Napoleon | Ranskalainen poliitikko ja armeijan johtaja, joka hallitsi Ranskaa vuosina 1799-1814

Syntymä ja koulutus

Napoleon Bonaparte syntyi Casa Buonaparte -nimisessä talossa Ajaccion kaupungissa Korsikalla 15. elokuuta 1769. Tämä tapahtui vuosi sen jälkeen, kun Genovan tasavalta oli luovuttanut saaren Ranskalle. Hän oli toinen kahdeksasta lapsesta. Hän sai nimekseen Napoleone di Buonaparte. Hän otti etunimensä sedältään, joka oli kaatunut ranskalaisten kanssa taistellessaan. Myöhemmin hän kuitenkin käytti ranskalaiselta kuulostavampaa Napoléon Bonaparte -nimeä.

Korsikan Buonapartes oli italialaista alempaa aatelistoa. He olivat tulleet Korsikalle 1500-luvulla. Hänen isästään Nobile Carlo Buonapartesta tuli Korsikan edustaja Ludvig XVI:n hovissa vuonna 1777. Napoleonin lapsuuden suurin vaikuttaja oli hänen äitinsä Maria Letizia Ramolino. Hänen luja kasvatuksensa hillitsi villiä lasta. Hänellä oli vanhempi veli Joseph. Hänellä oli myös nuoremmat sisarukset Lucien, Elisa, Louis, Pauline, Caroline ja Jérôme. Napoleon kastettiin katolilaiseksi juuri ennen toista syntymäpäiväänsä, 21. heinäkuuta 1770 Ajaccion katedraalissa.

Vaikka Napoleon kasvoi katolilaiseksi, hän oli deisti.

 
Napoleonin isä Carlo Bonaparte oli Korsikan edustaja Ranskan Ludvig XVI:n hovissa.  

Varhainen sotilasura

Napoleon pääsi Briennen sotilasakatemiaan vuonna 1779. Hän oli yhdeksänvuotias tullessaan akatemiaan. Hän siirtyi Pariisin École Royale Militaireen vuonna 1784 ja valmistui vuotta myöhemmin tykistöluutnantiksi. Napoleon saattoi viettää suuren osan seuraavista kahdeksasta vuodesta Korsikalla. Siellä hän osallistui aktiivisesti poliittisiin ja sotilaallisiin asioihin. Hän joutui konfliktiin korsikalaisen kansallismielisen Pasquale Paolin kanssa, ja hänen perheensä joutui pakenemaan Marseilleen vuonna 1793.

Ranskan vallankumous aiheutti Ranskassa paljon taisteluita ja levottomuutta. Toisinaan Napoleon oli yhteydessä vallanpitäjiin. Toisinaan hän oli vankilassa. Ranskan vallankumoussodissa hän auttoi tasavaltaa Ranskan entistä kuningasta tukevia rojalisteja vastaan. Syyskuussa 1793 hän otti komentoonsa tykistöprikaatin Toulonin piirityksessä, jossa rojalistijohtajat olivat ottaneet vastaan brittiläisen laivaston ja joukot. Britit ajettiin pois 17. joulukuuta 1793, ja Bonaparte palkittiin ylennyksellä prikaatikenraaliksi ja hänet määrättiin helmikuussa 1794 Ranskan armeijan palvelukseen Italiaan.

13 Vendémiaire

Tasavalta nimitti myöhemmin kenraali Napoleon Bonaparten torjumaan rojalistit 5. lokakuuta 1795 (13. Vendémiaire-vuosi IV Ranskan tasavallan kalenterissa). Yli 1400 rojalistia kuoli ja loput pakenivat. Hän oli tyhjentänyt kadut 1800-luvun historioitsijan Thomas Carlylen mukaan "rypäleruiskulla". Sen jälkeen hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja hän merkitsi nimensä Ranskan vallankumoukseen.

Kun rojalistien kapinoiden kukistaminen lopetti konventtia uhkaavan tilanteen ja toi Bonaparteille äkillistä mainetta, vaurautta ja uuden direktoraatin suojelusta. Maaliskuun 9. päivänä 1796 Napoleon avioitui Josephine de Beauharnais'n kanssa, joka oli häntä vanhempi leski ja hyvin epätodennäköinen vaimo tulevalle hallitsijalle.

