Nisäkäs | selkärankaisten eläinten ryhmä

Tärkeimmät ominaisuudet

Lisääntymiskierto

Useimmilla pussieläimillä ja nisäkkäillä on lisääntymiskierto, joka tunnetaan nimellä oestroussykli (U.S.: estrous cycle). Naaraat ovat seksuaalisesti aktiivisia vain esteruumisvaiheen aikana, jolloin ne ovat "kiimassa" muutaman päivän ajan kuukaudessa. Jos munasolu ei hedelmöity, kohdun limakalvo (endometrium) resorboituu. Oestrussyklit voivat esiintyä kerran tai kaksi kertaa vuodessa tai useita kertoja vuodessa. Jokaisella nisäkäsryhmällä on oma taajuutensa.

Ihmiset ja kädelliset ovat aivan erilaisia. Niillä on kuukautiskierto. Tällöin naaraat ovat seksuaalisesti vastaanottavaisia milloin tahansa, mutta hedelmällisiä vasta, kun munasolu vapautuu munasarjasta. Tällöin kohdun limakalvo (jos sitä ei tarvita hedelmöittyneelle munasolulle) hylätään. Kohdun limakalvo irtoaa ja vie mukanaan tietyn määrän verta. Tässä järjestelmässä munasolut vapautuvat munasarjoista useimmiten syklin puolivälissä, poispäin kuukautisista. Tämä ovulaatio on "piilotettu", mikä tarkoittaa, että sen tapahtuminen ei ole ilmeistä. Tämän prosessin uskotaan pitävän uroksen ja naaraan yhdessä, mikä on epätavallista nisäkkäillä, joilla on munintakierto.

Luuranko

Yksi nisäkkäiden diagnostinen ominaisuus on alaleuka. Aikaisemmista muodoista poiketen se on yksi ainoa luu, hammasluu. Tämä on yksi piirre, joka on nähtävissä fossiileissa, tai ainakin niissä, jotka ovat riittävän täydellisiä, jotta alaleuka on olemassa. Toinen diagnostinen piirre on korvan nystyrät. Nisäkkäiden sisäkorvassa on kolme pientä luuta. Nämä korvakivekkeet ovat luita, jotka olivat kauan sitten osa alaleukaa nisäkkäiden varhaisilla alkueläimillä.

Kallossa ja raajoissa on melko paljon muitakin piirteitä, joten nisäkäs voidaan yleensä tunnistaa ja kuvata pelkän luurangon tai jopa osittaisen luurangon perusteella.

Neocortex ja käyttäytyminen

Toinen diagnostinen piirre on aivojen aivokuori, jota ei ole muilla selkärankaisilla. Se osallistuu nisäkkäille tyypilliseen joustavaan käyttäytymiseen ja oppimiseen. Matelijoiden ja lintujen käyttäytymistä ohjaavat suurelta osin "perityt käyttäytymisketjut", mikä tarkoittaa karkeasti käännettynä "vaistoja". Lähes kaikki eläimet kykenevät oppimaan jonkin verran, mutta nisäkkäät oppivat paljon enemmän kuin muut selkärankaiset. Niiden käyttäytyminen on paljon joustavampaa kuin esimerkiksi liskojen, ja sen mahdollistaa niiden aivokuori.

Muut asiat nisäkkäiden elämässä näyttävät liittyvän tähän joustavuuteen ja oppimiseen. Leikki on eräänlainen varhainen oppimisjakso, jonka aikana nisäkkäät erään teorian mukaan kehittävät taitoja, joita ne tarvitsevat elämässään. Kaikki nisäkkäiden poikaset leikkivät, ja tämä on hyvin ilmeistä älykkäämmillä nisäkkäillä (kädelliset, kissat).

Nisäkkäiden tunteet ovat hyvin havaittavissa, ja ne ovat melko samanlaisia kuin meillä. On mahdollista ja melko yleistä, että ihmisellä on ystävällinen suhde toiseen nisäkkääseen. On melko mahdotonta, että ihmisellä olisi minkäänlainen suhde esimerkiksi käärmeeseen tai gekkoon. Tämä johtuu siitä, että matelijalla ei yksinkertaisesti ole samoja perustunteita kuin ihmisellä.

