Brittiläinen imperiumi koostui siirtomaista, protektoraateista, mandaateista ja muista Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnassa olleista alueista. Imperiumi syntyi useiden vuosisatojen aikana eri muodoissa: aluksi kauppapaikkoina ja siirtokuntina, myöhemmin hallinnollisina alueina, protektoraatteina ja mandaattialueina. Hallintamuodot vaihtelivat suvereenista vallasta epäsuorempaan siirtomaahallintoon, jossa paikalliset valtarakenteet säilyivät osittain.

Alku ja laajeneminen

Se alkoi Englannin 1500-luvun lopun ja 1800-luvun alun välisenä aikana perustamista merentakaisista siirtomaista ja kauppapaikoista. Varhaisia toimijoita olivat muun muassa kaupallinen East India Company ja useat kauppakomppaniat, jotka loivat pysyviä yhteyksiä Aasiaan, Afrikkaan ja Amerikkaan. 1600‑ ja 1700‑luvulla Britannia kilpaili muista Euroopan valtioista, ja voittojen myötä sen vaikutus laajeni erityisesti Pohjois‑Amerikkaan ja Intiaan.

Sotilaallinen ja taloudellinen valta

Suurimmillaan se oli historian suurin imperiumi ja maailman voimakkain suurvalta yli vuosisadan ajan. Teollinen vallankumous Britanniassa 1700‑ ja 1800‑luvun vaihteessa kasvatti sen taloudellista voimaa: raaka‑aineiden ja markkinoiden hallinta, kauppareitit ja kuninkaallinen laivasto tekivät mahdolliseksi globaalin kauppajärjestelmän ylläpidon. 1800‑luvun lopulla ja 1900‑luvun alussa vallitseva kansainvälinen järjestys, jota usein kutsutaan Pax Britannicaksi, nojasi pitkälti brittiläiseen merenkulku‑ ja poliittiseen ylivaltaan.

Orjuus ja sen vastainen liike

Eurooppalaiset vallat Amerikassa, myös Britannia, käyttivät orjuutta. Miljoonia mustia ihmisiä vangittiin Afrikasta ja pakotettiin työskentelemään Euroopan imperiumien siirtokunnissa, erityisesti Karibialla ja Etelä‑Amerikan osissa. Englanti oli kuitenkin ensimmäinen Euroopan suurvalloista, joka kielsi orjuuden, ja se käytti kuninkaallista laivastoa vahvistamaan kieltoaan. Tärkeimpiä lainsäädäntöaskeleita olivat orjakaupan kielto vuonna 1807 ja orjuuden laajempi lakkauttaminen imperiumissa vuonna 1833. Näillä toimilla oli merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia siirtokunnissa.

Väestö, pinta‑ala ja hallinto

Vuonna 1922 Britannian imperiumissa asui yli 458 miljoonaa ihmistä, mikä oli yli viidennes maailman silloisesta väestöstä. Imperiumin pinta-ala oli yli 33 700 000 km2 (13 012 000 sq mi) eli lähes neljännes maapallon kokonaispinta-alasta.p15 Koska Brittiläinen imperiumi oli niin suuri, se jätti jälkeensä laajan oikeudellisen, kielellisen ja kulttuurisen perinnön. Hallintotavat vaihtelivat suoran siirtomaahallinnon, protektoraatin ja suostutellun (indirekt) hallinnon välillä; paikallisia hallitsijoita käytettiin usein välillisen vallan kanavoimiseen.

Kansainväliset suhteet ja kilpailu

Englanti, Ranska ja Alankomaat alkoivat perustaa omia siirtomaita ja kauppaverkostoja Amerikassa ja Aasiassa.p2 Englanti kävi ja voitti 1600‑ ja 1700‑luvuilla joitakin sotia Alankomaita ja Ranskaa vastaan. Näiden sotien jälkeen Englannista (ja Englannin ja Skotlannin vuonna 1707 tapahtuneen liiton jälkeen Isosta‑Britanniasta) tuli tärkein siirtomaavalta Pohjois‑Amerikassa ja Intiassa. Myöhemmin 1800‑luvulla Britannia laajensi vaikutustaan Afrikassa kilpailussa muiden eurooppalaisten valtioiden kanssa, mikä huipentui niin kutsuttuun Afrikan jakoon eli 'Scramble for Africa' -vaiheeseen.

Itsenäistyminen, dekolonisaatio ja perintö

1900‑luvulla monet imperiumin alueet vaativat ja saavuttivat itsenäisyyden. Merkittäviä tapahtumia olivat muun muassa Intian ja Pakistanin itsenäistyminen ja jako vuonna 1947 sekä toisen maailmansodan jälkeinen laaja dekolonisaatio, jota vauhdittivat muuttuneet kansainväliset suhteet, taloudelliset paineet ja itsenäisyysliikkeet. Suez‑kriisi vuonna 1956 osoitti brittivaltaisuuden hiipumisen suurvaltapolitiikassa.

Kun Britannia luovutti Hongkongin takaisin Kiinalle 1. heinäkuuta 1997, se merkitsi brittiläisen imperiumin todellista loppua. Britannialla on kuitenkin edelleen joitakin merentakaisia alueita, kuten Gibraltar, Falklandinsaaret ja muita merentakaisia alueita, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnassa mutta eivät osa sen kansallista aluetta.

Laajemmat vaikutukset ja kritiikki

Brittiläisen imperiumin perintö on monitasoinen. Positiivisina seurauksina mainitaan usein English kielen leviäminen, kansainvälisten oikeus- ja hallintokäytäntöjen kulkeutuminen eri maihin sekä infrastruktuurin ja koululaitosten perustaminen joissain siirtokunnissa. Toisaalta imperiumi jätti myös pysyviä ongelmia: taloudellista riistoa, etnisiä ja alueellisia jännitteitä, siirtomaa‑aikaisia rajoja ja kolonialismin aiheuttamia sosiaalisia vääryyksiä. Nämä vaikutukset näkyvät monissa entisissä siirtomaissa edelleen poliittisina, taloudellisina ja kulttuurisina haasteina.

Nykytilanne

Nykyään entisten siirtomaiden ja Britannian välisiä suhteita hoidetaan monin eri tavoin. Monet entiset siirtomaat kuuluvat edelleen Kansainyhteisöön (Commonwealth), joka on epäpoliittinen yhteistyöverkosto, jossa jaetaan historiallisia, kielellisiä ja kulttuurisia siteitä sekä yhteistyötä koulutuksen, talouden ja demokratian edistämiseksi. Keskustelu imperiumin perinnöstä, korvauksista ja historiantulkinnasta on aktiivista sekä Britanniassa että entisissä siirtomaissa.

  • Tärkeimmät ajat: varhainen laajeneminen 1500–1700‑luvuilla, teollinen ja merellinen ylivalta 1800‑luvulla, dekolonisaatio 1900‑luvulla.
  • Keskeiset vaikutukset: englannin kielen leviäminen, oikeudelliset ja hallinnolliset instituutiot, taloudelliset ja kulttuuriset yhteydet ja pitkäaikaiset konfliktit ja epätasa‑arvo.
  • Nykytila: jäljellä merentakaisia alueita ja laaja historiallinen perintö, jota tarkastellaan sekä arvostellen että osin myönteisenä kansainvälisenä yhteistyön pohjana.