Charlotte's Web (1973) – Hanna-Barbera-musikaalianimaatioelokuva E. B. Whitesta

Arable-perheen omistamalla maatilalla emoporsaalle syntyy 11 porsaan pentue. Yhdestätoista porsaanpoikasesta 11., nimeltään Wilbur, on hyvin pieni, eikä emoporsas pysty ruokkimaan sitä. Niinpä John Arable päättää "hävittää" Wilburin. Kun hänen tyttärensä Fern Arable kuulee sian kohtalosta, hän kuitenkin pelastaa sen ja kertoo isälleen, että Wilburin tappaminen on epäoikeudenmukaista, koska se on muita pienempi. John suostuu, ja Fern saa pitää pikku possun lemmikkinä. Fern ja Wilbur rakastivat toisiaan. Fern kuljettaa Wilburia lastenvaunuissa ja kylvettää hänet. Kuitenkin vain kuuden viikon kasvatuksen jälkeen John Arable kertoo Fernille, että on aika myydä se. Wilbur ei ollut enää vauvapossu vaan täysikasvuinen villisika. Fern jättää surullisesti hyvästit, kun Wilbur myydään kadun varrelle hänen sedälleen, Homer Zuckermanille. Siellä hanhi paljastaa Wilburille, että hänellä on puhekykyä. Kun Wilbur haluaa leikkiä karitsan kanssa, karitsan isä sanoo, että lampaat eivät leiki sikojen kanssa, koska on vain ajan kysymys, milloin niistä tehdään savupekonia ja kinkkua. Wilbur alkaa itkeä sanoen, ettei hän halua kuolla, mutta ääni ylhäältä käskee häntä "leuka pystyyn". Wilbur menee nukkumaan ja tuntee olonsa paremmaksi.

Seuraavana päivänä ääni laulaa laulun "chinning up" ja paljastuu hämähäkiksi nimeltä Charlotte. Charlotte pelastaa Wilburin kirjoittamalla viestejä verkkoonsa, minkä vuoksi elokuvan nimi on "Charlotten verkko". Hän alkaa kirjoittaa viestejä verkkoonsa ja kutsuu Wilburya "mahtavaksi" ja "joksikin possuksi". Viestit saavat paljon huomiota tiedotusvälineiltä ja muilta messujen naapureilta. Wilbur on niin suuri mediahitti, että se saa Arablet, Zuckermanit ja Fussyt pitämään sen eikä tappamaan sitä. Charlotte munii lopulta munansa ja kuolee. Kun hämähäkkipoikaset syntyvät (514), suurin osa niistä lähtee pois. Kolme niistä jää, ja useiden vuosien ajan muutama Charlotten poikanen pysyttelee tilalla ja pitää Wilburille seuraa. Mutta niin paljon kuin Wilbur rakastaakin niitä, ne eivät koskaan korvaa hänen ystävänsä Charlotten muistoa.

Paramount Pictures julkaisi elokuvan teattereissa 1. maaliskuuta 1973 Yhdysvalloissa. Se julkaistiin 22. helmikuuta 1973 New Yorkissa vähemmän teattereissa, ja se julkaistiin myös Länsi-Saksassa 30. maaliskuuta 1973 sekä 11. elokuuta Ruotsissa ja 25. elokuuta Japanissa.