Muut kohteet

Nisäkkäille tyypillisiä merkkejä on noin 50: joitakin tärkeimpiä niistä on käsitelty edellä. Muutama esimerkki lisää tekee selväksi, että nisäkkäät eroavat suuresti matelijoista ja linnuista:

• Hikirauhaset
• Hampaiden korvaaminen: kaksi sarjaa, ei jatkuvaa korvaamista. Hammaskiille hampaan pinnalla. Matelijoiden hampaat ovat kaikki samanlaisia (kokoa lukuun ottamatta); nisäkkäiden hampaat noudattavat tiettyä mallia (etupuolelta alkaen): etuhampaat, kulmahampaat, premolaarit ja molaarit.
• Takaraivon niskakyhmyt. Kallon tyvessä on kaksi nuppia, jotka sopivat ylimpään niskanikamaan; useimmilla tetrapodeilla on vain yksi tällainen nuppi.
• Viittä monotreemilajia lukuun ottamatta kaikilla muilla nisäkkäillä on ruokajätteen ulostuloaukko, joka on erillään virtsan ulostuloaukosta. Monotremes-eläimillä, matelijoilla ja linnuilla on takapuolella yhteinen kloakki.
• Nisäkkäät erittävät ureaa, matelijat ja linnut virtsahappoa.
• Värinäkö on puutteellinen tai puuttuu lähes kaikilta nisäkkäiltä. Kädelliset ovat poikkeus, mutta tiedämme, että niiden värinäkö kehittyi uudelleen esi-isistä, joilta se puuttui.
• Matelijoilla ja linnuilla verisuoni, joka kuljettaa hapekasta verta sydämen vasemmasta kammiosta, on kehon oikealla puolella, mutta nisäkkäillä se on vasemmalla puolella.
• Nisäkkäiden luustossa on monia yhteisiä piirteitä.
• Niiden kaulassa on lähes aina seitsemän nikamaa, olipa se kuinka pitkä tahansa.
• Niiden alaleuka koostuu vain yhdestä ainoasta luusta kummallakin puolella, hammasluussa.
• Niiden sisäkorvassa on kolme pientä luuta, luukalvot: malleus, incus ja stapes.

Kladistiikan kielellä 50 ainutlaatuista merkkiä ovat apomorfioita, jotka todistavat, että nisäkkäät ovat kladi, joka polveutuu yhteisestä esi-isästä.

 

Pääryhmät

Kaikki nisäkkäät syöttävät maitoa poikasilleen ja suojelevat ja huolehtivat niistä.

Valtaosa nisäkäslajeista synnyttää eläviä poikasia. Nämä ovat istukkanisäkkäitä, joista suurin osa luokitellaan Eutheriaksi ja pieni osa pussieläimiksi.

Marsupiaalit ovat nisäkkäitä, joilla on pussit, joissa ne kantavat poikasia, kuten kenguru.

Munivia nisäkäslajeja on vain viisi lajia (monotreme-nisäkkäät), ankkalampikorento Ornithorhynchus ja neljä piikkimuurahaislintulajia Echidna. Monotremeja esiintyy vain Australiassa ja Uudessa-Guineassa, ja ne ovat varhaisemman nisäkäsryhmän ainoita eloonjääneitä.

 

Elämäntavat

Nisäkkäät (5488 lajia) eivät ole lajimäärältään menestyneimpiä selkärankaisia. Linnuilla on noin 10 000 lajia, ja niitä on lähes kaksi kertaa enemmän, ja matelijoilla on yhtä monta lajia kuin linnuilla. Kaloilla on vielä enemmän lajeja. Kalalajeja on 27 000, joista lähes 26 000 on luisia kaloja.

Tästä huolimatta monet eläintieteilijät pitävät nisäkkäitä onnistuneena eläinryhmänä. Yksi syy on se, että ne menestyvät kaikissa maapallon elinympäristöissä. Ilmassa, vedessä, metsissä, maailman kylmimmillä alueilla ja ennen kaikkea niityillä, joilla ne menestyvät erinomaisesti.

Ilmassa lepakot (Chiroptera) ovat nisäkkäiden lajiryhmä, jossa on eniten lajeja. Ne "omistavat" yöajan, sillä linnut ovat suurelta osin päiväeläimiä. Lepakot ovat erittäin menestyksekkäitä, lähinnä hyönteisten yösaalistajina.

Merinisäkkäät, valaiden ja piikkinisäkkäiden kaltaiset eläimet, ovat erittäin menestyksekkäitä ja merkittäviä saalistajia. Niihin kuuluvat muun muassa valaat, hylkeet, mursut ja delfiinit.

Maalla eläviä nisäkkäitä on lajimäärältään vähemmän kuin liskoja, mutta niiden yksilömäärät ovat valtavia, ja ne ovat paljon tärkeämpiä maanpäällisten elinympäristöjen elämässä. Niiden kyky liikkua paikasta toiseen ja sopeutua on tehnyt niistä erittäin tehokkaan ryhmän. Monet nisäkkäät elävät kylmissä paikoissa. Näillä nisäkkäillä on paksu karva tai rasva, joka pitää ne lämpiminä. Toiset saattavat elää sademetsissä. Maalla jyrsijät (rotat, hiiret) ovat erittäin menestyneitä, yleisempiä kuin mikään muu nisäkäs. Suuret maalla elävät nisäkkäät on metsästetty sukupuuttoon joissakin osissa maailmaa, mutta jäljellä olevia nisäkkäitä suojellaan nykyään paremmin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, ovat kädelliset. Niiden luontainen elinympäristö on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta metsä. Useimmat elävät puissa, ja niillä on kädet, jotka tarttuvat, hyvä värinäkö ja älykkyys. Plioseenikaudella jotkut siirtyivät savanneille, kun metsät korvautuivat laidunmailla. Ihmiskunta on tulosta tästä siirtymisestä savanneille.

