Quebecin vuoden 1980 kansanäänestys itsenäisyydestä – tausta ja tulos

Quebec, joka on kuulunut Kanadan liittovaltioon sen perustamisesta vuonna 1867 lähtien, on aina ollut ainoa maakunta, jossa puhutaan eniten ranskaa. Quebec on myös historiallisesti ollut hyvin sidoksissa ranskalaiseen kulttuuriin ja katoliseen kirkkoon, jota pidettiin kansalliskirkkona, kun ranskalaiset siirtolaiset alkoivat asettua Quebecin alueelle. Monet quebeciläiset arvostavat ranskalaista identiteettiään ja kulttuuriaan. Quebecissä tapahtui 1960-luvun alussa hiljainen vallankumous, jossa poliitikot erottivat kirkon ja valtion organisaatioiden roolit toisistaan sekularisaatioksi kutsutussa prosessissa. Tänä aikana maakunnan poliittiset ryhmät alkoivat identifioitua federalisteiksi (jotka halusivat olla osa yhtenäistä Kanadaa) ja suvereniteeteiksi (jotka halusivat Quebecistä itsenäisen, Kanadasta erillisen kansallisvaltion).

Merkittävä suverenistien kannattaja oli René Lévesque, joka auttoi perustamaan Parti Québécois (PQ) -puolueen samanhenkisten separatistien kanssa. PQ ehdotti "suvereniteettiyhdistystä", jossa Quebec olisi suvereeni kansallisvaltio ja samalla talouskumppanuus Kanadan kanssa. PQ oli alun perin suunnitellut julistautuvansa itsenäiseksi heti hallituksen muodostamisen jälkeen ilman, että siitä olisi äänestetty Quebecissä. Sen sijaan PQ päätti järjestää kansanäänestyksen, jotta kansainvälinen yhteisö hyväksyisi heidät todennäköisemmin aidosti itsenäisenä kansakuntana.

PQ voitti vuoden 1976 vaalit voittamalla Quebecin liberaalit. PQ:n kampanjaohjelmaan kuului lupaus järjestää kansanäänestys itsenäisyydestä ja assosioitumisesta ensimmäisen kautensa aikana. Hallituksessa PQ loi useita suosittuja uudistuksia maakunnan pitkäaikaisiin ongelmiin, mukaan lukien ranskankielisten kansallismieliset lait, kuten Bill 101, joka vahvisti ranskan kielen asemaa maakunnan virallisena kielenä.

PQ:n näkemykset olivat ristiriidassa Pierre Elliot Trudeaun liittovaltion liberaalihallituksen kanssa, joka ei hyväksynyt Quebecin itsemääräämisoikeutta. Sen sijaan Trudeau kehotti quebeciläisiä pyrkimään liittovaltion tasolla valtaistumiseen uudistusten avulla, jotka mahdollistivat kaksikielisyyden ja yksilön oikeuksien suojelun. Trudeauta pidettiin niin merkittävänä Quebecin suvereniteetin vastustajana, että Lévesque kieltäytyi järjestämästä kansanäänestystä Trudeaun ollessa pääministerinä.

Joe Clarkin johtamat progressiiviset konservatiivit saivat vähemmistöhallituksen 22. toukokuuta 1979 pidetyissä liittopäivävaaleissa. Clarkin vähemmistöhallitus pyrki siihen, ettei liittovaltion hallitus osallistuisi kansanäänestykseen, ja jätti federalististen äänten edustamisen Claude Ryanille, Quebecin liberaalipuolueen uudelle johtajalle.

Kesäkuun 21. päivänä 1979 Lévesque ilmoitti, että luvattu kansanäänestys järjestettäisiin keväällä 1980 ja että äänestyskysymys ilmoitettaisiin ennen joulua.

Marraskuun 1. päivänä 1979 Quebecin hallitus julkaisi perustuslakiehdotuksensa valkoisessa kirjassa Québec-Kanada: Uusi sopimus. Québecin hallituksen ehdotus uudeksi tasavertaisten kumppanuudeksi: Suvereniteetti-Assosiaatio.

