Fes (turk. fes, monikko fezzes tai fezes — nimi tulee Marokon Fes‑kaupungista, arab. فاس (translitteroituna "Fas")) samoin kuin sen vastine tarboosh (arab. طربوش ṭarbūsh), on perinteinen huopahattu. Molemmilla nimityksillä viitataan yleensä lippaattomaan, päälaelta kapeampaan päähineeseen, joka on ollut laajasti käytössä Pohjois‑Afrikassa, Lähi‑idässä ja osin Balkaneilla.

Muodot ja materiaali

Fesien ja tarbooshien muoto vaihtelee, mutta tavallisimmin erotetaan kaksi päätyyppiä:

  • Kartio- tai lyhyt kartiomainen malli: usein litteällä yläosalla, valmistettu puristetusta villahuovasta ja väriltään tyypillisesti punainen.
  • Lyhyt sylinterimäinen malli: tehdään joskus kudotusta kilim‑kankaasta tai muusta tekstiilistä, ja se saattaa olla jämäkästi tuettu sisäpuolelta.

Useimmissa fezeissä ja tarboosheissa on yläosaan kiinnitetty tupsu (tassel). Materiaaleina käytetään pääasiassa villahuopaa, mutta esiintyy myös nahkavuoria, kirjailuja, metallimerkkejä ja kultalankaisia koristeraitoja. Väri- tai tupsuvaihtelut voivat viestiä alueesta, sosiaalisesta asemasta tai sotilasyksiköstä.

Historia

Fesin nimi juontuu Marokon tärkeästä käsityökaupasta ja päähineiden valmistuksesta Fez‑kaupungissa. Fes‑tyyppiset hatut yleistyivät laajasti 1800‑luvun aikana, erityisesti ottomaanien valtakunnan alueella, jossa tarboosh ja muut huopahatut tulivat osaksi siviili‑ ja sotilaspuvun standardia. Usein mainittu käännekohta oli 1800‑luvun uudistusten ja sotilasreformien aika, jolloin moderneiksi katsotut päähineet korvasivat perinteiset turbaanit osin yhtenäistämisen ja länsimaistumisen vuoksi.

1900‑luvun alkupuolella fez oli yleinen näky niin virkamiesten, kaupunkilaisten kuin armeijankin keskuudessa useissa muslimimaissa ja entisissä Osmanien alueilla. Suomenkielisessä keskustelussa tunnettu tapahtuma on Turkin tasavallan käsiteuudistus: Mustafa Kemal Atatürkin ajama hat law (1925) kielsikin fezin julkisessa käytössä Turkin modernisointipyrkimysten osana, ja sen seurauksena fez menetti asemansa siellä.

Käyttö ja symboliikka

Fez ja tarboosh ovat olleet paitsi arkipäähine myös sosiaalisen aseman, ammatin tai uskonnollisen ryhmän symboli. Sotilaallisissa yhteyksissä päähine saatettiin varustaa yksikkömerkinnällä; seremoniallisissa ja uskonnollisissa yhteyksissä käytettiin usein eri värejä tai kirjailuja. Länsimaissa fez on myös säilynyt osittain fraternaalisten järjestöjen (esim. Shriners) tunnuksena ja teatterin tai elokuvien eksotiikan symbolina.

Valmistus ja koristeet

Perinteinen fez valmistetaan puristetusta villahuovasta, joka muotoillaan ja tuetaan haluttuun malliin. Sisäpuolelle ommellaan usein nahkainen hoveli tai kangaspanta, joka parantaa istuvuutta. Monissa juhlavaatteissa esiintyy täsmällisesti kiinnitetty tupsu, sierainkirjailuja tai metallinen vaakuna, jotka ilmaisevat kantajan statusta tai kuulumista tiettyyn organisaatioon.

Nykykäyttö

Nykyään fez näkyy pääosin seremoniallisissa, kulttuurisissa ja turistiyhteyksissä. Marokossa ja joissain Pohjois‑Afrikan maissa perinteinen päähine on edelleen osa kansallista pukeutumista ja matkamuistotavaraa. Joillakin alueilla vanhemmat henkilöt ja tiettyjen ammattiryhmien edustajat saattavat käyttää fes‑tyyppistä päähinettä arjessa. Lisäksi fez on esiintynyt populaarikulttuurissa, romantisoituna perinteenä ja osana historiallisia näyttämöasusteita.

Fesien ja tarbooshien historia kertoo siitä, kuinka pukeutuminen yhdistää paikallista käsityötaitoa, sosiaalista merkitystä ja poliittisia muutoksia. Vaikka niiden käyttö on vähentynyt arkipäiväisessä puvussa, ne säilyttävät asemansa tärkeinä kulttuurisina symboleina ja koristeellisina esineinä.