Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous (yksinkertaistettu kiina: 无产阶级文化大革命, perinteinen kiina: 無產階級文化大革命, pinyin: Wúchǎn Jiējí Wénhuà Dà Gémìng, kirjaimellisesti: Proletaarinen suuri kulttuurivallankumous); kiinaksi lyhennettynä 文化大革命 tai 文革, tunnetaan myös yksinkertaisesti kulttuurivallankumouksena, oli Kiinan kommunistisen puolueen puheenjohtajan Mao Zedongin aloittama suuren kulttuurisen muutoksen aika Kiinassa. Se tapahtui vuosina 1966–1976 ja vaikutti syvästi kiinalaiseen yhteiskuntaan, talouteen, koulutukseen ja kulttuuriin.

Tausta ja käynnistyminen

Kulttuurivallankumouksen alku liittyi osittain Suuren harppauksen epäonnistumisen jälkeisiin ristiriitoihin puolueen sisällä. Mao pyrki nujertamaan vastustajiaan ja puhdistamaan puolueen ns. "kapitalistisista" tai "oikeistolaisista" elementeistä. Artikkelissa mainittu sosialistinen koulutusliike (1962–1965) oli yksi esivaihe, samoin pyrkimykset muuttaa koulujärjestelmää niin, että oppilaat voisivat työskennellä tehtaissa ja kommuuneissa. Mao sai tukea mm. Lin Biaon, Jiang Qingn ja Chen Bodan kaltaisilta toimijoilta, ja 1966 hän käynnisti laajemman kampanjan, jonka tavoitteena oli "puhdistaa" kulttuuri ja puolue epätoivottavista vaikutteista.

Kulku ja päävaiheet

Kampanja laajeni nopeasti opiskelija- ja nuorisoliikkeeksi, josta tunnetuin osa oli punakaarti. Mao julkaisi myös kirjan Quotations from Chairman Mao Zedong (Pieni punainen kirja), joka muotoutui ideologiseksi oppaaksi monille. Punakaartit ja muut radikaalit ryhmät hyökkäsivät opettajia, virkamiehiä, asiantuntijoita ja kulttuuriperintöä vastaan. Käytännössä vallankumous sisälsi:

  • joukkokampanjoita ja julkisia häpäisytilaisuuksia ("struggle sessions"),
  • laajoja henkilövaihdoksia ja puhdistuksia puolueen johdossa,
  • koulutuksen ja korkeakoulujen toiminnan häiriintymisen (opiskelut keskeytettiin paikoin ja yliopistojen pääsykokeet lopetettiin väliaikaisesti),
  • kulttuuriperinnön tuhoa: temppeleitä, museoita ja historiallisia kohteita vahingoitettiin tai hävitettiin.

Vaikka alkuvaiheissa (1966–1969) mellakat ja poliittinen väkivalta olivat erityisen näkyviä, epävakaus ja konfliktit jatkuivat eri muodoissa koko 1970-luvun ajan. Yhdeksäs puoluekokous vuonna 1969 vahvisti Mao Zedongin ja vallankumouksen linjan, mutta se ei merkinnyt kampanjan lopettamista — pikemminkin puoluejärjestelmä sopeutui uuteen tilanteeseen. Merkittäviä käännekohtia olivat mm. Lin Biaon epäselvä kuolema vuonna 1971 (lentoturmassa), jonka jälkeen sisäiset jakolinjat muuttuivat, sekä Maon kuolema 9. syyskuuta 1976 ja sitä seurannut Gang of Fourin (mukaan lukien Jiang Qing) pidätys lokakuussa 1976, mikä käytännössä päätti kulttuurivallankumouksen vallanvaihtoehdot.

Keskeiset henkilöt ja ryhmät

Kulttuurivallankumouksessa näkyivät useat avainhenkilöt ja ryhmät: Mao Zedong johti kampanjaa; Jiang Qing (Maon vaimo) ja hänen tukijansa kuuluivat radikaaleihin työryhmiin; nuoriso ja puna-armeijan eri ryhmät olivat keskeisessä roolissa kaduilla ja kouluissa. Monet virkamiehet ja johtajat joutuivat syrjäytetyiksi tai vainotuiksi, esimerkiksi Liu Shaoqi, joka menetti asemansa ja kuoli vankeudessa 1969–1971 ajoittain raportoiden huonon kohtelun seurauksena. Deng Xiaoping työskenteli useaan otteeseen taas marginaalissa ennen kuin hänet rehabilitoitiin myöhemmin 1970-luvun lopulla.

Vaikutukset ja seuraukset

Kulttuurivallankumouksen vaikutukset olivat laajat ja pitkäkestoiset:

  • Ihmisuhrit: Arviot kuolemantappioista ja vainoista vaihtelevat; tutkijat puhuvat yleensä satojentuhansien tai miljoonien ihmisten uhreista, mukaan lukien väkivaltaiset kuolemat, nälkä ja huono kohtelu vankileireillä.
  • Sosiaalinen ja taloudellinen häiriö: Työvoiman ja tuotannon häiriöt, koulutuksen katkokset ja osaamisen menetys heikensivät taloutta ja hidastivat kehitystä.
  • Koulutus ja nuoriso: Korkeakoulujen pääsykokeet keskeytettiin ja "sent-down youth" -liike (nuorten lähettäminen maaseudulle) vaikutti miljoonien nuorten elämään ja uraan.
  • Kulttuuriperintö: Kirjoja, taideteoksia, historiallisia rakennuksia ja uskonnollisia paikkoja tuhottiin tai vahingoitettiin laajasti.
  • Poliittinen ja psykologinen perintö: Luottamus instituutioihin heikkeni; kampanjat jättivät syviä arpia yhteiskuntaan ja yksilöiden elämään. Myöhempi avautuminen ja reformi-ilmiöt 1978–1980-luvulla liittyivät osin haluun korjata kulttuurivallankumouksen aiheuttamia väärinkäytöksiä.

Lopetus ja jälkivaikutukset

Vaikka pahimmat väkivaltaisuudet ja kaaoshuiput ajoittuivat 1960-luvun lopulle, kulttuurivallankumouksen virallinen loppu katsotaan tapahtuneeksi Maon kuoleman ja Gang of Fourin pidätyksen jälkeen vuonna 1976. Vuoden 1976 jälkeen Kiinan johto astui asteittain kohti vakauden palauttamista ja talousuudistuksia. Deng Xiaoping nousi uudelleen merkittävään asemaan ja 1978 käynnistettiin markkinatalouteen suuntautuneet reformit, jotka muovasivat Kiinan seuraavia vuosikymmeniä.

Kulttuurivallankumouksen arviointi on yhä poliittisesti ja yhteiskunnallisesti herkkä kysymys Kiinassa, ja ilmiön perintö näkyy sekä kiinalaisessa muistissa että tutkijoiden keskusteluissa maailmalla. Se jätti pysyvän jäljen Kiinan poliittiseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen maisemaan.