Ottawassa tapahtui dramaattinen muutos 11. joulukuuta 1979, kun Clarkin hallitus menetti yllättäen luottamusäänestyksen talousarvioesityksestä, mikä pakotti liittovaltion vaaleihin. Kolme päivää sen jälkeen Trudeau ilmoitti palaavansa liberaalien johtajaksi. Mielipidemittaukset osoittivat Clarkin hävinneen selvästi.

Parti Québécois -puolueen jäsenet keskustelivat kansanäänestyskysymyksen sanamuodosta. Jotkut pitivät parempana yksinkertaista sanamuotoa, jossa keskitytään Quebecin itsenäistymiseen Kanadasta. Lévesque ymmärsi, että suvereniteettiin liittyminen edellyttäisi neuvotteluja Kanadan hallituksen kanssa. Lévesque päätti, että kysymys kirjoitettaisiin niin, että se antaisi Quebecin hallitukselle valtuudet neuvotella Kanadan hallituksen kanssa, ja että jos kansanäänestys menisi läpi, he järjestäisivät toisen kansanäänestyksen sen jälkeen, kun he olisivat tehneet sopimuksen Kanadan hallituksen kanssa, jotta quebeciläiset voisivat hyväksyä sopimuksen tai äänestää sitä vastaan. Hän katsoi myös, että toisen kansanäänestyksen turvallisuus saisi äänestäjät äänestämään "kyllä".

Keskustelua käytiin siitä, voisiko kansanäänestyslain mukainen "kysymys" sisältää useamman kuin yhden lauseen: lopullinen kompromissi oli puolipisteiden käyttö.

Joulukuun 20. päivänä 1979 julkistettu kysymys oli seuraava:

"Quebecin hallitus on julkistanut ehdotuksensa neuvotella uusi sopimus muun Kanadan kanssa, joka perustuu kansakuntien tasa-arvoon; tämä sopimus antaisi Quebecille yksinomaisen vallan säätää lakejaan, periä verojaan ja luoda suhteita ulkomaille - toisin sanoen suvereniteettia - ja samalla säilyttää Kanadan kanssa taloudellisen liiton, johon kuuluu yhteinen valuutta; kaikki näistä neuvotteluista johtuvat muutokset poliittiseen asemaan voidaan toteuttaa vain, jos kansa on hyväksynyt ne uudella kansanäänestyksellä; annatteko näillä edellytyksillä Quebecin hallitukselle valtuudet neuvotella ehdotetusta sopimuksesta Quebecin ja Kanadan välillä?"."

Lévesque totesi, että se on raskas, mutta se on avoin ja helposti ymmärrettävä.

Helmikuun 18. päivänä 1980 liittovaltion liberaalit saivat enemmistön alahuoneeseen, ja Trudeau palasi pääministeriksi. Trudeau ilmoitti Jean Chrétienin olevan vastuussa liittovaltion vastauksesta kansanäänestykseen.

Televisio oli hiljattain otettu käyttöön Quebecin kansalliskokouksessa, ja kansanäänestyskysymyksestä käytävä keskustelu oli tarkoitus esittää suorana lähetyksenä parhaaseen katseluaikaan 4. maaliskuuta 1980. Keskustelu kesti kaksi viikkoa, ja tulos oli PQ:n menestys ja katastrofi maakunnan liberaaleille. PQ:n kabinetti, jota koordinoi edustajainhuoneen johtaja Claude Charron, esitteli yksityiskohtaisesti asiakirjojaan ja etuja, joita suvereniteetti heidän mukaansa toisi heille. Liberaalit eivät ottaneet huomioon, että televisioyleisö pitäisi heidän nopeita ja ivallisia vastineitaan kansanäänestyskysymyksestä vähäpätöisinä verrattuna PQ:n jäsenten pitkiin ja yksityiskohtaisiin puheisiin. Liberaalit vaikuttivat valmistautumattomilta, ja Ryan, joka ei ollut tietoinen televisiokameroista, jäi kiinni haukottelemasta muutamaan otteeseen liberaalien puheenvuorojen aikana.

