Dame Vera Margaret Lynn CH DBE (o.s. Welch; 20. maaliskuuta 1917 – 18. kesäkuuta 2020) oli englantilainen laulaja ja näyttelijä. Lynn syntyi East Hamissa, Essexissä. Hän alkoi esiintyä julkisesti seitsemänvuotiaana ja otti taiteilijanimensä isoäitinsä tyttönimestä (Lynn). Hänen ensimmäinen radiolähetyksensä oli vuonna 1935 Joe Loss Orchestran kanssa, ja tuohon aikaan hänet esiteltiin myös tanssiorkesterien, kuten Lossin ja Charlie Kunzin, julkaisemilla levyillä. Varhaisvuosinaan hän esiintyi niin radioon kuin paikallisissa teatteriesityksissä, ja 1930-luvun lopulla hänen äänityksensä ja esiintymisensä tekivät hänestä tunnetun nimen Isossa-Britanniassa.
Toisen maailmansodan aikana
Vera Lynn tuli erityisen suosituksi toisen maailmansodan aikana, jolloin hänen koskettavat esityksensä antoivat lohtua sodan koettelemille. Hänet tunnettiin laajalti lempinimellä "Forces' Sweetheart" ja hän esiintyi säännöllisesti sodanaikaisissa radiolähetyksissä, konsertissa ja erityisesti sotilaiden viihdyttämisjärjestön kautta niin kotimaassa kuin ulkomaankomennuksilla. Hänen tunnetuimpia ja sodan ajan symboleiksi jääneitä kappaleitaan ovat We'll Meet Again ja The White Cliffs of Dover, joita on sittemmin pidetty kuvaannollisina sävelminä toivosta ja jälleennäkemisen lupauksesta.
Äänitykset ja myyntimenestys
Lynn äänitti pitkään ja monipuolisesti: hän teki useita levytyksiä Decca Recordsille vuosina 1936–1959 ja oli mukana lukuisissa studio- ja radio-otteissa. Myöhemmin hänen tuotantonsa koottiin useiksi kokoelmiksi, joista erityisesti kokoelma- ja muistolevyt ovat tuoneet hänen musiikkinsa uusien sukupolvien tietoisuuteen. Vera Lynnin albumi We'll Meet Again: Lynn: The Very Best of Vera Lynn nousi Yhdistyneen kuningaskunnan listaykköseksi, mikä teki hänestä vanhimman elossa olevan artistin, jonka albumi on saavuttanut Yhdistyneen kuningaskunnan albumilistan ykköspaikan. Albumi ilmestyi listalle sijalla 20 30. elokuuta ja nousi seuraavien viikkojen aikana ensin sijalle 2 ja lopulta ykköseksi 13. syyskuuta 2009. Tämä menestys osoitti, että hänen kappaleensa yhä koskettavat monia kuuntelijoita.
Filmikäyttö ja populaarikulttuuri
Vera Lynnin tunnetuimmat kappaleet ovat esiintyneet myös elokuvissa ja muussa populaarikulttuurissa; esimerkiksi Peter Sellersin ja George C. Scottin tähdittämä elokuva Dr. Strangelove (1964) päättyy kuvaan atomipommien maailmanlaajuisesta tuhosta, jonka taustalla käytetään Lynnin laulamaa We'll Meet Again-kappaletta. Tällaiset käyttökohdat ovat osaltaan ylläpitäneet laulujen asemaa kulttuuriperintönä ja muistuttaneet lauluista niiden historiallisesta merkityksestä.
Hyväntekeväisyystyö ja tunnustukset
Lynn teki vuosikymmeniä aktiivista hyväntekeväisyystyötä tukien muun muassa entisiä sotilaita, vammaisia lapsia ja syöpää sairastavia, erityisesti rintasyöpään liittyviä hankkeita. Hän oli mukana tukemassa erilaisia veteraani- ja sotilaiden tukijärjestöjä ja osallistui hyväntekeväisyystempauksiin sekä varainkeruu- että tietoisuustyöhön. Hänelle myönnettiin uransa aikana useita arvostettuja kunniamerkkejä ja tunnustuksia, ja hänen nimensä liitetään usein esimerkkinä julkisesta palvelusta ja pitkäjänteisestä hyväntekeväisyystyöstä.
Perintö ja kuolema
Vera Lynnin musiikki ja henkilökuva ovat jääneet osaksi toisen maailmansodan muistia: sodan aikaiset laulut kuvastavat monille toivoa, kotia ja jälleennäkemisen mahdollisuutta vaikeina aikoina. Hänen esityksiään ihaillaan edelleen, erityisesti veteraanipiireissä ja niiden perheissä. Lynn kuoli 18. kesäkuuta 2020 103-vuotiaana East Sussexissa. Hänen pitkän uransa ja hyväntekeväisyystyönsä katsotaan jättäneen pysyvän jäljen sekä brittiläiseen musiikkikulttuuriin että yhteiskunnalliseen toimintaan.
