Dragonit olivat alun perin ratsuväkeä, jonka erikoispiirre oli kyky taistella sekä hevosen selästä että jalkaisin. He käyttivät hevosia liikkumiseen ja nopeisiin siirtoihin, mutta nousivat usein hevosen selästä taistellakseen kuin jalkaväki, tehdäksensä tiedustelua tai suorittaakseen ratsuväkien ja jalkaväen tehtäviä yhtä aikaa. Dragonit koulutettiin sekä ratsu- että jalkataisteluun: he osasivat taistella miekalla hevosen selästä ja samalla käyttää käsiaseita ja musketteja jalkataistelussa.
Nimi ja aseistus
Nimi juontuu eräästä tuliasetyypistä, jota kutsuttiin "lohikäärmeeksi" (ransk. dragon). Lohikäärme oli usein blunderbuss-tyyppinen käsiase, joka soveltui lähi- ja porttitaisteluun; sitä kantaneet Ranskan armeijan dragonit antoivat nimelle lempinimen, joka yleistyi myöhemmin koko eurooppalaisessa sotilaspuhunnassa. Aseistukseen kuului perinteisesti keihään sijaan karbiini tai muskotti, pistooli tai pistoolit, sekä sapeli tai dragoonimiekka.
Historia ja kehitys
Dragonien alku voidaan sijoittaa 1600-luvulle, ja 1700–1800-luvuilla ne olivat yleisiä useimmissa Euroopan armeijoissa. Alkujaan tarkoituksena oli yhdistää ratsuväen liikkuvuus ja jalkaväen tulivoima: dragoonit saattoivat nopeasti sijoittua taistelukentälle, hypätä alas hevosesta ja aseistautuneina jatkaa taistelua jalkaväen tapaan.
Napoleonin sotien ja 1800-luvun kenttäsodankäynnin aikana dragoonit toimivat monipuolisesti — tiedustelutehtävät, sivustahyökkäykset, sotatarvikkeiden suojaus ja tarvittaessa suoraviivainen ratsuväen hyökkäys. Heidän asemansa erotettiin usein raskaimmasta ratsuväestä (esimerkiksi cuirrassierit) ja kevyemmistä ratsuryhmistä (esimerkiksi hussaarit) — dragonit kuuluivat usein keskikategoriaan tai niitä käytettiin muuntuvasti tehtävän mukaan.
19.–20. vuosisata ja modernisaatio
Teollinen vallankumous ja kiväärien sekä tykistön kehitys muuttivat sodankäynnin luonteen, minkä seurauksena perinteinen ratsuväki menetti asemaansa. 1900-luvun alussa monet dragoniyksiköt luovuttivat hevosensa ja muuttuivat panssarivaunu- tai moottoroiduiksi yksiköiksi, tai ne siirtyivät pysyvästi jalkaväkeen. Ensimmäisen maailmansodan myötä hevonen kävi yhä harvinaisemmaksi sotakentillä, ja dragoonien rooli sopeutui koneellistumisen myötä.
Perintö
Nykyaikana jotkin panssaroidut tai juhlalliset ratsurykmentit pitävät edelleen dragonin nimeä ja perinteitä yllä — nimitys on säilynyt rituaalisissa ja seremoniallisissa yhteyksissä sekä sotilaallisissa perinneyksiköissä, vaikka varsinaista hevospelkoon liittyvää toimintatapaa ei enää ole. Dragoonit nähtiin historiallisesti joustavina, monikäyttöisinä sotilasyksikköinä, joiden vaikutus näkyy yhä monen nykyisen ratsurykmentin perinteissä ja arvonimissä.
