Siankuonolepakko
Kimalaislepakko (Craseonycteris thonglongyai), joka tunnetaan myös nimellä Kittin sianisäkäslepakko, on uhanalainen lepakkolaji. Se on ainoa Craseonycteridae-heimon jäsen. Se esiintyy Länsi-Thaimaassa ja Kaakkois-Burmassa. Se elää yleensä jokien varrella olevissa kalkkikiviluolissa.
Tämä on pienin lepakkolaji ja yksi maailman pienimmistä nisäkkäistä. Sillä on punaruskea tai harmaa turkki, ja sillä on tunnusomainen sikamainen kuono. Koloniat vaihtelevat kooltaan, ja niissä on keskimäärin 100 yksilöä luolassa. Lepakko ruokailee lyhyiden aktiivisuusjaksojen aikana iltaisin ja aamunkoitteessa ja etsii hyönteisiä läheisiltä metsäalueilta. Naaraslepakolla on vuosittain vain yksi jälkeläinen.
Kuvaus
Kimalaislepakko on noin 29-33 millimetriä pitkä ja 2 grammaa painava. Tästä johtuu sen yleisnimi "kimalaislepakko". Se on pienin lepakkolaji. Etruskinlepakko on kevyempi (1,2-2,7 g).
Lepakolla on tunnusomainen turvonne, sian kuono, jossa on ohuet, pystysuorat sieraimet. Sen korvat ovat suhteellisen suuret, kun taas silmät ovat pienet ja useimmiten turkin peitossa. Sen hampaat ovat hyönteissyöjälepakolle tyypilliset.
Siivet ovat suhteellisen suuret ja väriltään tummemmat, ja niiden pitkät kärjet mahdollistavat leijan leijumisen. Kittin sianisäkäslepakolla ei ole näkyvää pyrstöä. Takajalkojen välissä on suuri nahkaverkko, joka saattaa auttaa lentämisessä ja hyönteisten pyydystämisessä, vaikka hännänluut eivät auta ohjaamaan sitä lennossa.
Levinneisyys ja levinneisyys
Thaimaassa lepakko elää pienellä alueella Kanchanaburin maakunnassa Khwae Noi -joen valuma-alueella.
Sen jälkeen, kun vuonna 2001 löydettiin yksi yksilö Burmasta, on tunnistettu ainakin yhdeksän erillistä löytöpaikkaa. Thaimaan ja Burman populaatiot ovat morfologisesti identtisiä, mutta niiden kaikuluotaushuudot eroavat toisistaan. Ei tiedetä, ovatko nämä kaksi populaatiota lisääntymiseristettyjä.
Käyttäytyminen
Kimalaislepakko levähtää kalkkikivikukkuloiden luolissa, jokien varrella, kuivissa ikivihreissä tai lehtimetsissä. Monissa luolissa on vain 10-15 yksilöä, mutta keskimääräinen ryhmäkoko on 100 yksilöä ja suurin noin 500 yksilöä. Yksilöt nukkuvat korkealla seinillä tai kattokupoleissa kaukana toisistaan. Lepakot myös vaeltavat kausittain luolien välillä.
Lepakon aktiivisuusaika on lyhyt, sillä se poistuu pesästään vain 30 minuutiksi illalla ja 20 minuutiksi aamuyöllä. Nämä lyhyet lennot keskeytyvät helposti rankkasateiden tai kylmien lämpötilojen vuoksi. Tänä aikana lepakko ruokailee maniokki- ja kapokkipelloilla tai bamburyhmien ja teak-puiden latvoilla kilometrin säteellä lepäilypaikasta. Siivet näyttävät olevan muotoiltu leijuvaa lentoa varten, ja yksilöiden suolistosisältö sisältää hämähäkkejä ja hyönteisiä, jotka on oletettavasti kerätty lehdistä. Suurin osa saaliista pyydystetään kuitenkin todennäköisesti lennossa. Lepakoiden ruokavalion tärkeimpiä peruselintarvikkeita ovat pienet kärpäset.
Naaraat synnyttävät yhden jälkeläisen kunkin vuoden loppukuukausina (huhtikuun tienoilla). Ruokinta-aikana poikanen joko pysyy pesässä tai on kiinni emon toisessa sen kahdesta häpylisäkkeellisestä nännistä.
Taksonomia
Kimalaislepakko löydettiin vuonna 1974. Se on ainoa elossa oleva Craseonycteridae-suvun laji.
Conservation
Viimeisimmässä lajin tarkastelussa vuonna 1996 IUCN luokitteli lepakon uhanalaiseksi, ja sen populaatio on laskusuunnassa.
Tällä hetkellä merkittävin ja pitkäaikaisin uhka Thaimaan populaatiolle saattaa olla metsäalueiden vuosittainen polttaminen, joka on yleisintä lepakon lisääntymiskaudella. Lisäksi ehdotettu putkilinjan rakentaminen Burmasta Thaimaahan voi vaikuttaa kielteisesti. Burman populaatioon kohdistuvia uhkia ei tunneta hyvin.
Vuonna 2007 EDGE-hanke määritteli lepakon yhdeksi 10 tärkeimmästä lajista (evolutiivisesti erilainen ja maailmanlaajuisesti uhanalainen).
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on kimalaislepakko?
V: Kimalaislepakko on uhanalainen lepakkolaji, joka on ainoa Craseonycteridae-heimon jäsen. Se on pienin lepakkolaji ja yksi maailman pienimmistä nisäkkäistä.
K: Missä kimalaislepakko esiintyy?
V: Kimalaislepakko esiintyy Länsi-Thaimaassa ja Kaakkois-Burmassa.
K: Missä kimalaislepakko yleensä elää?
V: Kimalaislepakko elää yleensä jokien varrella olevissa kalkkikiviluolissa.
K: Miltä kimalaislepakko näyttää?
V: Kimalaislepakolla on punaruskea tai harmaa turkki, ja sillä on tunnusomainen sikamainen kuono.
K: Mitä kimalaislepakko syö?
V: Kimalaislepakko ruokailee hyönteisillä ja etsiytyy läheisille metsäalueille lyhyiden aktiivisuusjaksojen aikana iltaisin ja aamuisin.
K: Kuinka monta yksilöä on tyypillisessä kimalaislepakkoyhdyskunnassa?
V: Kimalaislepakkoyhdyskunnat vaihtelevat kooltaan, ja niissä on keskimäärin 100 yksilöä luolassa.
K: Kuinka monta jälkeläistä kimalaislepakkoemoilla on vuosittain?
V: Kimalaislepakoiden naaraat saavat vain yhden jälkeläisen vuodessa.