Cape Fear on yhdysvaltalainen psykologinen trillerielokuva vuodelta 1962. Sen ohjasi J. Lee Thompson ja sen tuotti Sy Bartlett. Cape Fear julkaistiin 12. huhtikuuta 1962. Se on sovitettu John D. MacDonaldin romaanista The Executioners. Elokuva kertoo asianajajasta, jonka perhettä vainoaa rikollinen, jonka hän oli auttanut tuomitsemaan vankilaan raiskauksesta. Elokuvasta tehtiin Martin Scorsesen tekemä uusintafilmatisointi, joka julkaistiin vuonna 1991.
Elokuva sai kriitikoilta myönteisiä arvioita. Rotten Tomatoes -verkkopalvelussa se on saanut 95 prosentin arvosanan. New York Timesin elokuvakriitikko Bosley Crowther sanoi pitävänsä elokuvan "kovasta, tiukasta käsikirjoituksesta" ja "tasaisesta ja jyrkän synkästä tyylistä". Hän päätti arvostelunsa sanomalla, että "tämä on todella yksi niistä shokeeraavista elokuvista, jotka herättävät inhoa ja katumusta". Cady sijoittui sijalle 28 American Film Instituten kaikkien aikojen 50 parhaan elokuvakonnan listalla.
Keskeinen näyttelijäkaarti ja taustatiimi. Elokuvan kaksi pääroolia tekevät Gregory Peck (asianajaja Sam Bowden) ja Robert Mitchum (Max Cady), joiden kemia ja vastakkainasettelu ovat elokuvan kantava voima. Myös sivurooleissa nähdään vakuuttavia suorituksia, ja Bernard Herrmannin jännitystä tehostava partituuri on saanut paljon kiitosta intensiteetistään ja epämukavasta tunnelmastaan.
Juonen ydin lyhyesti. Asianajaja joutuu moraalisen dilemman ja pelon keskelle, kun hän kohtaa vapauduttuaan kostoa suunnittelevan miehen, jonka hän oli aikoinaan auttanut tuomitsemaan. Tapauksesta muodostuu perhesuojelun ja oikeuden rajojen pohdintaa: miten laki, syyllisyys ja pelko kietoutuvat toisiinsa, kun kotirauha murretaan ja uhka kohdistuu puolustuskyvyttömimpiin, kuten perheen lapseen.
Teemat ja tyyli. Elokuva tutkii koston ja oikeudentunnon teemoja, samalla kyseenalaistaen asianajajan omatunton roolin. Mustavalkoinen kuvasto ja ohjaajan pelkistetty, jännitystä rakentava tyyli korostavat uhkaa ja epämukavuutta. Herrmannin sävellys luo äänimaiseman, joka pitää katsojan jatkuvasti kireällä — musiikki yhdistyy kuvaan muodostaen elokuvan tunnistettavan kauhu- ja trilleritunnelman.
Vastaanotto ja perintö. Julkaisunsa jälkeen Cape Fear noteerattiin sekä yleisön että kriitikoiden piirissä; se on säilyttänyt asemansa yhtenä psykologisen trillerin klassikoista. Elokuvan teemoja ja tiettyjä visuaalisia ratkaisuja on siteerattu ja analysoitu myöhemmissä töissä, ja Scorsesen 1991 tehty uusintafilmatisointi nosti alkuperäisen elokuvan uudelleen yleisön ja kriitikoiden huomion kohteeksi. Elokuvasta on keskusteltu myös oikeudellisen vastuun ja yksityisen suojelun rajojen näkökulmasta, mikä tekee siitä ajankohtaisen aiheesta kiinnostuneille edelleen.
Miksi katsoa? Jos kiinnostaa psykologinen jännitys, näyttelijäntyö, klassinen trillerikerronta ja musiikin vaikutus elokuvan tunnelmaan, Cape Fear (1962) tarjoaa tiukan ja vaikuttavan katselukokemuksen. Se toimii sekä oman aikakautensa tyylinäytteenä että ajan yli kestävänä tutkielmana pelosta ja kostonhimosta.