Wienin kongressi 1814–1815: Euroopan poliittinen järjestys Napoleonin jälkeen

Wienin kongressi 1814–1815: miten Metternich ja suurvallat muovasivat Euroopan poliittisen järjestyksen Napoleonin jälkeen — rajat, diplomatia ja vallan tasapaino.

Wienin kongressi oli Euroopan suurvaltojen suurlähettiläiden kokous. Se pidettiin Wienissä 1. marraskuuta 1814-8. kesäkuuta 1815. Puheenjohtajana toimi itävaltalainen valtiomies Klemens Wenzel von Metternich.

Sen tarkoituksena oli päättää Euroopan poliittisesta tilanteesta Napoleonin tappion jälkeen. Tarkalleen ottaen Wienin kongressia ei koskaan pidetty. Sen sijaan suurvaltojen välillä käytiin keskusteluja epävirallisissa istunnoissa.

Kongressin tehtävänä oli määritellä koko Euroopan muoto Napoleonin sotien jälkeen lukuun ottamatta Ranskan kanssa solmittavan rauhan ehtoja, jotka oli jo päätetty Pariisin rauhansopimuksessa, joka oli allekirjoitettu muutamaa kuukautta aiemmin, 30. toukokuuta 1814.

Neljä voittajavaltaa toivoi sulkevansa ranskalaiset pois neuvotteluista, mutta Charles-Maurice de Talleyrand-Périgord onnistui pääsemään "sisäisiin neuvostoihinsa" neuvottelujen ensimmäisten viikkojen aikana.

Osallistujat ja kongressin luonne

Kongressissa olivat edustettuina suurimmat vallat, erityisesti Itävalta, Iso-Britannia, Venäjä, Preussi ja myöhemmin myös Ranska. Keskeisiä valtiomiehiä olivat Klemens von Metternich (Itävalta), Lordi Viscount Castlereagh (Iso-Britannia), keisari Aleksanteri I (Venäjä), kreivi Karl August von Hardenberg (Preussi) ja taitava diplomaatti Charles-Maurice de Talleyrand (Ranska). Palavereita pidettiin sekä muodollisina istuntoina että lukuisina epävirallisinakin tapaamisina; kongressista jäi mieleen myös sen sosiaalinen puolensa – suuret juhlat, tanssiaiset ja vastaanotot antoivat neuvotteluille paljon huomiota ja mahdollistivat myös salaisten kompromissien syntymisen.

Tärkeimmät periaatteet ja tavoitteet

Kongressin neuvottelujen taustalla oli muutama keskeinen periaate:

• Legitiimisyys – vanhojen dynastioiden ja hallitsijoiden palauttaminen tai vahvistaminen, jotta vallan laillisuus palautuisi ja vakaus lisääntyisi.
• Voimatasapaino – estää yhden valtion liian suuri valta-asema Euroopassa muodostamalla puskurivaltioita ja jakamalla alueita siten, ettei kukaan yksittäinen valtio voisi helposti hallita mannerta.
• Konservatiivinen restoraatio – vallankumouksellisten ja nationalistis-liberaalien aatteiden hillitseminen pysyvällä diplomatialinjalla ja liittoutumilla.

Päätöksiä ja alueellisia järjestelyjä

Kongressissa tehtiin laajoja alueellisia ja valtiollisia järjestelyjä, joiden tavoitteena oli Euroopan vakauden palauttaminen. Keskeisiä ratkaisuja olivat muun muassa:

• Hollannin ja Alankomaiden yhdistäminen yhdistetyksi Kuninkaaksi Alankomaiksi (United Kingdom of the Netherlands) Preussin ja Britannian tuella, jotta Ranskan pohjoisraja vahvistuisi.
• Preussin laajentuminen Saksassa ja Reinin alueella — Preussille myönnettiin kompensaatiota menetetyistä alueista antaen sille merkittävän aseman Saksan alueella.
• Italialaisissa maakunnissa Itävalta sai vahvan aseman; Lombardian ja Venetsian alueet asetettiin Habsburgien vaikutuspiiriin (Lombardy–Venetia -kuningaskunta).
• Saksan valtioliiton (Deutscher Bund) perustaminen, joka korvasi hajaantuneen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja asetti Itävallan liiton puheenjohtajavaltioksi.
• Sveitsin pysyvä neutraliteetti tunnustettiin kansainvälisesti, ja Sveitsi sai takausta alueellisesta koskemattomuudesta.
• Ranskaa kohtaan sovellettiin ensin suhteellisen lieviä ehtoja (ensimmäinen Pariisin rauha 1814), mutta Napoleonin palattua (sata päivää) ja Waterloon jälkeen keväällä 1815 jouduttiin vielä toisiin rauhantekoihin.

Kongressin perintö ja seuraukset

Wienin kongressi loi pohjan niin sanotulle "eurooppalaiselle konsertille" (Concert of Europe) — käytännölle, jossa suurvallat pyrkivät yhdessä ylläpitämään yleistä tasapainoa ja puuttumaan vallankumouksellisiin kehityskulkuihin. Tämä järjestelmä tuotti suhteellista vakautta ja esteli suuria mannerlaajuisia sotia pitkään, mutta samalla se ylläpiti konservatiivista järjestystä ja pyrki tukahduttamaan kansallisia ja liberaaleja liikkeitä.

Kongressin myötä syntyneet ratkaisut eivät kuitenkaan poistaneet Euroopassa alituisia jännitteitä: kansalliset liikkeet ja liberalismi kasvoivat 1800-luvun aikana, mikä johti mm. Italian ja Saksan yhdistymispyrkimyksiin sekä vuoden 1848 vallankumouksiin. Vaikka Wienin järjestys loi pitkäkestoisen rauhanajan suurvaltapolitiikan tasolla, se ei ratkaissut kaikkia konfliktien juurisyitä.

Talleyrandin ja muiden diplomaattien rooli

Talleyrand oli yksi kongressin merkittävimmistä henkilöistä: vaikka Ranska oli hävinnyt osapuoli, Talleyrand onnistui varmistamaan Ranskan aseman suurten voimien neuvotteluissa ja vaikuttamaan päätöksiin taitavalla diplomatiallaan. Myös Metternichin, Castlereaghin, Hardenbergin ja Aleksanteri I:n henkilökohtaiset suhteet ja tavoitteet muokkasivat ratkaisuja voimakkaasti.

Yhteenveto

Wienin kongressi 1814–1815 oli ratkaiseva käännekohta Euroopan historiassa. Se määritteli valtakuntien ja rajojen muotoa Napoleonin aikakauden jälkeen, käynnisti konserttijärjestelmän suurvaltojen välille ja pyrki palauttamaan vanhoja dynastisia oikeuksia sekä estämään uusien vallanponnistusten syntymisen. Vaikka sen päätökset toivat väliaikaista vakautta, ne myös kylvivät siemeniä myöhemmille muutoksille ja konflikteille 1800-luvun kuluessa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä oli Wienin kongressi?

Q: Kuka oli Wienin kongressin puheenjohtaja?

K: Mikä oli Wienin kongressin tarkoitus?

K: Oliko Wienin kongressi vain yksi?

K: Mitä kongressi käsitteli?

K: Milloin Ranskan kanssa solmittavan rauhan ehdoista päätettiin?

K: Toivottivatko voittajavallat saavansa ranskalaiset mukaan neuvotteluihin?

Hae kirjaimella