alussa.
• Useiden turvajärjestelmien vikaantuminen (huonon kunnossapidon ja määräysten vuoksi).
• Turvajärjestelmät suljettiin säästösyistä - mukaan lukien MIC-säiliön jäähdytysjärjestelmä, joka yksinään olisi estänyt katastrofin.
• Intialaisten insinöörien tekemät laitossuunnittelumuutokset, joilla pyritään noudattamaan viranomaismääräyksiä ja taloudellisia paineita kustannusten vähentämiseksi.

Ongelmaa pahensivat laitoksen sijainti lähellä tiheään asuttua aluetta, olemattomat katastrofisuunnitelmat sekä puutteet terveydenhuollossa ja sosioekonomisessa kunnostuksessa Kaasuvuotoon johtaneet tekijät:

• Vaarallisten kemikaalien (MIC) käyttö vähemmän vaarallisten kemikaalien sijasta.
• Kemikaalien varastointi suuriin säiliöihin yli 200 terästynnyrin sijasta.

abilitaatio. Analyysi osoittaa, että katastrofin laajuudesta ovat vastuussa kaksi omistajaa, Union Carbide Corporation ja Intian hallitus sekä jossain määrin myös Madhya Pradeshin hallitus.

Myrkyllisen kaasupilven vaikutuksesta kuoli 3 500-25 000 ihmistä. Jopa 500 000 ihmistä loukkaantui. Monet vammoista ovat pysyviä. Osa kemikaaleista johti syntymävirheisiin. Luvut vaihtelevat niin suuresti, koska ei ole olemassa tarkkoja lukuja siitä, kuinka monta ihmistä asui tehtaan lähistöllä. Noin 100 000 ihmistä asui noin 1 kilometrin säteellä tehtaan ympärillä, jossa onnettomuus tapahtui. Tehtaan omistaja UCIL oli UCC:n enemmistöomistuksessa, ja Intian hallituksen valvomat pankit ja Intian kansalaiset omistivat 49,1 prosentin osuuden. Vuonna 1989 UCC maksoi 470 miljoonaa dollaria (929 miljoonaa dollaria vuoden 2017 dollareina) katastrofista aiheutuneiden oikeudenkäyntien ratkaisemiseksi. Vuonna 1994 UCC myi osuutensa UCIL:stä EverReady Industries India Limitedille (EIIL), joka sittemmin sulautui McLeod Russel (India) Ltd:hen. EverReady lopetti alueen puhdistustyöt vuonna 1998, jolloin se irtisanoi 99-vuotisen vuokrasopimuksensa ja luovutti alueen hallinnan Madhya Pradeshin osavaltion hallitukselle. Dow Chemical Company osti UCC:n vuonna 2001, seitsemäntoista vuotta katastrofin jälkeen.

Bhopalin piirituomioistuimessa Intiassa nostettiin siviili- ja rikosoikeudellisia kanteita, joissa UCC ja UCC:n toimitusjohtaja Warren Anderson olivat osallisina katastrofin aikaan.[7][8] Kesäkuussa 2010 seitsemän entistä työntekijää, mukaan lukien UCIL:n entinen puheenjohtaja, tuomittiin Bhopalissa kuoleman aiheuttamisesta huolimattomuudesta ja kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja noin 2 000 dollarin sakkoihin, mikä on Intian lain sallima enimmäisrangaistus. Myös kahdeksas entinen työntekijä tuomittiin, mutta hän kuoli ennen tuomion antamista. 29. syyskuuta 2014 Anderson kuoli[9].

Vuonna 1998 Intian korkein oikeus pääsi sopimukseen Union Carbiden kanssa: Sen oli maksettava 470 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Intian valtiolle. Union Carbide teki tuolloin noin 9,5 miljardin dollarin liikevaihdon, joka on 20-kertainen summa. Vastineeksi ei enää nostettaisi syytteitä. Vain hyvin vähän rahaa todella päätyi uhreille.

Maasto, jossa laitos sijaitsee, on edelleen elohopean ja muiden syöpää aiheuttavien aineiden saastuttama. Union Carbiden omistava Dow Chemical kieltäytyy puhdistamasta maaperää. Greenpeace on arvioinut, että puhdistaminen maksaisi vain noin 30 miljoonaa dollaria.

Joulukuun 3. päivänä 1984 Bhopalissa Intiassa sijaitsevasta torjunta-ainetehtaasta vuoti yli 40 tonnia metyyli-isosyanaattikaasua, mikä tappoi välittömästi ainakin 3 800 ihmistä ja aiheutti merkittävää sairastavuutta ja ennenaikaista kuolemaa monille tuhansille muille. Historian pahimpaan teollisuusonnettomuuteen syyllistynyt yritys yritti välittömästi vapautua oikeudellisesta vastuusta. Lopulta se pääsi Intian korkeimman oikeuden välityksellä sovintoon Intian hallituksen kanssa ja otti moraalisen vastuun. Se maksoi 470 miljoonaa dollaria korvauksia, mikä oli suhteellisen pieni summa, joka perustui altistumisen pitkäaikaisia terveysvaikutuksia ja altistuneiden ihmisten määrää koskeviin huomattaviin aliarviointeihin. Katastrofi osoitti, että tarvitaan täytäntöönpanokelpoisia kansainvälisiä normeja ympäristöturvallisuudelle, ennaltaehkäiseviä strategioita vastaavien onnettomuuksien välttämiseksi ja teollisuusonnettomuuksiin varautumista.

Katastrofin jälkeen Intia on kokenut nopean teollistumisen. Vaikka hallituksen politiikassa ja joidenkin teollisuudenalojen käyttäytymisessä on tapahtunut joitakin myönteisiä muutoksia, nopean ja huonosti säännellyn teollisuuden kasvun aiheuttamat suuret ympäristöuhat ovat edelleen olemassa. Laaja-alainen ympäristön pilaantuminen, jolla on merkittäviä haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen, jatkuu kaikkialla Intiassa.

Joulukuussa 2004 tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Union Carbide Corporationin Bhopalin kemiantehtaalla Madhya Pradeshin osavaltiossa Intiassa tapahtui valtava myrkkykaasuvuoto, jossa kuoli yli 3800 ihmistä. Tässä katsauksessa tarkastellaan katastrofille altistumisen terveysvaikutuksia, oikeudellisia reaktioita, opittuja asioita ja sitä, sovelletaanko niitä Intiassa käytännössä teollisuuden kehittämiseen, ympäristönhallintaan ja kansanterveyteen.