Turkin kieli: historia, aakkoset, murteet ja kielioppi

Tutustu turkin kieleen: sen historia, latinalaiset aakkoset, murteet ja kielioppi — selkeä opas äänteistä sanajärjestykseen.

Turkkia (turkki) puhutaan Turkissa, Kyproksella, Bulgariassa, Kreikassa ja muissa entisen Osmanien valtakunnan maissa sekä useiden miljoonien turkkilaisten maahanmuuttajien keskuudessa Euroopassa.

Turkki on turkkilainen kieli, ja sen uskotaan olevan altaalainen kieli. Kuten suomi, viro ja unkari, turkki käyttää vokaaliharmoniaa. Sanajärjestys on yleensä subjekti-objekti-verbi.

Turkkia kirjoitettiin arabialaisilla aakkosilla noin vuodesta 900 vuoteen 1928. Mustafa Kemal Atatürk muutti sen kuitenkin latinalaisiin aakkosiin. Turkin hallitus perusteli siirtoa sillä, että lukutaidon lisääminen helpotti oppimista huomattavasti. Luku- ja kirjoitustaito lisääntyi uudistuksen jälkeen huomattavasti, noin 20 prosentista yli 90 prosenttiin. Joidenkin mielestä siirtymisellä haluttiin kuitenkin myös etäännyttää maa Ottomaanien valtakunnasta, jonka asiakirjoja vain muutamat oppineet pystyvät enää lukemaan.

Turkin kieli on enemmistökieli Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa, mutta sillä on oma murteensa. Sitä voidaan kutsua kyproksenturkin kieleksi.

Latinalaiset aakkoset tehtiin siten, että ne heijastavat puhutun turkin todellisia äänteitä, eikä vanhaa ottomaanien kirjoitusasua vain siirretty uuteen muotoon. Turkkilaisissa aakkosissa on 29 kirjainta, joista seitsemän (Ç, Ğ, I, İ, Ö, Ş ja Ü) on muokattu latinankielisistä alkuperäiskirjaimista kielen foneettisten vaatimusten mukaisiksi. Se edustaa nykyaikaista turkkilaista ääntämistä erittäin tarkasti ja täsmällisesti. Se on nykyinen virallinen aakkosto ja viimeisin eri aikakausina käytetyistä aakkostoista.

Turkki on läheisimmin sukua muille turkkilaisille kielille, kuten azerbaidžanille, turkmeenille, uzbekille ja kazakstanille. Toinen teoria on, että se on yksi monista altaalaisten kielten joukosta, joihin kuuluvat myös japani, mongoli ja korea.

Lyhyt katsaus historiaan

Turkin kielen historia ulottuu antiikin ajan turkkilaisiin kielimuotoihin. Varhaisimmat kirjoitetut lähteet ovat niin sanottuja orhonin kirjoituksia (muinaisturkki), jotka on kaiverrettu 700–800-luvuilla Keski-Aasiassa. Keskiajalla turkkilaiset ryhmät levisivät laajalle alueelle ja omaksuivat erilaisia kirjoitusjärjestelmiä: uiguurien käyttämästä kirjoitusjärjestelmästä ja persialaisista sekä arabialaisista vaikutteista syntyneeseen ottomaanin turkkiin, joka oli rikas persian ja arabian lainasanastossa ja joka käytännössä kirjoitettiin arabialaisella aakkostolla. 1900-luvun alun kieli- ja kulttuurireformit johtivat kuitenkin nykyiseen latinalaiseen aakkostoon ja aktiiviseen kielen modernisointiin.

