Jürgen Habermas
Jürgen Habermas (s. 18. kesäkuuta 1929) on saksalainen filosofi ja sosiologi, joka tutkii erilaisia yhteiskuntia. Hän käyttää kriittiseksi teoriaksi kutsuttua teoriatyyppiä, jossa hän tutkii, miten ihmiset käyttävät valtaa. Hän käyttää myös amerikkalaista pragmatismin teoriaa, jossa tutkitaan, onko jokin asia totta vai ei, toimien vaikutusten perusteella. Hänet tunnetaan julkisuuden teoriaa koskevasta työstään. Hän tutkii valtaa demokratiassa ja politiikassa. Hän tutkii myös sitä, miten ihmiset kehittävät yhteiskuntaa kielen ja kommunikaation avulla, ja pyrkii ymmärtämään, miten tämä yhteiskunta ja hallitus toimivat yhdessä.
Elämäkerta
Habermas syntyi Düsseldorfissa, Nordrhein-Westfalenissa, Saksassa.
Habermas asui Gummersbachissa, Kölnin kaupungin lähistöllä, kunnes valmistui lukiosta. Jürgen kasvoi protestanttisessa uskonnollisessa perheessä, sillä hänen isoisänsä johti Gummersbachin seminaaria eli uskonnollista koulua. Jürgen Habermas opiskeli Göttingenin (1949/50), Zürichin (1950/51) ja Bonnin (1951/54) yliopistoissa. Hän väitteli tohtoriksi (PhD). Bonnissa vuonna 1954 teoksellaan Das Absolute und die Geschichte. Von der Zwiespältigkeit in Schellings Denken (Absoluutti ja historia: ristiriidasta Schellingin ajattelussa).
Vuodesta 1956 lähtien hän opiskeli filosofiaa ja sosiologiaa kriittisten teoreetikkojen Max Horkheimerin ja Theodor Adornon johdolla Johann Wolfgang Goethe-yliopistossa Frankfurt am Mainissa. Koska Horkheimer oli pyytänyt Habermasia tekemään joitakin muutoksia väitöskirjaansa. Habermas ei halunnut tehdä tätä, ja oli sitä mieltä, että Frankfurtin koulukunta ei ollut oikeassa näkemyksissään modernista kulttuurista. Habermas jätti Frankfurtin koulukunnan (pikemminkin ajatuskoulun kuin tiilistä ja laastista tehdyn koulukunnan).
Hän suoritti valtiotieteiden habilitoinnin eli korkeimman akateemisen tutkinnon Marburgin yliopistossa marxilaisen Wolfgang Abendrothin johdolla. Hänen habilitointityönsä otsikko oli Strukturwandel der Öffentlichkeit; Untersuchungen zu einer Kategorie der Bürgerlichen Gesellschaft (julkaistu englanniksi vuonna 1989 nimellä The structural transformation of the public sphere: an inquiry into a category of bourgeois society). Vuonna 1961 hänestä tuli yksityisdozent Marburgissa. Hän aloitti filosofian "ylimääräisenä professorina" (professori ilman professuuria) Heidelbergin yliopistossa. Hans-Georg Gadamer ja Karl Löwith hankkivat hänelle tämän työn. Vuonna 1964 Habermas palasi Frankfurtiin ja otti Horkheimerin paikan filosofiasta ja sosiologiasta.
Hän siirtyi Max Planck -instituutin johtoon Starnbergiin (lähellä Müncheniä) vuonna 1971 ja työskenteli siellä vuoteen 1983 asti, kaksi vuotta pääteoksensa The Theory of Communicative Action98975 julkaisemisen jälkeen. Sen jälkeen Habermas palasi Frankfurtin professuuriinsa yhteiskuntatutkimuksen instituutin johtajaksi. Jäätyään eläkkeelle Frankfurtista vuonna 1993 Habermas kirjoitti useita kirjoja ja artikkeleita. Vuonna 1986 hän sai Deutsche Forschungsgemeinschaftin Gottfried Wilhelm Leibniz -palkinnon, joka on korkein saksalaisen tutkimuksen alalla myönnettävä kunnianosoitus. Hän on "pysyvä vieraileva" professori Northwesternin yliopistossa Evanstonissa, Illinoisin osavaltiossa, ja "Theodor Heuss -professori" New Yorkin New Schoolissa.
Habermasille myönnettiin Asturian prinssin yhteiskuntatieteiden palkinto vuonna 2003. Habermas oli myös vuoden 2004 Kioton palkittu taiteiden ja filosofian alalla. Hän matkusti San Diegoon ja piti 5. maaliskuuta 2005 osana San Diegon yliopiston Kioto-symposiumia puheensa The Public Role of Religion in Secular Context, joka käsitteli kirkon ja valtion erottamista. Hän sai vuoden 2005 Holbergin kansainvälisen muistopalkinnon (noin 520 000 euroa).