Kriittinen vastaanotto

Rotten Tomatoesin mukaan elokuvan tuoreusaste on 74 % 19 arvostelun perusteella, ja sen pistemäärä on 6,6. RT-yhteisö antoi elokuvalle 86 %:n hyväksynnän, pistemäärällä 7/10. Craig Butler All-Movie Guide -lehdestä kritisoi animaatiota ja musiikkipartituuria, mutta sanoi elokuvan olevan lähellä kirjaa. Hän sanoi, että "tarinan ytimessä olevaa eksistentiaalista surua ei ole yritetty pehmentää" (kukaan ei yrittänyt pehmentää tarinan suuria surullisia kohtia, kuten sitä, kun Charlotte kuolee lopussa). Dan Jardine kritisoi lauluja ja animaation "lauantaiaamun sarjakuvamaisuutta", mutta sanoo myös, että Hamner säilytti juuri sen verran Whiten proosaa, ettei elokuva ollut pelkkä kokeilu, joka ei onnistunut. Filmcritic.comin Christopher Null sanoi, että animaatio on välillä "suorastaan huono, mutta E. B. Whiten klassinen taru tarvitsee vain vähän, jotta se heräisi henkiin". Myöhemmin hän jatkoi sanomalla, että elokuva on "pakko hankkia kaikille, joilla on lapsia, ja pakko nähdä kaikille muille". Hän antoi sille neljä tähteä viidestä. Kun se julkaistiin uudelleen DVD:llä, elokuva sai Oppenheim Toy Portfolio Gold Award -palkinnon.

E.B. Whiten reaktio

Gene Deitchin, animaatioelokuvien ohjaajan ja E. B. Whiten ystävän mukaan kirjailijan vaimo kirjoitti vuonna 1977 päivätyssä kirjeessä seuraavat sanat: "Emme ole koskaan lakanneet pahoittelemasta sitä, että versiosi "Charlotten verkosta" ei koskaan valmistunut. Hanna-Barberran versio ei ole koskaan miellyttänyt kumpaakaan meistä... irvikuva...". E.B. White itse kirjoitti elokuvasta: "Tarina keskeytyy muutaman minuutin välein, jotta joku voi laulaa iloisen laulun. En välitä iloisista lauluista. Blue Hill Fairista, josta yritin kertoa uskollisesti kirjassa, on tullut Disney World, jossa on 76 pasuunaa. Mutta sen siitä saa, kun sotkeutuu Hollywoodiin."

1. "Leuka ylös"
2. "Osaan puhua!"
3. "Zuckermanin kuuluisa sika"
4. "Todellinen smorgasbord"
5. "Meillä on paljon yhteistä"
6. "Äiti Maa ja isä Aika"
7. "Jotain muuta täytyy olla"
8. "Deep In The Dark/Charlotten verkko"

"Chin Up" laulaa Charlotte-hämähäkki, kun hän tapaa Wilbur-possun tarhassa. Hän vakuuttaa Wilburin katsomaan asian valoisaa puolta.

"I Can Talk!" laulaa Wilbur-possu, joka ei ollut aiemmin pystynyt lausumaan sanoja. Hanhi huomaa muniensa päällä istuessaan, että hänen uusi naapurinsa, Wilbur-possu, ei ole syönyt ruokaansa ja että se vaikuttaa surulliselta. Hanhi tarjoaa sille korvaa, jos se tulee hänen luokseen puhumaan, koska se ei pääse irti munistaan. Mutta pian hän tajuaa, ettei Wilbur osaa puhua. Hän rohkaisee Wilburia yrittämään... Ja parilla murahduksella ja "Wa... Wa... Wa" "Wi... Wi... Will...bur... WILBUR!" Yhtäkkiä Wilbur tajuaa Hanhen avulla, että hän voi puhua ja sanoa kaiken, mitä haluaa. Wilbur laulaa laulun uusista puhetaidoistaan ja herättää samalla muut maatilan eläimet innostuksellaan.

"A Veritable Smorgasbord" esitellään ja lauletaan tarinassa Hanhen toimesta, ja Hanhi ja Templeton laulavat sen uudelleen. Se lauletaan toisen kerran, tällä kertaa Templeton laulaa sen yksin "tuplatahdissa".

"Zuckermanin kuuluisa sika" on nimi, joka annetaan Wilburille, sian sankarille, joka pelastaa hänet tarinassa kuolemalta, ja elokuvan päätöslaulun teema. Shermanin veljekset ovat säveltäneet ja sovittaneet kappaleen barbershop-kvartetin tyyliin, mikä sopii tarinan aikaan ja paikkaan. Brady Kids coveroi sen, ja tuottaja Jackie Mills valitsi sen julkaistavaksi heidän ensimmäiselle The Brady Bunch Phonographic Album -albumilta otetulle singlelleen.