Aakkoset ja kirjoitus

Nykyinen turkkilainen aakkosto sisältää 29 kirjainta. Erityispiirteitä ovat:

• Dotted/dotless I: turkissa on erilliset muodot i/İ ja ı/I; tämä näkyy myös ISO- ja Unicode-käytännöissä ja aiheuttaa usein ongelmia tekstin käsittelyssä, jos kielikohtaisia sääntöjä ei huomioida.
• Erikoismerkit: Ç /ç (kuten tš-äänne), Ş /ş (š-äänne), Ö /ö, Ü /ü (pyöristetyt etuvokaalit) ja Ğ /ğ (ns. pehmeä g, joka ei ole tavallinen konsonantti vaan pidentää edeltävää vokaalia tai muodostaa liukuvaraa).
• Ääntäminen ja ortografia: aakkosto on foneeminen: jokainen kirjain vastaa yleensä yhtä äännettä, joten lukeminen ja kirjoittaminen on helppoa opetella.

Suomessa ja muissa kielissä poikkeukselliset isot-kirjain-säännöt i/İ ja ı/I kannattaa ottaa huomioon ohjelmoinnissa ja teknisessä tekstituotannossa.

Foneettiset erityispiirteet

Turkin vokaalijärjestelmä koostuu kahdeksasta vokaalista: a, e, ı, i, o, ö, u, ü. Vokaalit jakautuvat etu- ja takavokaaleihin (etu: e, i, ö, ü; taka: a, ı, o, u). Vokaaliharmonia tarkoittaa, että taivutussuffiksien vokaalit mukautuvat sanan viimeisen vokaalin laatuun (etu/taka ja usein myös pyöristys). Esimerkiksi monikko: kitap → kitaplar (kirjat), mutta ev → evler (talot).

Consonantit sisältävät äänenmuutoksia sanan lopussa: esim. b/p, c/ç, d/t voivat vaihdella äänteellisyyden mukaan vokaalin yhteydessä. Erityisesti Ğ/ğ on akustisesti erikoinen: se ei muodostu terävänä konsonanttina vaan pehmentää ja pidentää edeltävää vokaalia tai toimii palatalisaationa.

Murteet ja levinneisyys

Turkki jakautuu useisiin murteisiin ja alueellisiin varietetteihin. Keskeisiä ryhmiä ovat:

• Standarditurkki (Istanbul): media, koulutus ja virallinen kieli perustuvat usein Istanbuliin läheiseen muotoon.
• Anatolian murteet: Aegean-, keski-, itä- ja kaakkoisanatolialaiset murteet, joilla on ääntämis- ja sanastollisia eroja.
• Balkanin ja Rumelian turkki: Balkanin turkkilaiset yhteisöt kehittivät omaa muotoaan.
• Kyproksenturkki: Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa puhutaan muunnelmaa, jolla on omia piirteitä.

Murteet voivat olla niin erilaisia, että keskinäinen ymmärrettävyys vaihtelee, mutta yleiskieli tekee kommunikaation helpoksi monien puhujien välillä. Turkki on myös läheisesti sukua muihin oghuz-ryhmän kieliin, kuten azerbaidžanille, joten vaihtelu jatkuu laajemmassa kielikontinuumissa.

Kielioppi ja rakenteelliset piirteet

Turkki on agglutinoiva kieli: merkityksiä ja kieliopillisia funktioita ilmaistaan peräkkäisillä suffikseilla (tunnisteilla), joita liitetään sanan vartaloon. Tärkeimpiä piirteitä:

• Sananjärjestys: tavallisesti SOV (subjekti–objekti–verbi), mutta sanajärjestystä voidaan joustavasti muuttaa painotuksen mukaan.
• Ei sukupuolta: turkissa ei ole kieliopillista sukupuolta eikä artikkeleita kuten suomessa (määritteisyys ilmaistaan usein akkusatiivilla ja kontekstilla).
• Taivutus ja sijamuodot: sijamuotoja ilmaistaan suffikseilla: nominatiivi (perusmuoto), genetiivi -(n)ın/-in/-un/-ün, partitiivi/akkusatiivi -(y)ı/-i/-u/-ü (määritetylle objektille), datiivi -a/-e, lokatiivi -da/-de, ablatiivi -dan/-den jne.
• Persoonapääte ja omistus: persoona- ja omistusmuodot muodostetaan suffikseilla: esim. ev (talo), evim (taloni), evimiz (talomme).
• Verbimuodot: monipuolinen aikajärjestelmä: imperfekti/past -di, perfekti-, jatkuva preesens -iyor, futuuri -acak/-ecek, konditionaali -se/-sa, mahdollisuus -ebilir, käskymuodot ja niin edelleen. Kieltomuoto muodostetaan verbiin liitetyllä -me/-ma-suffiksilla (geliyor = tulee; gelmiyor = ei tule).
• Kysymyspartikkeli: kysymysmuodossa käytetään partikkelia mı/mi/mu/mü, joka taipuu vokaaliharmonian mukaan: Sen mi?