Keskustelujen jälkeen julkaistujen mielipidemittausten mukaan kyllä- ja ei-puoli olivat suunnilleen tasoissa, ja ranskankielisten äänestäjien enemmistö kannatti kyllä-puolta.

Kyllä-kampanjalle ei ollut yhtä hyödyllistä entisen televisiojuontajan Lise Payetten puhe Montrealissa toimivalle komitealle, jossa hän pilkkasi "ei"-puolueen omahyväisyyttä kuvittelemalla "ei"-äänestystä suunnittelevan henkilön Yvettenä - hiljaista vallankumousta edeltävistä koulukirjoista tottelevaisena koulutyttönä. Payette käytti tätä myös yleisenä teemana vaalikaudella. Payette totesi, että Ryan halusi Quebecin olevan täynnä "Yvettejä" ja että hänen vaimonsa Madeline Ryan oli Yvette. Lise Bissonnette, suosittu toimittaja, vastasi Payetten henkilökohtaiseen hyökkäykseen kirjoittamalla sarkastisen pääkirjoituksen, jossa verrattiin Payetten televisio-uraa rouva Ryanin saavutuksiin julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Payette pyysi anteeksi lainsäädäntökeskustelun aikana, mutta huomautus ja pääkirjoitus saivat aikaan liikehdinnän. Maaliskuun 30. päivänä 1 700 naisen ryhmä, johon kuului myös Madeline Ryan, järjesti Quebec Cityn Château Frontenacissa brunssi des Yvettes -tapahtuman. Liike kasvoi aina Montreal Forumissa 7. huhtikuuta järjestettyyn mielenosoitukseen asti, jossa 14 000 naista tuomitsi ministerin naisia koskevat lausunnot ja ilmaisi tukensa ei-puolueelle.

Huhtikuun 15. päivänä Lévesque ilmoitti kansalliskokouksessa, että kansanäänestys järjestettäisiin 20. toukokuuta 1980. Samana päivänä Trudeau ilmoitti alahuoneen avajaisissa, että Kanadan hallitus ei missään tapauksessa neuvottele suvereniteettiliitosta, koska hän piti kysymystä liian epämääräisenä ja Kanadan hallituksen toimivaltaa liian epävarmana siihen. Hän totesi myös, että kysymys oli liian epämääräinen antaakseen Lévesquelle ja PQ:lle valtuudet julistautua itsenäiseksi, mikä tekisi "kyllä"-äänestyksen tuloksen mahdottomaksi; sitä vastoin hän tarjosi, että "ei"-äänestys johtaisi perustuslain muuttamiseen. Clark ja NDP:n kansallinen johtaja Ed Broadbent tukivat hänen kantaansa.

Kyllä-kampanja oli alkuvaiheessa hiljainen. Siinä keskityttiin saamaan laaja hyväksyntä suvereniteettiin liittymiselle erikoistuneiden "ryhmittymien" avulla, joille annettaisiin erityiset todistukset Lévesquen ja muiden ministerien johtamissa seremonioissa. Ryhmittymiä pidettiin yrityksenä osoittaa laajaa tukea liikkeelle ja luoda keskustelua kentällä, mutta yritys perustaa niitä joihinkin vahvasti federalistisiin ammatteihin, kuten lakimiehiin, aiheutti vakavia vastareaktioita.

Ryanin johtama "Ei"-kampanja toteutettiin perinteisen vaalikampanjan tapaan, ja Ryan kampanjoi päivisin ja piti puheita paikallisilla jääkiekkoareenoilla Quebecin maaseudulla.