Italian kampanja

Italian sotaretki oli ensimmäinen kerta, kun Napoleon johti Ranskan sotaan. Maaliskuun lopulla vuonna 1796 Bonaparte aloitti joukon operaatioita Itävallan ja Sardinian armeijoiden jakamiseksi ja kukistamiseksi Italiassa. Hän kukisti sardinialaiset 21. huhtikuuta ja toi Savoijin ja Nizzan Ranskaan. Sitten hän voitti Lombardian itävaltalaisilta loistavissa taisteluissa. Mantova, viimeinen lombardien linnake, kaatui helmikuussa 1797.

Egyptin kampanja

Toukokuussa 1798 kenraali Napoleon lähti Egyptin sotaretkelle. Ranskalaisten piti uhata Britannian Intiaa, ja Ranskan johtokunta oli huolissaan siitä, että Napoleon ottaisi Ranskan haltuunsa. Napoleonin johtama Ranskan armeija saavutti ylivoimaisen voiton Pyramidien taistelussa. Tuskin 300 ranskalaista sotilasta kuoli, kun taas tuhansia mamlukkeja (vanha valta Lähi-idässä) sai surmansa. Mutta hänen armeijaansa heikensivät paiserutto ja huonot tarvikkeet, koska laivasto hävisi Niilin taistelussa. Egyptin kampanja oli sotilaallinen epäonnistuminen mutta kulttuurinen menestys. Rosettan kiven löysi ranskalainen insinöörikapteeni Pierre-François Bouchard, ja ranskalainen tutkija Jean-François Champollion pystyi lukemaan kiven sanat. Napoleon palasi Ranskaan, koska Ranskan hallitus vaihtui. Joidenkin mielestä Napoleonin ei olisi pitänyt jättää sotilaitaan Egyptiin. Napoleon auttoi johtamaan Brumairen vallankaappausta marraskuussa 1799.

 
2. luutnantti Bonaparte  

Ranskan hallitsija

Bonaparte palasi Pariisiin lokakuussa 1799. Ranskan tilanne oli parantunut useiden voittojen ansiosta, mutta tasavalta oli konkurssissa, ja tehoton direktoraatti oli Ranskan kansan epäsuosikki. Yksi johtajista, Emmanuel Joseph Sieyès, pyysi häntä tukemaan vallankaappausta perustuslaillisen hallituksen kaatamiseksi. Juonen johtajiin kuuluivat hänen veljensä Lucien Bonaparte (viisisatapäisen neuvoston puhemies), Roger Ducos, toinen johtaja Joseph Fouché ja Charles Maurice Talleyrand. Muut kansanedustajat tajusivat, että heitä odotti vallankaappausyritys. Heidän vastalauseidensa vuoksi Bonaparte johti joukkoja ottamaan vallan ja hajottamaan heidät, minkä jälkeen uusi lainsäätäjä nimitti Bonaparten, Sièyesin ja Ducosin kolmeksi väliaikaiseksi konsuliksi hallinnoimaan hallitusta.

Sieyès odotti hallitsevansa uutta hallintoa, mutta Bonaparte päihitti hänet. Napoleon laati vuoden VIII perustuslain ja varmisti oman valintansa ensimmäiseksi konsuliksi. Tämä teki Bonapartesta Ranskan vaikutusvaltaisimman henkilön, ja hän asettui asumaan Tuileriesiin.

Vuonna 1800 Napoleon varmisti valtansa ylittämällä Alpit ja kukistamalla itävaltalaiset Marengossa. Sen jälkeen hän neuvotteli yleisen eurooppalaisen rauhan, jossa Rein-joki vahvistettiin Ranskan itärajaksi. Hän teki myös sopimuksen paavin kanssa (vuoden 1801 konkordaatti), joka edisti Ranskan sisäistä rauhaa lopettamalla Ranskan vallankumouksen aikana syntyneen riidan roomalaiskatolisen kirkon kanssa.

