Wikipedian proosaa koskeva ohje löytyy osoitteesta Wikipedia:Manual of Style.

Proosa on kirjoitetun (tai puhutun) kielen tavallinen muoto. Se ei ole runoutta. Siinä ei käytetä mitään erityistä muotoa, kuten luetteloita tai taulukoita. Kirjallisesti se on vailla erityistä rytmiä. Se muistuttaa jokapäiväistä viestintää. Tämä tekee tärkeimmän eron runouteen ja teatteriteoksiin, kuten näytelmiin.

Sana proosa tulee latinan prosa-sanasta, joka tarkoittaa suoraviivaista, ja tästä juontaa juurensa termi "proosallinen". Proosakirjoittaminen käytetään yleensä tosiasioiden kuvailuun tai ajatusten käsittelyyn, joka on sisällytetty vapaaseen puheeseen. Sitä voidaan käyttää sanomalehdissä, romaaneissa, aikakauslehdissä, tietosanakirjoissa, yleisradiomedioissa, kirjeissä, kertomuksissa, historiassa, filosofiassa, elämäkerrassa ja monissa muissa medioissa.

Proosassa ei yleensä ole runoudessa usein esiintyvää muodollista rakennetta, kuten mittaria tai riimiä. Siksi sitä käytetään kuvaamaan kirjallisuutta, joka ei ole runollista eikä teatterillista. On kuitenkin olemassa näiden kahden kirjallisuuden muodon sekoitus, joka tunnetaan nimellä proosarunous.

Ominaisuudet

Proosan keskeisiä tunnusmerkkejä ovat seuraavat:

  • Jatkuva lausekulku: teksti rakentuu lauseista ja kappaleista ilman runollista mittaa tai riimejä.
  • Kappalejako: ajatus tai tilanne jäsennetään kappaleisiin, mikä auttaa lukijaa hahmottamaan rakenteen.
  • Kerronnallinen tai asiallinen sävy: proosa voi olla kuvailevaa, kertovaa, argumentatiivista tai informatiivista.
  • Monipuoliset tyylikeinot: kuvailevat metaforat, dialogi, sisäinen monologi ja retoriset keinot ovat yleisiä.
  • Puhekielisyys tai muodollisuus: proosa voi jäljitellä puhetta tai olla tiukasti muodollista, riippuen tekstin tarkoituksesta.

Proosan muodot ja käyttö

Proosa kattaa laajan kirjon kirjallisia lajeja ja muita tekstejä. Yleisimmät muodot ovat:

  • Kaunokirjallinen proosa: romaanit, novellit ja kertomukset.
  • Asiantuntija- ja faktaprosat: artikkelit, esseet, tiede- ja tietosanakirjatekstit.
  • Toiminnallinen kirjoittaminen: uutiset, reportaasit, kolumnit ja journalistiset tekstit.
  • Henkilökohtainen proosa: päiväkirjat, kirjeet, elämäkerrat ja muistelmat.

Esimerkkinä tekstilajeista mainittakoon, että proosaa käytetään niin sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja tietosanakirjoissa kuin myös kaunokirjallisissa teoksissa kuten romaaneissa ja kertomuksissa.

Proosa ja runous — erot ja risteymät

Perinteisesti erot proosan ja runouden välillä perustuvat muotoon: runoudessa korostuvat rytmi, mitta ja usein riimi, kun taas proosa rakentuu vapaalla lausevälillä. Erot eivät kuitenkaan aina ole selkeitä. Modernissa kirjallisuudessa esiintyy risteytyksiä, kuten proosarunous, jolloin proosateksti käyttää runollisia keinoja (kuvastoa, tiivistä ilmaisua, rytmiä) mutta säilyy proosamuodossa. Lisäksi on olemassa esimerkiksi runomuotoinen romaani (verse novel) ja muut kokeilevat rajanylitykset.

Kielelliset keinot ja kerronta

Proosassa kirjoittaja voi valita monista kerronnallisista keinoista:

  • Narratiivinen näkökulma: ensimmäinen, toinen tai kolmas persoona, ja niihin liittyvät luotettavuuden kysymykset.
  • Indirektiiviset muunnelmat: vapaa indirektiivi ja sisäinen monologi tuovat henkilöhahmojen ajatuksia lähemmäs lukijaa.
  • Dialogi: suora puhe elävöittää tekstiä ja etenee tapahtumia.
  • Kuvailu ja konkretisointi: aistivaikutelmien käyttö luo atmosfääriä ja maailmaa lukijan mielessä.

Lyhyt katsaus proosan historiaan

Proosan juuret ulottuvat antiikin historiankirjoitukseen ja retoriikkaan, joissa käytettiin selkeää, asiaan suuntautunutta kieltä. Keskiajalla kirkollinen latina ja proosa säilyttivät asemansa oppi- ja hallintoteksteissä. Nykyaikainen kirjallinen proosa kehittyi erityisesti varhaismodernin ajan ja 1700–1800-lukujen romaanissa, ja modernismi 1900-luvulla toi kokeilevampia tyylejä kuten tajunnanvirtaa ja tiivistä, runollista proosaa.

Kirjoittamis- ja lukuvinkkejä

Kirjoittajalle hyvä proosa syntyy selkeästä perusrakenteesta, kielikuvien hallinnasta ja äänestä, joka sopii tekstin tavoitteeseen. Lukijalle proosan arvioinnissa voi kiinnittää huomiota kielelliseen ilmaisuun, loogisuuteen, henkilöhahmojen rakentumiseen ja siihen, miten teksti välittää tunteen tai tiedon.

Yhteenveto

Proosa on laaja ja monimuotoinen kirjallisuuden muoto, joka kattaa sekä arkisen suullisen ilmaisun että korkeakirjalliset teokset. Sen tunnusmerkkinä on vapaampi muoto verrattuna runouteen: proosassa ei yleensä noudata runoudessa esiintyvää mittaria tai riimiä, mutta se hyödyntää monipuolisesti kerronnan ja kuvailun keinoja. Rajat eri lajien välillä voivat olla liukuvia, ja nimenomaan näissä rajoissa syntyvät usein kiinnostavimmat kirjalliset kokeilut.