Kiistanalaisesti Kanadan hallitus osallistui kansanäänestykseen omasta tahdostaan huolimatta maakunnan kansanäänestyslain säännöksistä, jotka rajoittivat tiukasti kaiken kampanjoinnin vain nimetyille "kyllä"- ja "ei"-komiteoille, joilla oli määrätyt budjetit. Kanadan hallituksen poliitikot esiintyivät oikeusministeri Jean Chrétienin ja Marc Lalonden koordinoimina lähinnä spekuloiden sillä, millaista taloudellista epävarmuutta "kyllä"-äänestys voisi aiheuttaa. Chrétien väitti, että näkyvä PQ:n jäsen Claude Morin uhraisi Kanadan öljyn ja kansallisen kaasun hinnan ajaakseen suurlähettiläiden Cadillacilla. Lalonde väitti, että "kyllä"-äänestys uhkaa suoraan vanhuuseläkkeitä. Vaikka Ryan oli aluksi vastahakoinen, hän alkoi hyväksyä ja toivottaa tervetulleeksi Kanadan hallituksen avun ja jatkoi puhettaan eri puolilla Quebeciä.

Kansanäänestys aiheutti ennennäkemättömän poliittisen mobilisaation, ja kampanjaa pidettiin Quebecissä traumaattisena tapahtumana, sillä kova valinta "kyllä" ja "ei" välillä murskasi hiljaisesta vallankumouksesta lähtien vallinneen nationalistisen konsensuksen.

Trudeau Paul Sauvé -areenalla

Kuusi päivää ennen äänestystä, 14. toukokuuta, Trudeau esiintyi viimeisen kerran täpötäydessä Paul Sauvé -areenassa, jossa PQ oli juhlinut voittoaan vuonna 1976. Trudeau hyökkäsi "Kyllä"-kampanjaa vastaan siitä, että se ei esittänyt selkeää kysymystä, ja totesi, että "Kyllä"-äänestys oli umpikuja, koska kysymys ei sitonut muuta Kanadaa ja koska se oli liian epämääräinen itsenäisyyden tavoittelemiseksi, jos neuvotteluista kieltäydytään.

Trudeau totesi sitten, että hän tulkitsisi "ei"-äänen valtuudeksi uudistaa federalismin ja muuttaa perustuslakia ja asettaisi kansanedustajiensa paikat vaakalaudalle, jos hän ei pystyisi pitämään lupaustaan. Puhuttelemalla kansanedustajiensa puolesta Quebecin ulkopuolisia kanadalaisia Trudeau haastoi englantilaisen Kanadan, että muutoksen on tapahduttava ja että kansanäänestystä ei voida tulkita nykytilanteen hyväksymiseksi.

Tämän jälkeen Trudeau nousi tunnekuohun valtaan vedoten Lévesquen päivää aiemmin esittämään huomautukseen, jonka mukaan hän näytti kampanjan aikana "Elliott-puolensa". Trudeau kertoi yksityiskohtaisesti tarinan vanhemmistaan, joilla molemmilla oli paljon esivanhempia Quebecissä, ja huomautti, että hänen koko nimensä oli sekä québécois että kanadalainen nimi. Sitten Trudeau alkoi luetella Parti Québécois -puolueen jäseniä, joilla oli irlantilainen tai englantilainen sukunimi. Vastaisku sai yleisön kuohumaan, ja Trudeau poistui "Elliott"-huutojen saattelemana.

Puhe, joka sai Morinin miettimään, oliko hänen mielensä muuttunut, nähtiin "kyllä"-leirin kuoliniskuna, vaikka Lévesque yritti epäillä Trudeaun sanoja.

Yksipuolisen tappion jälkeen silminnähden liikuttunut Lévesque puhui kannattajilleen, joista monet näkyivät ruudulla itkuisina tuloksen johdosta. Lévesque aloitti myönnytyspuheensa sanomalla: "Rakkaat ystäväni, jos ymmärrän teitä oikein, sanotte: "Seuraavaan kertaan"." Puheessa hän kutsui Kanadan hallituksen osallistumista kampanjaan "skandaalimaisen moraalittomaksi" ja korosti, että tulos on hyväksyttävä ja että Kanadan hallituksen vastuulla on nyt tehdä Trudeaun lupaamat muutokset perustuslakiin. Lévesque lopetti puheenvuoronsa pyytämällä yleisöä laulamaan "Gens du Pays" hänen puolestaan, koska hänellä ei ollut enää ääntä jäljellä.