Ranskassa hallinto organisoitiin uudelleen, tuomioistuinjärjestelmää yksinkertaistettiin ja kaikki koulut asetettiin keskitettyyn valvontaan. Ranskan lainsäädäntö yhtenäistettiin Napoleonin koodeksissa eli siviililaissa ja kuudessa muussa koodeksissa. Niillä taattiin vallankumouksessa saavutetut oikeudet ja vapaudet, kuten tasa-arvo lain edessä ja uskonnonvapaus.

 
Napoleon vallankaappauksen aikana 18 Brumaire Saint-Cloudissa.  


Napoleon ylittää Alpit (1800)  

Ranskan keisari

Helmikuussa 1804 entinen poliisiministeri Joseph Fouche paljasti brittiläisen rahoitussuunnitelman Bonapartea vastaan. Se antoi Napoleonille syyn perustaa perinnöllinen dynastia. Joulukuun 2. päivänä 1804 Napoleon Bonaparte kruunasi itsensä "Ranskan keisariksi". Ranskan kansa ei pitänyt häntä vanhan hallinnon monarkkina, koska hänellä oli Rooman valtakunnan arvonimi. Hän kutsui paavi Pius VII:n seuraamaan kruunajaisiaan Notre Damen katedraaliin Pariisissa. Seremonian aikana Napoleon I otti kruunun paavin kädestä ja asetti sen omaan päähänsä. Tästä oli sovittu Napoleonin ja paavin välillä. Milanon katedraalissa 26. toukokuuta 1805 Napoleon kruunattiin Italian kuninkaaksi Lombardian rautakruunulla.

Uudistukset

Palauttaakseen vaurauden Napoleon nykyaikaisti rahoitusta. Hän sääteli taloutta hintojen hallitsemiseksi, kannusti uutta teollisuutta ja rakensi teitä ja kanavia. Varmistaakseen hyvin koulutetut virkamiehet ja sotilasupseerit hän edisti julkisten koulujen järjestelmää, joka oli tiukasti hallituksen valvonnassa. Hän myös kumosi joitakin vallankumouksen sosiaalisia uudistuksia. Hän teki rauhan katolisen kirkon kanssa vuoden 1801 konkordaatissa. Konkordaatti piti kirkon valtion valvonnassa mutta tunnusti katolilaisten uskonnonvapauden.

Napoleon I sai tukea yli luokkarajojen. Hän rohkaisi emigranttiväestöä palaamaan, jos he vannoivat uskollisuutta. Talonpojat olivat helpottuneita, kun Napoleon tunnusti heidän oikeutensa maihin, jotka he olivat ostaneet vallankumouksen aikana. Napoleonin suurin vastustus tuli rojalistien ja tasavaltalaisten taholta.

Napoleonin laki

Napoleonin pysyvimpiin uudistuksiin kuului uusi lakikokoelma, jota kutsutaan yleisesti Napoleonin laiksi. Se sisälsi valistusajan periaatteita, kuten kaikkien kansalaisten tasa-arvoa lain edessä, uskonnollista suvaitsevaisuutta ja hyveisiin perustuvaa etenemistä. Napoleonin lakikokoelma kumosi kuitenkin joitakin Ranskan vallankumouksen uudistuksia. Esimerkiksi naiset menettivät suurimman osan vastikään saamistaan oikeuksista uuden säännöstön myötä. Laki piti naisia alaikäisinä, jotka eivät voineet käyttää kansalaisoikeuksiaan. Miespuoliset kotitalousjohtajat saivat takaisin täyden vallan vaimoihinsa ja lapsiinsa. Napoleon arvosti jälleen kerran järjestystä ja auktoriteettia yksilön oikeuksien sijaan.

Suuri imperiumi

Keisari Napoleon luopui suunnitelmista hyökätä Englantiin ja käänsi armeijansa itävaltalais-venäläisiä joukkoja vastaan kukistaen ne Austerlitzin taistelussa 2. joulukuuta 1805. Vuonna 1806 Napoleon tuhosi Preussin armeijan Jenassa ja Auerstädtissä ja Venäjän armeijan Friedlandissa. Hän kruunasi isoveljensä Joseph Bonaparten Napolin ja Sisilian kuninkaaksi vuonna 1806 ja muutti Alankomaiden tasavallan veljensä Ludvigin Hollannin kuningaskunnaksi. Napoleon perusti myös Reinin liittovaltion (useimmat Saksan valtiot), jonka suojelijana hän toimi.