 

Taksonomia

Maalla elävien selkärankaisten evolutiiviset suhteet ovat seuraavat:

• Tetrapoda (maaselkärankaiset)
• Sammakkoeläimet (munivat veteen)
• Amniota (munivat kleidoisia munia)
• Sauropsida (kaikki todelliset matelijat).
• Synapsida (kaikki "nisäkkäiden kaltaiset amniootit").
• Pelycosauria
• Therapsida (erityisesti Cynodontia).
• Nisäkkäät (synnyttävät eläviä poikasia, lypsävät, kasvattavat poikasiaan jne.).

Tällainen luokittelu ei ole perinteinen, mutta se vastaa paleontologian ja evoluution tuntemustamme.

Standardoitu oppikirjaluokitus

Useimmissa nykyisissä nisäkästiedon oppikirjoissa on otettu käyttöön jokseenkin standardoitu luokittelujärjestelmä. Se perustuu eläviin eläimiin. Seuraava taksonomia elossa olevista ja hiljattain sukupuuttoon kuolleista nisäkkäistä on peräisin Vaughan et al. 2000:sta.

Nisäkkäiden luokka

• Alaluokka Prototheria: yksisirkkaiset: platypussit ja aisankarhut.
• Alaluokka Theria: eläviä nisäkkäitä.
• Infraclass Metatheria: pussieläimet
• Infraclass Eutheria: istukkaat

Luettelo elävistä tilauksista

Nisäkkäät voidaan jakaa useisiin järjestyksiin:

• Monotremes (monotremata)
• Marsupiaalit (marsupialia)
• Eutheria
• Yläluokka Xenarthra
• Tilaus Pilosa
• Järjestys Cingulata
• Yläluokka Afrotheria
• Järjestys Proboscidea
• Yläluokka Laurasiatheria
• Insectivora (ei enää käytössä)
• Järjestys Eulipotyphla
• Järjestys Chiroptera
• Järjestys Carnivora
• Järjestys Perissodactyla
• Järjestys Artiodactyla
• Cetacea-luokka
• Yläluokka Euarchontoglires
• Ryhmä Rodentia
• Järjestys Lagomorpha
• Järjestys kädelliset

 
Yli3 ⁄4 nisäkäslajeista kuuluu järjestykseen Rodentia (sininen), Chiroptera (punainen), Soricomorpha (keltainen) ja Primates (vihreä).  

Keskustelu "nisäkkäiden" merkityksestä

Koska veroruudussa ilmoitetaan kaksi täysin erilaista päivämäärää, tarvitaan selitys. Rowe määrittelee nisäkkäät "taksoniksi, joka on peräisin nykyisten (elävien) Monotremata- ja Theria-eläinten viimeisimmästä yhteisestä esi-isästä". Tämä painottaa voimakkaasti eläviä nisäkkäitä, joiden hahmotietokanta on laaja, kuten Rowe huomauttaa.

Kemp selittää tämän lähestymistavan ongelman: "Jos nisäkkään määritelmä perustuu tiukasti siihen, että sillä on kaikki elävien nisäkkäiden ominaisuudet, jotkut fossiiliset muodot, jotka ovat anatomialtaan äärimmäisen nisäkkäitä... jäävät pois.".

"Nisäkkäiden määrittelyyn on aivan erilainen näkökulma, joka perustuu perinteiseen paleobiologiseen käytäntöön. Tehdään mielivaltainen päätös siitä, mitkä merkit valitaan määritteleviksi merkeiksi... Sopiviksi katsotaan merkit, jotka heijastavat... nisäkkäiden biologian perusteita. Nisäkkäiden elämän ydin on niiden endotermisessä lämpötilafysiologiassa, huomattavasti suurentuneissa aivoissa, ruoan pureskeluun kykenevässä hampaistossa, erittäin ketterässä ja energisessä liikkumisessa jne. Nisäkkäitä ovat ne eliöt, jotka ovat saavuttaneet tämän yleisen organisoitumisasteen... Triaskauden loppupuolella, noin 205 mya:n tienoilla, on löydetty useita fossiileja hyvin pienistä eläimistä, joilla on [suurin osa] nykyisten nisäkkäiden luurangon piirteistä".

Tämä ero näkymissä selittää veroruudussa ilmoitettujen päivämäärien välisen eron.

 

Galleria

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Mammalia (taksonomia)