David Ricardo – suhteellisen edun teoreetikko ja klassinen taloustieteilijä
David Ricardo (18. huhtikuuta 1772 - 11. syyskuuta 1823) oli brittiläinen poliittinen taloustieteilijä ja yksi klassisen taloustieteen keskeisistä ajattelijoista yhdessä Thomas Malthusin, Adam Smithin ja John Stuart Millin kanssa. Hän tuli tunnetuksi erityisesti työstä, joka julkaistiin teoksessa On the Principles of Political Economy and Taxation (1817), ja jonka keskeisiä aiheita olivat tuotannon jakautuminen, arvoteoriat ja suhteellinen etu. Nykyään hänet tunnetaan lähinnä suhteellista etua koskevasta teoriastaan, joka on muodostunut kansainvälisen kauppateorian perustaksi.
Ricardon suhteellisen edun mukaan kansakunnan olisi keskitettävä voimavaransa niille toimialoille, joilla se on kansainvälisesti kilpailukykyisin, ja käytävä kauppaa muiden maiden kanssa saadakseen tuotteita, joita se ei tuota itse. Klassinen esimerkki, jota Ricardo käytti, oli Englanti ja Portugali: vaikka Portugali olisi tehokkaampi molempien tuotteiden (esimerkiksi viinin ja kankaan) valmistuksessa, hyöty kaupasta syntyy, jos toinen maa keskittyy tuotteeseen, jossa sen suhteellinen etu on suurempi. Ricardo kannatti ajatusta kansakuntien laajamittaisesta erikoistumisesta jopa siihen asti, että joitakin kotimaisia toimialoja siirrettäisiin pois tai purettaisiin, jos kansallinen teollisuuspolitiikka suosii muita aloja.
Keskeiset ajatukset ja teoria
Ricardon keskeisiin panoksiin kuuluvat:
- Suhteellisen edun teoria – osoittaa, että kaupasta on hyötyä myös silloin, kun yksi maa on tehokkaampi kaikessa tuotannossa; ratkaisevaa ovat suhteelliset kustannukset.
- Työarvoteoria – Ricardo kehitti ajatusta siitä, että hyödykkeen arvo määräytyy pitkällä aikavälillä tuotantoon käytetyn työn määrän perusteella (huomioiden pääoman ja työvoiman sijoitukset).
- Vuokratuloteoria (vuokra) – Ricardo selitti maanvuokran syntymisen eri laatuisen ja sijainniltaan poikkeavan maan käytön seurauksena; hedelmällisemmän tai paremmin sijaitsevan maan lisätuotto muodostaa vuokratulon.
Ricardon malli – oletukset ja rajoitukset
Ricardon malli on yksinkertainen ja opettavainen, mutta se perustuu kapeisiin oletuksiin, jotka vaikuttavat sen käytännön sovellettavuuteen:
- Yksi tuotannontekijä (työ) tai homogeeninen tuotantoresurssi (monissa esityksissä työn määräitetty tekijäksi).
- Vakioiset tuotannon skaalaedut ja täydellinen kilpailu markkinoilla.
- Ei huomioida kuljetus- tai transaktiokustannuksia ja usein oletetaan täydellinen työn tai pääoman liikkuvuus kansallisesti, mutta ei kansainvälisesti.
Näiden yksinkertaistusten vuoksi teoria ei ota suoraan huomioon jakautumisen vaikutuksia: vaikka koko maailman hyvinvointi voi kasvaa vapaan kaupan seurauksena, voittajiksi ja häviäjiksi lukumääräisesti nousevat eri ryhmät ja alueet. Lisäksi lyhyen aikavälin sopeutumisongelmat, teknologinen muutos ja tuotannontekijöiden moninaisuus rajoittavat Ricardon mallin suoraa politiikkaohjeistusta.
Vaikutus, kritiikki ja perintö
Ricardon ajatuksilla on ollut pitkäaikainen vaikutus kansainväliseen taloustieteeseen ja kauppapolitiikkaan. Suhteellisen edun teoria on edelleen kansainvälisen vapaakaupan perustelujen kulmakiviä ja on vaikuttanut pyrkimyksiin lisätä kauppaa globalisaation kautta. Nykypäivänä tätä talouspoliittista linjaa edistävät muun muassa OECD:n suositukset ja Maailman kauppajärjestön toimintatavat, joihin viitataan myös alkuperäistekstissä: Maailman kauppajärjestön (WTO).
