Cinque Ports on historiallinen rannikkosatamien liitto Kentissä ja Sussexissa. Alun perin liitto syntyi sotilaallisiin ja kaupallisiin tarpeisiin: satamat sitoutuivat toimittamaan kuninkaalle laivoja ja miehistöä Englannin kanaalin puolustamiseksi, ja vastineeksi ne saivat laajoja etuoikeuksia ja itsehallintoa. Liiton perustamisen perinteinen verifioitu ajankohta on kuninkaallinen peruskirja vuodelta 1155, mutta järjestelyn juuret ovat vanhemmissa Anglo-Normannien ajanjakson sopimuksissa ja käytännöissä.

Satamat sijaitsevat Englannin kanaalin itäpäässä, missä väylä mantereelta mannermaalle on kapeimmillaan. Nimi Cinque Ports tulee normanniranskasta ja tarkoittaa kirjaimellisesti "viittä satamaa". Perinteiset viisi pääsatamaa olivat:

  • Hastings
  • New Romney
  • Hythe
  • Dover
  • Sandwich

Yksi varhaisista muutoksista oli se, että Rye — joka oli alun perin New Romneyn tytäryhteisö — nousi nopeasti tärkeäksi satamakaupungiksi. New Romney kärsi myrskyistä ja sautumisesta, minkä seurauksena sen satama muuttui käyttökelvottomaksi; nykyään New Romney on jo kilometrejä rannasta sisämaassa ja sen edustalla on Dungeness, suuri pikkukiviranta, joka on vaikuttanut rannikon morfologiaan ja estänyt laivaliikenteen entiseen satamaan.

Liiton rakenne ja jäsenyys

Cinque Ports ei koostunut vain viidestä pääkaupungista, vaan näiden lisäksi liittoon kuului useita "haaroja" eli sivusatamia (limbs), jotka tukivat pääsatamia laivapalveluksin, miehistöllä tai muilla palveluksilla. Perinteisiä haarakuntia ovat muun muassa:

  • Lydd (New Romneyn osa)
  • Folkestone (Doverin haara)
  • Faversham (Doverin osa)
  • Margate (Sandwichin haara)
  • Diili (Deal; Sandwichin haara)
  • Ramsgate (Sandwichin osa)
  • Brightlingsea (Sandwichin osa)
  • Tenterden (Ryen haara)

Liittoa tukivat myös kaksi kaupunkia, Rye ja muutaman kilometrin päässä rannikolta sijaitseva Winchelsea. Nämä 'supporting towns' eli tukikaupungit eivät olleet aina varsinaisia pääsatamia, mutta ne tarjosivat miehistöä ja paikallisia miliisejä alueen puolustamiseen ja osallistuivat liiton oikeudelliseen ja hallinnolliseen toimintaan.

Oikeudet, velvollisuudet ja instituutiot

Vastineeksi sotilaallisesta avusta Cinque Ports sai monia etuoikeuksia: vapautuksen tietyistä veroista ja tullimaksuista, oikeuden omiin markkinoihin ja laajennettuun itsehallintoon sekä eräitä erikoisvaltuuksia kuninkaallisen lain soveltamisessa. Liitolla oli oma hallinnollinen ja oikeudellinen käytäntö, esimerkiksi vanhoja tuomioistuimia ja kokouksia, joita kutsuttiin muun muassa Shepwayn tuomioistuimeksi (Court of Shepway). Lisäksi liitolla oli edustajia, joita kutsuttiin Cinque Ports'in "baaroneiksi" (Barons of the Cinque Ports).

Liiton ylin kuninkaallinen edustaja ja vastuuhenkilö on tituleerattu Lord Warden of the Cinque Ports. Lord Warden on historiallisesti ollut sekä sotilaallinen että hallinnollinen tehtävä, ja sitä ovat pitäneet hallussaan monet merkittävät valtiomiehet ja arvohenkilöt. Nykyisin tehtävä on lähinnä seremoniallinen, mutta siihen liittyy edelleen virallisia velvollisuuksia ja seremonioita.

Muutos ja perintö

Meriliikenteen, rannikonmuutosten (siltoutuminen ja eroosio) sekä keskushallinnon kasvaneen valta-aseman vuoksi Cinque Ports -liiton merkitys sotilaallisena voimana väheni keskiajalla ja varhaismodernina aikana. Monet historialliset etuoikeudet lakkasivat olemasta käytännössä merkityksellisiä, ja osa satamista menetti asemansa rannikon muutosten vuoksi (kuten New Romneyn tapauksessa).

Tänä päivänä Cinque Ports on pääosin seremoniallinen ja historiallinen instituutio, jonka perintö näkyy paikallisessa identiteetissä, arkkitehtuurissa, ja paikallisissa perinteissä. Monet liiton vanhat etuoikeudet ja tittelit elävät edelleen muodossa tai toisessa, ja liitolla on oma paikka Britannian merenkulun ja paikallishistorian tutkimuksessa. Alueen rannikko ja sen muuttuvat piirteet, kuten Dungeness, muistuttavat myös siitä, miten tärkeä yhteys ihmisten, merenkulun ja luonnon välillä on ollut.

Lisätietoja ja yksityiskohtia liiton historiasta, oikeudellisesta järjestelmästä ja nykyaikaisista seremonioista löytyy historiallisista lähteistä ja paikallisista arkistoista, joissa käsitellään niin peruskirjoja, oikeudenkäyntipöytäkirjoja kuin merenkulun rekistereitäkin.