Tohtori Kwame Nkrumah (syntynyt Francis Nwia-Kofi Ngonloma, 21. syyskuuta 1909 - 27. huhtikuuta 1972) oli afrikkalainen poliittinen johtaja. Hänet tunnettiin hyvin Ghanan ensimmäisenä pääministerinä ja myöhemmin presidenttinä. Hän kuvitteli yhtenäistä Afrikkaa. Kymmenen vuotta kestäneen Ghanan itsenäisyyttä ajaneen kampanjan jälkeen Nkrumah valittiin presidentiksi 6. maaliskuuta 1957, ja Ghana itsenäistyi Britannian vallan alaisuudesta.
Nkrumah syntyi Francis Nwia-Kofi Ngonlomana Nkrofulissa, Gold Coastin kaupungissa (brittiläinen siirtomaa, josta tuli myöhemmin Ghana) kultaseppä Kofi Ngonloman ja myyjä Elizabeth Nyaniban lapsena, jota hän piti suurena innoittajana.
Koulutus ja varhainen aktivismi
Nkrumah sai varhaiskoulutuksensa Gold Coastissa ja työskenteli opettajana ennen lähtöään ulkomaille. Hän jatkoi opintojaan ja poliittista heräämistään Yhdysvalloissa ja myöhemmin Britanniassa, missä hän tuli tunnetuksi panafrikkalaisen liikkeen aktiiveissa piireissä. Hän osallistui 1930–1950-luvuilla diasporan afrikkalaisten opiskelijajärjestöjen toimintaan, kohtasi kansainvälisiä nationalismia ja anti-imperialistisia aatteita ja ammensi vaikutteita mm. afroamerikkalaisista ja afrikkalaisista aktivisteista.
Paluu kotimaahan ja poliittinen nousu
Palattuaan Gold Coastiin Nkrumah perusti ja johti aktiivisesti kansallismielisiä liikkeitä. Hän perusti tai oli keskeinen vaikuttaja Convention People's Party -puolueessa (CPP), joka vaati nopeaa itsenäisyyttä ja yhteiskunnallista muutosta. Vuoden 1951 vaaleissa CPP voitti suuren voiton, ja Nkrumahista tuli siirtymäkauden hallituksen johtaja. Hänet nimitettiin myöhemmin pääministeriksi, ja hän johti maan neuvotteluja Britannian kanssa kohti täyttä itsenäisyyttä.
Valtaannousu, politiikka ja uudistukset
Nkrumah julistautui Ghanan ensimmäiseksi presidentiksi, kun maa muuttui tasavallaksi vuonna 1960. Hänen hallintonsa painotti nopeaa modernisaatiota: laajoja investointeja infrastruktuuriin, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja kansalliseen teollistamiseen. Suuret hankkeet, kuten vesivoima- ja sähköistysprojektit sekä valtion omistamat yritykset, olivat keskeisiä tavoitteita. Nkrumah oli myös innokas koulutus- ja opiskelijapolitiikan puolestapuhuja: kouluverkostoa laajennettiin ja yliopistoihin panostettiin.
Samalla Nkrumahin kaudella käytännöt muuttuivat autoritaarisemmiksi: hallitus otti käyttöön poikkeuslainsäädäntöä oppositiota vastaan ja rajoitti poliittista kilpailua. Vuoden 1964 jälkeen Ghana muuttui de facto yhden puolueen tilaan, mikä heikensi poliittista vapautta ja kasvatti tyytymättömyyttä osassa väestöä.
Panafrikkalainen visio ja kansainvälinen toiminta
Yksi Nkrumahin näkyvimmistä perinnöistä oli hänen intohimoinen panafrikkalaisuutensa: hän ajoi Afrikan poliittista yhtenäistämistä, taloudellista yhteistyötä ja yhteistä vastarintaa neoimperialismia vastaan. Hän pyrki rakentamaan laajempia alueellisia ja mannertenvälisiä liittoutumia ja toimi aktiivisesti Kolmannen maailman maiden yhteistyön edistämiseksi. Nkrumah kirjoitti myös useita vaikutusvaltaisia teoksia, joissa hän toi esiin neo-kolonialismin käsitteen ja kehotti Afrikkaa pysymään taloudellisesti itsenäisenä ja poliittisesti yhtenäisenä.
Lopunvaiheet, vallankaappaus ja maanpako
Nkrumahin politiikka kohtasi 1960-luvun puolivälissä sekä taloudellisia vaikeuksia että kasvavaa sisäistä vastustusta. Hänet syrjäytettiin väkivaltaisesti valtaannousulla 24. helmikuuta 1966, kun sotilas- ja poliisivoimat toteuttivat vallankaappauksen hänen ollessaan ulkomailla. Vallankaappauksen seurauksena Nkrumah pakeni maanpakoon; hän sai turvapaikan Guineassa, jossa presidentti Ahmed Sékou Touré tarjosi hänelle suojapaikan ja tukea. Nkrumah asui maassa loppuelämänsä ajan ja jatkoi kirjoittamista sekä panafrikkalaisten ajatustensa levittämistä. Hän kuoli 27. huhtikuuta 1972 ulkomailla.
Perintö
Kwame Nkrumahia pidetään laajalti itsenäisyysliikkeen ja panafrikkalaisuuden keskeisenä hahmona. Hänen saavutuksensa Ghanan itsenäisyyden aikaansaamisessa ja pyrkimykset Afrikan yhdistämiseksi ovat inspiroineet monia sukupolvia. Toisaalta hänen hallintonsa autoritaariset piirteet, talouspolitiikan ongelmat ja lopulta vallankaappaus tekevät hänen perinnöstään monitahoisen ja kiistanalaisen. Nykyään Nkrumahia muistetaan sekä nerokkaana mobilisoijana että johtajana, jonka visiot ja virheet ovat osa itsenäisen Afrikan historiaa.