Samalla monet taloustieteilijät ovat kritisoineet tai tarkentaneet ricardilaista mallia. Esimerkiksi Joan Robinson ja Piero Sraffa kyseenalaistivat ricardilaiset oletukset arvoteoriasta ja tuotannon mittareista, ja myöhemmät tutkimussuunnat ovat kehittäneet malleja, jotka ottavat huomioon pääoman, teknologian, mittakaavaedut ja tuotannontekijöiden moninaisuuden. Kritiikki korostaa myös sitä, että suhteellinen etu ei itsessään ratkaise tuotannon ja tulonjaon ongelmia tai sopeutuksen kustannuksia.
Ricardo oli myös käytännön poliitikko: hän oli talouselämässä aktiivinen kaupankäynnissä ja toimi poliittisesti, esimerkiksi vastustaen suojatulleja kuten Corn Laws -lakia, joka rajoitti viljan tuontia ja nosti kotimaisen hinnan. Hän vaikutti poliittisesti 1800-luvun alun Britanniaan ja hänen kirjoituksensa vaikuttivat myöhempiin taloustieteilijöihin, kuten Karl Marxiin sekä koko klassisen koulukunnan jatkumoon.
Ricardon perintö on monipuolinen: hänen teoriansa auttavat ymmärtämään, miksi maat erikoistuvat ja kuinka kauppa voi lisätä kokonaishyvinvointia, mutta samalla ne muistuttavat yksinkertaistavasta lähtökohdasta, joka vaatii täydentäviä analyyseja nykyajan monimutkaisissa taloussuhteissa. Suhteellisen edun käsite on yhä keskeinen opetuksessa ja politiikassa, mutta sen tulkinta ja soveltaminen ovat kehittyneet rikastuvien teorioiden ja empiirisen tutkimuksen myötä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Kuka oli David Ricardo?
A: David Ricardo oli brittiläinen poliittinen taloustieteilijä, jota pidetään yhtenä klassisen taloustieteen tärkeimmistä ajattelijoista yhdessä Thomas Malthuksen, Adam Smithin ja John Stuart Millin kanssa.
K: Mikä on suhteellisten etujen teoria?
V: Suhteellisen edun teorian mukaan kansakunnan olisi keskitettävä voimavaransa vain toimialoille, joilla se on kansainvälisesti kilpailukykyisin, ja käytävä kauppaa muiden maiden kanssa saadakseen tuotteita, joita ei tuoteta kansallisesti.
K: Mitä Ricardo edisti?
V: Ricardo kannatti ajatusta kansakuntien äärimmäisestä erikoistumisesta toimialoihin, jopa niin pitkälle, että kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja muuten kannattavia toimialoja purettiin. Hän oletti myös, että on olemassa kansallista teollisuuspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on edistää joitakin teollisuudenaloja muiden kustannuksella.
K: Kuka haastoi Ricardianin mallin?
V: Ricardian mallin ovat kyseenalaistaneet muun muassa Joan Robinson ja Piero Sraffa.
K: Miten tämä teoria on edelleen ajankohtainen nykyään?
V: Teoria on edelleen ajankohtainen, sillä se on kulmakivi argumenteille, jotka puoltavat kansainvälistä vapaakauppaa keinona lisätä taloudellista hyvinvointia. Teoriaa käytetään myös OECD:n ja WTO:n kaltaisten järjestöjen nykyisin edistämän talouspolitiikan ohjeistuksena.
Kysymys: Mitä seurauksia tästä ajattelusta on?
V: Joitakin tämän ajattelutavan seurauksia ovat muun muassa lisääntynyt kansainvälinen kauppa, joka johtaa globalisaatioon, kansakuntien äärimmäisen erikoistumisen korostaminen ja oletus, että on olemassa jonkinlainen keskitetty taloussuunnittelu, jolla edistetään tiettyjä teollisuudenaloja muiden kustannuksella.