Esimerkkejä suffiksien toiminnasta: kitap (kirja) → kitaplar (kirjat, monikko) → kitapları (kirjat, määräinen akkusatiivi tai kolmannen persoonan omistus).

Sanasto ja lainasanat

Ottomaanin ajan turkki sisälsi runsaasti arabian ja persian lainasanoja erityisesti kirjalliseen ja viralliseen sanastoon. 1900-luvun kielenuudistuksen jälkeen perustettiin mm. Türk Dil Kurumu (Turkin kielen seura), joka pyrki korvaamaan lainasanoja uusilla tai uudelleenmuodostetuilla turkkilaisilla sanoilla. Nykyturkki sisältää edelleen huomattavan määrän lainasanoja (arabia, persia, ranska, italia, kreikka, englanti), mutta monissa semanttisesti läheisissä alueissa käytetään myös uudismodernisoituja vaihtoehtoja.

Kirjoitusreformi ja kielipoliittiset vaikutukset

1928 tehty aakkostouudistus oli osa laajempaa modernisaatio- ja sekularisaatiokehitystä. Latinalainen aakkosto teki lukemisen ja kirjoittamisen oppimisesta selvästi helpompaa, mikä vaikutti nopeasti lukutaidon nousuun. Uudistukseen liittyi myös pyrkimys kieltä puhdistaa vanhoista arkaaisista lainoista ja keventää kulttuurista sidonnaisuutta ottomaanien hallintoon.

Nykytilanne

Nykyään turkki on noin 70–80 miljoonan ihmisen äidinkieli, ja sillä on merkittävä asema sekä alueellisesti että diasporassa. Se on virallinen kieli Turkissa ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa, ja sillä on kasvava näkyvyys mediassa, koulutuksessa ja kansainvälisessä viestinnässä. Turkki on myös opiskeltava kieli monissa maissa ja sen kulttuurinen vaikutus näkyy kirjallisuudessa, elokuvassa ja musiikissa.

Lisälukemista ja oppiminen

Turkin opiskelu hyötyy systemaattisesta aakkosten ja vokaaliharmonian harjoittelusta. Perusresursseja ovat kielioppikirjat, sanakirjat ja nykyiset oppimateriaali sekä kielikurssit, joissa painotetaan sufiksien ja sanajärjestyksen ymmärtämistä. Suomenkielisille oppijoille turkin agglutinoiva rakenne voi tuntua alkuaan hankalalta, mutta järjestelmällisyytensä vuoksi se on myös säännönmukainen ja looginen oppia.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mitä kieltä puhutaan virallisesti Turkissa ja Pohjois-Kyproksessa?

Q: Miten turkki liittyy muihin kieliin?

Kysymys: Millä aakkosilla turkkia kirjoitettiin ennen vuotta 1928?

K: Kuka muutti kirjoitusjärjestelmän arabiasta latinaksi?

K: Miksi Atatürk muutti kirjoitusjärjestelmän arabiasta latinaksi?

Kysymys: Kuinka monta kirjainta on nykyisessä turkkilaisessa virallisessa aakkostossa?

K: Kuinka tarkasti uudet aakkoset vastaavat nykyaikaista puhutun turkin ääntämistä?

Hae kirjaimella