Aakkosten historia alkaa muinaisesta Egyptistä, mutta niiden kehitys jatkui ja monimutkaistui pitkän ajan kuluessa. Ensimmäiset puhtaat aakkoset syntyivät arviolta noin 2000–1500 eaa. Egyptissä työskentelevien seemiläisten työläisten tarpeisiin, ja niitä on selitetty syntyneiksi egyptiläisten hieroglyfien aakkosellisista periaatteista lainaamalla ja yksinkertaistamalla kuvamerkkejä. Tämän kehityslinjan vaikutus näkyy edelleen useissa nykyisessä käytössä olevissa aakkosissa, kuten kreikkalaisessa ja latinalaisessa kirjoitusjärjestelmässä.
Varhaisimmat semitiset aakkostyypit, joita kutsutaan usein nimillä proto-sinaittinen tai proto-kanaanilainen, perustuivat akrofoniseen periaatteeseen: merkin nimi aloitettiin sanan alkukirjaimella (esimerkiksi kuvitettu hevonen merkitsi /ʾ/‑äännettä, koska sana hevonen alkoi kyseisellä äänteellä semitisissa kielissä). Nämä järjestelmät olivat pääosin konsonantteja merkitseviä kirjoituksia (ns. abjad), joissa vokaaleja ei merkitty erikseen tai ne merkittiin vain satunnaisesti.
Merkittävä muutos tapahtui, kun Välimeren kreikkalaiset omaksuivat ja muokkasivat kanaanilaista aakkostoa noin 800 eaa. Kreikkalaisten suuri innovaatio oli vokaalien erottaminen ja merkitseminen omilla kirjaimilla — näin syntyi ensimmäinen laaja‑alainen foneettinen aakkosto, jossa sekä vokaalit että konsonantit näkyivät selvästi. Kreikan aakkosesta kehittyivät myöhemmin muun muassa etruskien kautta roomalaiset (latinalaiset) kirjaimet, jotka ovat pohjana suurimmalle osalle nykyisistä länsimaisten kielten kirjoituksesta.
Poliittinen ja taloudellinen vuorovaikutus, kauppa sekä siirtokuntien ja uskonnollisten yhteyksien levittäminen auttoivat aakkosten leviä-mistä. Monista muista skripteistä — kuten aramealaisesta, heprealaisesta ja myöhemmin arabialaisesta — kehittyivät omat versiot, jotka puolestaan vaikuttivat uusiin kirjoitusjärjestelmiin. Kreikkalainen vaikutus näkyy myös itäisissä kirjaimissa: esimerkiksi kyrillinen aakkosto perustuu osin bysanttilaiseen käsikirjoitustraditioon, joka juontaa juurensa kreikkaan.
Kirjainten muodot ja nimet muuttuvat kielestä ja ajasta toiseen: jotkin merkit yksinkertaistuivat piktogrammeista abstrakteiksi symboleiksi, toiset saivat uusia nimiä ja äännearvoja. Latinan aakkosto kehittyi edelleen roomalaisten käytössä (myöhemmin G, J, U, W‑kirjainten lisäykset keskiajalta ja uudelle ajalle) ja levisi maailmanlaajuisesti eurooppalaisen kolonialismin kautta. Yhteenvetona: monet nykyiset aakkostojärjestelmät ovat suoraa jatkumoa tai vaikutuksen alla olevia muunnoksia siitä yksinkertaisesta, akrofonisesta aakkosajattelusta, joka sai alkunsa muinaisesta Egyptistä ja kanaanilaisista kirjoituksista.

