Sardar Vallabhbhai Patel (31. lokakuuta 1875 – 15. joulukuuta 1950) syntyi Nadiadissa Gujaratin maakunnassa. Hän kouluttautui lakimieheksi ja toimi menestyvänä asianajajana Ahmedabadissa ennen siirtymistään täysipäiväiseen poliittiseen toimintaan. Patelista tuli yksi Intian itsenäisyysliikkeen vaikutusvaltaisimmista johtajista; hän työskenteli tiiviisti yhdessä liikkeen muiden johtajien kanssa ja oli tunnettu käytännönläheisestä, päämäärätietoisesta tavastaan toimia.

Patelin ajatuksiin ja toimintaan vaikuttivat merkittävästi Gandhin periaatteet; hän oli kuitenkin myös taitava organisaattori ja neuvottelija, joka osasi käyttää sekä diplomaattisia että tarvittaessa kovempia keinoja valtiollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän nousi laajemman kansansuosion silmissä tunnetuksi erityisesti Khedan (1918) ja Bardolin (1928) satyagrahien johtajana — Bardolin menestyksen seurauksena hänelle annettiin kunnioitustitteli "Sardar" (johtaja).

Itsenäistymisen jälkeen Patelilla oli avainasema Intian yhtenäistämisessä. Hän toimi itsenäisen Intian ensimmäisenä varapääministerinä ja ensimmäisenä sisäministerinä, ja hänen vastuullaan oli yli 500 ruhtinaskunnan liittyminen Intian unioniin. Patel johti sekä neuvotteluja että konkreettisia toimia, joiden avulla useimmat ruhtinaat suostuivat allekirjoittamaan Accession-instrumentit ja liittämään valtansa Intiaan. Tarvittaessa hallitus käytti myös sotilaallista voimaa vallan takaamiseksi esimerkiksi Hyderabadin tilanteessa. Samalla hän uudisti hallintoa korostaen keskushallinnon yhtenäisyyttä — tärkeänä saavutuksena pidetään muun muassa All India Services -järjestelmän perustamisen edellyttämistä, joka myöhemmin konkretisoitui valtionhallinnon yhtenäisyyden kannalta ratkaisevana.

Poliittisesti Patel oli käytännön mies: hän korosti lain ja järjestyksen merkitystä, hallinnon toimivuutta ja valtion yhtenäisyyttä. Vaikka hän oli laajalti kansan luottama johtaja, hän luopui Mahatma Gandhin pyynnöstä kongressin presidenttiehdokkuudesta, jolloin tehtävään nousi itsenäisen Intian ensimmäinen pääministeri. Patelin tinkimättömät ponnistelut maan yhdistämiseksi ja vakauttamiseksi ovat jättäneet pysyvän jäljen Intian poliittiseen kehitykseen, ja hänet muistetaan yleisesti nimellä "Intian rautamies". Hän kuoli 15. joulukuuta 1950.

Tärkeimmät saavutukset ja vaikutukset

  • Ruhtinaskuntien integrointi: keskeinen rooli yli 500 ruhtinaskunnan liittämisessä Intian unioniin.
  • Hallinnon yhtenäistäminen: edisti keskushallinnon ja palvelujärjestelmien rakentamista, mikä loi pohjan nykyaikaiselle intialaiselle valtiolle.
  • Johtajuus kansanliikkeissä: merkittävä rooli Khedan ja Bardolin satyagrahoissa ja laajemmin kongressin kenttäorganisoinnissa.
  • Vakauden takaaja: sisäministerinä hän toimi aktiivisesti lakijärjestyksen ja järjestelmän palauttamiseksi itsenäisyyden jälkeisinä vaikeina vuosina.