Claude Ryanin puhe oli myöhemmin illalla. Kieltäydyttyään antamasta Jean Chrétieniaa käyttää mikrofonia puhuakseen kokoontuneille, hän vaati vaalien järjestämistä ja luetteli kaikki alueet, jotka olivat äänestäneet "ei"-puolueen puolesta. Puhetta pidettiin yleisesti tunteettomana ja tylynä, varsinkin Lévesquen puheen aikana lähetettyjen tunteikkaiden yleisökohtausten jälkeen. Trudeau puhui maalle sen jälkeen sovittelevampaan sävyyn ja korosti yhtenäisyyden tarvetta kansanäänestyksen aiheuttamien loukkaantuneiden tunteiden ja kireiden ystävyyssuhteiden jälkeen. Seuraavana aamuna Chrétienin tehtäväksi annettiin maakunnallisen konsensuksen luominen.

Kansanäänestyslain sallima enimmäismäärä: 2 122 257 dollaria (0,50 dollaria/äänestäjä x 4 244 514 äänestäjää).

"Ei" -valiokunta:

• Valtion tuki (0,25 dollaria/äänestäjä): $1,061,128.50
• Poliittisten puolueiden saama määrä: 987 754,04 dollaria.
• Äänestäjien rahoitusosuudet: 11 572,60 dollaria.
• Rahasto yhteensä: 2 060 455,11 dollaria.
• Sidotut ja vastuuvapauden myöntäneet menot yhteensä: 2 060 455,00 dollaria.

"Kyllä" -valiokunta:

• Valtion tuki (0,25 dollaria/äänestäjä) : $1,061,128.50
• Poliittisten puolueiden saama määrä: 683 000,00 dollaria.
• Äänestäjien rahoitusosuudet: 305 118,05 dollaria.
• Rahasto yhteensä: 2 049 246,55 dollaria.
• Sidotut ja vastuuvapauden myöntäneet menot yhteensä: 2 047 834,00 dollaria.

Kansanäänestyksen jälkeen Trudeau toteutti lupauksensa kutsumalla maakuntien pääministerit koolle ensimmäiseen ministerikokoukseen. Kokous osoitti merkkejä umpikujasta, ja Lévesque yllätti tarkkailijat yhdistymällä toisinajattelevien pääministerien kanssa, jotka ottivat lämpimästi vastaan hänen hajautetut näkemyksensä. Koska pääministerit eivät suostuneet yhteistyöhön, Trudeau ilmoitti sitten aikovansa yksipuolisesti patrioida perustuslain Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja hyväksyttää kansallisella kansanäänestyksellä oikeuksien peruskirjan ja perustuslain muutoskaavan.

Sillä välin Quebecissä pidettiin maakuntavaalit. Huolimatta lyhyestä kansanäänestyksen jälkeisestä huonovointisuudesta PQ voitti helposti Ryanin liberaalit vuoden 1981 maakuntavaaleissa kampanjoimalla sekä hallitustuloksellaan että Trudeaun aikeita vastaan. PQ ei luvannut järjestää toista kansanäänestystä.

Mitä tulee Trudeaun suunnitelmiin yksipuolisesta patriarkaatiosta ja perustuslain muuttamisesta, juuri uudelleen valittu Lévesque, joka oli alun perin kannattanut Quebecin veto-oikeuden sisällyttämistä uuteen perustuslakiin, hyväksyi kahdeksan muun pääministerin (Kahdeksan pääministerin ryhmä) kanssa ehdotuksen, joka ei sallisi Quebecille veto-oikeutta, mutta sallisi sen "jättäytyä pois" tietyistä liittovaltion hankkeista korvausta vastaan.

Liittovaltion hallitus, joka oli edelleen kiinnostunut yksipuolisesta menettelystä, pyysi Kanadan korkeimmalta oikeudelta lausuntoa siitä, oliko sillä siihen laillinen oikeus. Korkein oikeus päätti, että perustuslain muutokset, mukaan lukien perustuslain patriarkaatio, voidaan tehdä yksipuolisesti lain kirjaimen mukaisesti, mutta ei-sitovan sopimuksen mukaan "tarvitaan huomattava määrä maakuntien suostumusta".