Legitimoidakseen hallintonsa hän erosi vaimostaan Joséphinesta ja meni naimisiin Parman herttuattaren ja Itävallan keisari Frans I:n tyttären Marie Louisen kanssa. Pian hän synnytti pojan ja Bonaparten dynastian perillisen. Hän sai nimekseen Napoléon François Joseph Charles Bonaparte eli Napoleon II, ja hänet kruunattiin syntymästään lähtien Rooman kuninkaaksi.

Tilsitissä heinäkuussa 1807 Napoleon liittoutui Venäjän tsaari Aleksandr Romanovin kanssa ja pienensi Preussin kokoa huomattavasti. Hän myös lisäsi valtakuntaan uusia valtioita: Westfalenin kuningaskunnan nuorimman veljensä Hieronymuksen johdolla, Varsovan herttuakunnan ja muita valtioita.

Päihitä

Erfurtin kongressi pyrki säilyttämään Venäjän ja Ranskan liiton, ja johtajilla oli ystävälliset henkilökohtaiset suhteet ensimmäisen Tilsitissä vuonna 1807 pidetyn tapaamisen jälkeen. Kesäkuun 23. päivänä 1812 Napoleon aloitti kuitenkin sodan Venäjää vastaan. Ranskan hyökkäys Venäjälle kukisti monia venäläisiä kaupunkeja ja kyliä, mutta kun he saapuivat Moskovaan, oli jo talvi. Venäjän armeijan poltetun maan taktiikan vuoksi ranskalaiset löysivät vain vähän ruokaa itselleen ja hevosilleen. Napoleonin armeija ei kyennyt voittamaan venäläisiä. Venäläiset alkoivat hyökätä. Napoleonin ja hänen armeijansa oli palattava takaisin Ranskaan. Ranskalaiset kärsivät suuresti Napoleonin vetäytymisen aikana. Suurin osa hänen sotilaistaan ei koskaan palannut Ranskaan. Hänen armeijansa supistui 70 000 sotilaaseen ja 40 000 hajaantuneeseen sotilaaseen, kun taas liittoutuneiden joukkoja oli yli kolme kertaa enemmän. Lopulta liittoutuneet kukistivat hänet vuoden 1813 kansojen taistelussa: Ruotsi, Venäjä, Itävalta ja Preussi.

 
Ensimmäinen Ranskan keisarikunta laajimmillaan vuonna 1811   Ranskan valtakunta   Valloitetut "kapinalliset" valtiot   Valloitetut "liittoutuneet" valtiot  


Napoleonin perääntyminen  


Keisari Napoleonin luopuminen vallasta Fontainebleaussa  


Napoleon keisarillisella valtaistuimellaan, Jean Auguste Dominique Ingres, 1806.  

Maanpakolaisuus Elbassa

Napoleonilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luopua vallasta poikansa hyväksi. Liittoutuneet kieltäytyivät kuitenkin hyväksymästä tätä. Napoleon luopui vallasta ilman ehtoja 11. huhtikuuta 1814. Ennen virallista luopumistaan Napoleon yritti itsemurhaa pillerin avulla, mutta se ei onnistunut. Fontainebleaun sopimuksessa voittajat karkottivat hänet Elbaan, 12 000 asukkaan saarelle Välimerellä. Liittoutuneet sallivat Napoleonin pitää keisarillisen tittelin "Elban keisari" ja 2 miljoonan frangin suuruisen päivärahan vuodessa. Napoleon pyysi jopa 21 tykin tervehdystä Elban saaren keisarina. Monet valtuutetut pelkäsivät, että Elba oli liian lähellä Eurooppaa, jotta siellä voitaisiin pitää niin vaarallisia joukkoja.

