Ian Stevenson, M.D., oli kanadalainen psykiatrian professori ja tutkija, joka tuli tunnetuksi pitkään jatkuneesta kiinnostuksestaan jälleensyntymisestä liittyviin tapausraportteihin. Stevenson (synt. 1918 Montreal, kuoli 2007 Charlottesville) työskenteli pitkäaikaisesti Virginian yliopistossa ja perusti siellä osaston, joka tutki parapsykologisia ilmiöitä ja tietoisuuden mahdollisia jatkuvuuden muotoja parapsykologian näkökulmasta.
Elämä ja ura
Stevenson opiskeli lääketiedettä ja psykiatriaa (MM. lääketieteen tutkinto McGillista) ja kehitti uransa kliinisen psykiatrian parissa ennen kuin alkoi kiinnittää huomiota lasten kertomiin muistoihin, joiden hän katsoi viittaavan aiempiin elämiin. Virginian yliopistossa hän johti pitkään toiminnassa olevaa tutkimusyksikköä, jonka tavoitteena oli tutkia huolellisin kenttätutkimusmenetelmin tapauksia, joissa muistot menneistä elämistä näyttivät toistuvasti esiintyvän erityisesti lapsilla.
Tutkimus ja menetelmät
Stevenson teki kenttätutkimuksia yli 40 vuoden ajan ja dokumentoi yhteensä noin 3 000 tapausta eri puolilta maailmaa. Hänen tutkimusmenetelmänsä sisälsivät yksityiskohtaiset haastattelut, tapausten kronologisen rekonstruoinnin, todistajien kuulemisen sekä mahdollisten kirjallisten ja arkistotietojen vertailun. Erityisen huomion hän kiinnitti synnynnäisiin synnynmerkkeihin ja synnynnäisiin vaurioihin (birthmarks, birth defects), joiden hän osoitti toisinaan vastaavan väitetyn edellisen henkilön vammoihin tai kuolinsyihin.
Stevenson pyrki systemaattisuuteen: hän dokumentoi väitteet, yritti sulkea pois huijaus-, criptomnesia- tai ehdollistamistilanteet ja verrata kertomuksia olemassa oleviin tietoihin kuolleista henkilöistä. Hän korosti empiirisen aineiston keräämisen ja monipuolisen todistusaineiston merkitystä tutkittaessa ilmiötä, joka on perinteisesti nähty uskonnollisena tai kulttuurisena käsitteenä.
Tulokset ja johtopäätökset
Stevenson ei esittänyt yksityiskohtaista fysikaalista mekanismia sille, miten persoonallisuus tai muisti voisi säilyä kuoleman jälkeen, mutta hän piti aineistoaan osoituksena siitä, että jotkin persoonallisuuden piirteet tai muistijäljet voivat jatkua ruumiillisen kuoleman jälkeen tavalla, joka vaatii selittämistä nykyisen luonnontieteen puitteissa. Hän kuvasi ilmiötä usein siten, että se viittasi persoonallisuuden jonkinlaiseen selviytymiseen kuoleman yli, mutta jätti mekanismin avoimeksi ja korosti tarpeen jatkotutkimukselle.
Julkaisut ja vaikutus
Stevenson julkaisi useita kirjoja ja satoja tieteellisiä artikkeleita, joissa hän esitteli yksittäisiä tapauksia sekä laajempia analyysejä. Tunnetuimpia teoksia ovat mm. tapaussarjoja kokoavat julkaisut sekä moniosainen teos, joka käsittelee syntymämerkkejä ja -vikoja osana tutkimusta. Hänen työnsä herätti laajaa huomiota sekä kannatusta että kritiikkiä, ja se on vaikuttanut siihen, että jälleensyntymistutkimusta on alettu käsitellä sekä kliinisen että tieteellisen tutkimuksen kentässä aiempaa järjestelmällisemmin.
Stevensonin tutkimuksesta kertoi hänen työtään jatkanut kollega Jim B. Tucker teoksessaan Life Before Life (2005), jossa esitetään uusia tapauksia ja arvioidaan Stevensonin perintöä nykyaikaisen tutkimuksen näkökulmasta.
Kritiikki ja arviointi
Stevensonin työtä on arvosteltu muun muassa menetelmällisistä puutteista, mahdollisesta kulttuuristen selitysten aliarvioinnista, tapauksenvalikoinnista sekä siitä, että tutkijan ennakkoasenteet saattoivat vaikuttaa tulkintoihin. Toisaalta monet tutkijat ovat pitäneet hänen lähestymistapaansa merkittävänä yrityksenä käsitellä vaikeita kysymyksiä systemaattisesti ja avoimin menetelmin. Nykyisin osa Stevensonin aineistosta on ollut uuden arvioinnin kohteena, ja hänen työnsä on toiminut lähtökohtana jatkotutkimukselle.
Perintö
Ian Stevensonin tutkimus on jäänyt historiaan esimerkkinä pitkäjänteisestä yrityksestä lähestyä epätavallisia psykologisia ilmiöitä tieteellisestä näkökulmasta. Vaikka hänen johtopäätöksiään pidetään kiistanalaisina, hänen huolellinen aineistonkeruunsa, tapausanalyysinsa ja pyrkimyksensä dokumentoida yksityiskohtaisesti jokainen tapaus ovat vaikuttaneet siihen, että jälleensyntymiskertomuksia käsitellään nykyään vakavasti ainakin osassa akateemista keskustelua.