Korkeimman oikeuden päätös johti ensimmäisten ministerien lopulliseen kokoukseen. Lévesque hylkäsi Kahdeksan joukon ja päätyi Trudeaun tavoin kannattamaan välitöntä isänmaallisuutta ja lupasi, että muista kysymyksistä järjestetään kansanäänestys tulevaisuudessa. Muut pääministerit, jotka eivät halunneet tulla nähdyksi vastustamassa Trudeaun ehdottamiin perustuslain muutoksiin sisältyvää oikeuksien peruskirjaa, laativat Jean Chrétienin kanssa kompromissiehdotuksen, jonka Kanadan hallitus saattoi hyväksyä. Kompromissi syntyi keittiökokouksessa, joka pidettiin sen jälkeen, kun Lévesque oli poistunut illaksi. Quebecissä tuota iltaa on joskus kutsuttu "pitkien veitsien yöksi".

Pääministerien (muiden kuin Lévesquen) ja liittovaltion hallituksen välisen kompromissin tuloksena hallitus sisällytti Kanadan perustuslain osaksi vuoden 1982 perustuslakilakia ilman Lévesquen tai Quebecin kansalliskokouksen tukea. Tulos oli murskaava tappio PQ:lle, erityisesti sen jälkeen, kun Quebecin hallitus oli hävinnyt Quebecin Veto-viittausasiassa. Quebecin kansalliskokous menetti itse asiassa valtaa Lévesquen ja PQ:n aikana verrattuna vuoden 1976 asemaansa.

Historiallinen keskustelu keskittyisi siihen, oliko Trudeaun isänmaallisuuden puolustaminen ja siitä sopiminen sopusoinnussa vai ristiriidassa hänen Paul Sauvé -areenalla pitämässään puheessa antamiensa sitoumusten kanssa. Trudeau puolusti toimiaan toteamalla, että hän oli pitänyt lupauksensa uuden perustuslain laatimisesta, joka sijaitsisi kokonaan Kanadassa, ja siihen sisältyvästä oikeuksien peruskirjasta. Quebecin kansallismieliset väittävät, että tämä on liian kirjaimellinen näkemys hänen sanoistaan ja että Québécois-yleisölle puhuessaan Trudeau oli luvannut, että Quebecille annettaisiin hajautetun liittovaltiokäsityksen mukainen asema tai hänen kansanedustajansa eroaisivat.

Vuonna 1984 Brian Mulroney johti progressiiviset konservatiivit kansalliseen vaalivoittoon ja sitoutui kampanjan aikana yrittämään löytää keinon, jolla Quebecin perustuslakia vastustavat mielipiteet voitaisiin ottaa huomioon. Lévesque lupasi ottaa riskin ja yrittää päästä sopimukseen Mulroneyn kanssa. Tämä johti PQ:n jakautumiseen ja Lévesquen eroamiseen politiikasta vuonna 1985. PQ:n hävittyä Robert Bourassan liberaalit, Mulroneyn hallitus aloitti neuvottelut Quebecin kanssa sellaisen sopimuksen löytämiseksi, jonka kaikki provinssit voisivat hyväksyä. Vuoden 1987 Meech Lake -sopimus ja vuoden 1992 Charlottetownin sopimus, vaikka ne saivatkin maakuntien pääministerien yksimielisen hyväksynnän, epäonnistuivat kumpikin dramaattisesti julkisuudessa ja herättivät suvereniteettiliikkeen uudelleen henkiin.

PQ palasi valtaan vuonna 1994, ja sitä johti kovan linjan separatisti ja entinen valtiovarainministeri Jacques Parizeau. Parizeau järjesti vuonna 1995 toisen kansanäänestyksen itsenäisyydestä, jossa esitettiin suorempi kysymys. Kansanäänestys epäonnistui alle 0,6 prosentin marginaalilla.