Wilbur laulaa kappaleen "We've Got Lots Lots in Common" uudelle hanhenpoikaselle Jefferylle, joka on Wilburin tavoin rääpäle. Wilbur kertoo yhden Charlotten opettamista asioista. Myös muut tarhan eläimet laulavat mukana. Elokuvan toimittajien mainoksessa nähdään harvinaista kuvamateriaalia, jossa Shermanin veljekset laulavat "We've Got Lots In Common". Tässä osassa Richard Sherman soittaa pianoa, kun Robert Sherman seisoo veljensä olkapään yli ja laulaa mukana. Kappale on kuvattu nimeämättömässä äänitysstudiossa Los Angelesissa vuonna 1972.

"Mother Earth and Father Time" esitellään tarinassa Charlotten toimesta, ja se lauletaan elokuvassa toisen kerran Charlotten kuollessa. Peter F. Neumeyerin The Annotated Charlotte's Web -kirjan mukaan jotkut kirjan fanit eivät kannata laulun sijoittamista elokuvaan, koska se pilaa E. B. Whiten kirjan vahvat sanat "...And she didn't move again.", jotka ovat monien mielestä erittäin koskettavia. Shermanin veljesten isä, lauluntekijä Al Sherman, piti Charlotte's Webin laulupartituuria ja erityisesti "Mother Earth and Father Time" -kappaletta veljesten hienoimpana työnä. Sanoitus käsittelee ajatusta oman elämän miettimisestä. Tarinassa laulun laulaa Charlotte elämänsä lopussa. Ironista kyllä, Al Sherman kuoli pian elokuvan ilmestymisen jälkeen.

"There Must Be Something More" otetaan tarinassa käyttöön, kun Fern oppii rakkaudesta pieneltä rääpäleeltä, jonka hän pelasti "ennenaikaiselta kuolemalta", kun hänen isänsä oli aikeissa "hävittää sen". Fern piti sitä epäoikeudenmukaisena ja kertoo itsestään sanoen isälleen, että jos hän olisi ollut pieni, olisiko hän tappanut hänetkin? Hänen isänsä antaa periksi ja antaa Fernin kasvattaa sian, jonka hän nimeää Wilburiksi. Fern oppii Wilburin kautta rakkaudesta ja elämästä ja laulaa laulun kertoakseen Wilburille, kuinka paljon hän rakastaa häntä. Laulussa käydään läpi Wilburin ja Fernin elämän kaksi ensimmäistä viikkoa. Fern laulaa laulun Wilbur-vauvalle äidillisellä tavalla. Wilbur laulaa laulun uudelleen lyhyesti, kun Fern on hieman vanhempi ja alkaa osoittaa kiinnostusta nuorta "Henry Fussy" kohtaan. Yhtäkkiä Wilbur ei ole enää niin tärkeä Fernin elämässä. Charlotte selittää Wilburille, että tämä on maailman luonne.

"Charlotte's Web" on elokuvan nimikappale. Elokuvassa kappale lauletaan back-to-back "Deep in the Dark" -kappaleen kanssa. Nimikappaleen on coveroinut muun muassa The Brady Bunch. Elokuvassa Charlotte käskee Wilburia menemään nukkumaan, ja hän näkisi Wilburin aamulla, ja hän laulaa laulun "Deep In the Dark" nukuttaakseen karjakon.

Nimikappaleen coveroi (kun artisti laulaa kappaleen, joka ei ole hänen oma) muun muassa The Brady Bunch: The Brady Bunch Phonographic Album sisältää kolme Sherman Brothersin kappaletta, kuten "River Song" Tom Sawyerista, "Zuckerman's Famous Pig" ja "Charlotte's Web". Heidän coverinsa kappaleesta on myös heidän "Greatest hits" -albumillaan It's a Sunshine Day: The Best of The Brady Bunch.