 

Sata päivää

Napoleon oli erotettu pojastaan ja vaimostaan, jotka olivat joutuneet Itävallan hallintaan, häneltä oli evätty Fontainebleaun sopimuksessa taatut avustukset ja hän oli tietoinen huhuista, joiden mukaan hänet aiottiin karkottaa Atlantin valtameren syrjäiselle saarelle, ja hän pakeni Elbalta 26. helmikuuta 1815. Hän marssi yllätysmarssilla 1. maaliskuuta 1815 Pariisiin. Hänen entiset joukkonsa liittyivät häneen, ja Ludvig XVIII pakeni maanpakoon. Hänestä tuli jälleen Ranskan hallitsija 100 päivän ajaksi. Napoleon hävisi Waterloon taistelussa Wellingtonin herttuan johtamille briteille ja preussilaisille 18. kesäkuuta 1815, mikä oli hänen viimeinen taistelunsa. Napoleon otettiin jälleen vangiksi ja vietiin toiseen maanpakolaisuuteensa Atlantin valtamerellä sijaitsevalle Saint Helenan saarelle.

 
Waterloon taistelu  

Toinen maanpakolaisuus ja kuolema

Napoleon lähetettiin Saint Helenan saarelle Afrikan rannikolla. Hän kuoli 5. toukokuuta 1821 vatsasyöpään. Napoleon piti itsensä ajan tasalla tapahtumista The Timesin kautta ja toivoi vapautusta siinä tapauksessa, että Hollandista tulisi pääministeri. Napoleonin vapauttamiseksi vankeudesta oli muitakin juonia, muun muassa Teksasista, jossa Grande Arméen maanpaossa olevat sotilaat halusivat herättää Napoleonin imperiumin henkiin Amerikassa. Oli jopa suunnitelma pelastaa hänet alkeellisella sukellusveneellä. Lordi Byronille Napoleon oli romanttisen sankarin, vainotun, yksinäisen ja virheellisen neron ruumiillistuma. Uutiset siitä, että Napoleon oli aloittanut puutarhanhoidon Longwoodissa, vetosivat myös kotimaisempiin brittiläisiin tunteisiin.

 
Napoleonin kuolema St. Helenassa  

Legacy

Ranskalaiset ovat edelleen ylpeitä Napoleonin loistavista päivistä. Napoleonin laki heijastaa Ranskan nykyaikaista perustuslakia. Aseet ja muunlainen sotilasteknologia pysyivät pitkälti muuttumattomina vallankumouksen ja Napoleonin aikana, mutta 1700-luvun operatiivinen liikkuvuus muuttui merkittävästi. Napoleonin suurin vaikutus kohdistui sodankäyntiin. Hänen suosionsa auttoi myöhemmin hänen veljenpoikaansa Louis-Napoléonia nousemaan Ranskan hallitsijaksi yli 30 vuotta myöhemmin.

Maailmanlaajuisesti Napoleonin valloitus levitti vallankumouksen ajatuksia. Hän ei onnistunut tekemään Euroopasta Ranskan imperiumia. Sen sijaan hän herätti nationalistisia tunteita kaikkialla Euroopassa. Hänet tunnettiin myös nimellä "Ranskan johtaja".

Historioitsijoilla on monia erilaisia näkemyksiä Napoleonista. Jotkut historioitsijat sanovat, että hän aiheutti sotia, joissa kuoli paljon ihmisiä Euroopassa, ja siksi hän oli huono hallitsija. Vincent Cronin on eri mieltä tästä näkemyksestä ja sanoo, että Napoleonin viholliset aloittivat suurimman osan Napoleonin sodista. Toiset taas väittävät, että Napoleon teki virheen yrittäessään valloittaa liikaa maata ja että jos hän olisi pysähtynyt vuonna 1808, hänen vihollisensa olisivat saattaneet jättää hänet rauhaan. Toiset historioitsijat ovat sanoneet, että hän oli hyvä hallitsija. He keskittyvät yleensä niihin muutoksiin, joita hän toi Ranskaan ja valloittamiinsa maihin. Andrew Roberts luettelee Napoleonin Ranskaan ja muihin maihin tuomia suurimpia ideoita muun muassa Napoleonin säännöstö, uskonnonvapaus, parempi virkamieskunta, parempi koulutus, tasa-arvon lisääminen, tieteen ja taiteen tukeminen.

 
Napoleon III:n vuonna 1858 paljastama patsas Cherbourg-Octevillessä. Napoleon I vahvisti kaupungin puolustusta estääkseen Britannian merivoimien hyökkäykset.