Fiorello Henry La Guardia (joskus LaGuardia; lausutaan /fiəˈrɛloʊ ləˈɡwɑrdiə/; syntyjään Fiorello Enrico La Guardia) oli New Yorkin pormestari kolmen kauden ajan vuosina 1934–1945. Hänet tunnetaan liberaalina liberaalina mutta samalla käytännönläheisenä republikaanina, joka saavutti laajaa kannatusta yli puoluerajojen.

Varhaiselämä ja ura ennen pormestarin virkaa

La Guardia syntyi New Yorkissa ja vietti osan lapsuudestaan Arizonassa, missä hänen perheensä muutti ja jossa hänen isällään oli kapellimestarin virka Fort Whipplessä. Hän opiskeli ja toimi ensin asianajon ja julkisen palvelun parissa sekä vaikutti poliittisesti ennen siirtymistään liittovaltion tason tehtäviin. Hänet valittiin kongressiin ensi kertaa vuosina 1916 ja 1918 ja palasi uudelleen kongressiin 1922–1930-luvun alkuun asti, mikä antoi hänelle kokemusta kansallisen politiikan käytännöistä.

Pormestaruus ja uudistukset

La Guardia nousi pormestariksi aikana, jolloin suuri lama oli koetellut kaupunkia syvästi. Hän muodosti laajapohjaisen "Fusion"-liikkeen ja kampanjoi korruption ja tehokkuusvajeen poistamiseksi erityisesti Tammany Hallin vaikutusvallasta. La Guardiassa nähtiin uudenlaista johtajuutta: käytännönläheistä, julkisiin palveluihin panostavaa ja sekä paikallista että liittovaltiotason yhteistyötä osaavaa.

Hänen kautensa aikana toteutettiin useita pysyviä parannuksia kaupungin toimintaan ja infraan. La Guardia teki tiivistä yhteistyötä demokraattipresidentti demokraattipresidentti Franklin D. Rooseveltin kanssa, ja New Deal -rahoitus suuntasi mittavia varoja New Yorkin yleishyödyllisiin projekteihin. Roosevelt myös purki osin niitä valvontamekanismeja ja holhousta, jotka olivat estäneet Liittovaltion ja kaupungin välisen tehokkaan yhteistyön, mikä auttoi La Guardiaa toteuttamaan reformejaan.

Tärkeimmät saavutukset

  • Joukkoliikenteen koordinointi: La Guardia pyrki yhtenäistämään ja parantamaan kaupungin liikennejärjestelmää sekä sen hallintoa, jotta palvelut olisivat luotettavampia ja paremmin yhteensovitettuja.
  • Julkiset asunnot: Hän kannatti edullisten public housing-hankkeiden rakentamista; New Yorkissa aloitettiin hänen kaudellaan useita ensimmäisiä suuria kaupungin asunto-ohjelmia, kuten First Houses -hanke.
  • Virkahenkilöjärjestelmän ja poliisin uudistukset: La Guardia pyrki vähentämään palkkiopohjaista suosikkijärjestelmää, vahvistamaan virkamieskunnon ammattimaisuutta ja järjestelemään poliisilaitoksen toimintaa tehokkaammaksi.
  • Kaupunkitilan lisääminen: hänen kaudellaan rakennettiin lukuisia leikkikenttiä, puistoja, uima-altaita ja muita yleisiä tiloja erityisesti kaupungin lapsille ja vähävaraisille naapurustoille; tähän käytettiin paljon New Deal -rahoitusta ja paikallista suunnittelua.
  • Lentoliikenne ja LaGuardia Airport: La Guardia oli aktiivinen uuden lentoliikenneinfrastruktuurin kehittäjä. Kaupungin tärkeimpiin saavutuksiin kuuluu lentokenttä, joka on nykyään tunnettu hänen nimellään.
  • Työllisyyden ja elvytyksen edistäminen: hän ohjasi liittovaltion apua paikallisiin investointeihin ja työohjelmiin, mikä paransi työllisyyttä erityisesti lamavuosina.

Käytännön ja viestinnän ote

La Guardia tunnettiin suorasta tyylistään: hän puhui selkeästi, oli paljon näkyvissä ja käytti aktiivisesti mediaa yhteydenpitoon kansalaisten kanssa. Kun 1940-luvun puolivälissä New Yorkissa puhkesi sanomalehtien lakko, La Guardia vastasi nopeasti: hän istahti radiomikrofonin ääreen ja kuvaili sekä luki sunnuntaisarjakuvia kaupungin lapsille, tulkiten hahmojen ääniä ja murteita. Tämä ele lisäsi hänen suosiotaan ja teki hänestä kansanläheisen hahmon etenkin lapsiperheiden keskuudessa.

Perintö ja merkitys

Monet pitävät La Guardiaa yhtenä Yhdysvaltain historian merkittävimmistä pormestareista. Hän onnistui purkamaan osan vanhoista korruptiivisista rakenteista, palauttamaan luottamusta kaupungintaloon ja vahvistamaan kaupungin taloudellista ja sosiaalista elinvoimaa (New Yorkia) vaikeina aikoina. Hänen tapansa yhdistää paikallista johtajuutta ja liittovaltion resursseja toimi esikuvana monille myöhemmille kaupunkien uudistajille.

La Guardia oli myös persoonana monikielinen ja energinen esiintyjä, ja hänen etunimensä — Fiorello — tarkoittaa italiaksi "pientä kukkaa", minkä vuoksi häntä kutsuttiin elämänsä ajan hellästi "pieneksi kukaksi". Hänen työskentelynsä vaikutukset näkyvät edelleen New Yorkin kaupunkirakenteessa, julkisissa palveluissa ja kaupungin maineessa kansallisella tasolla.