David Hume jakoi tiedon kahteen kategoriaan, "ideoiden suhteisiin" ja "tosiasioihin". Ideasuhteet ovat totuudenmukaisia ja välttämättömiä väittämiä (esimerkiksi "kaikki naimattomat miehet ovat poikamiehiä"). Tosiasioita ovat lausumat, joiden totuudenmukaisuudesta olemme lähes varmoja, mutta on silti mahdollista, että ne ovat vääriä: "aurinko nousee aamulla": on olemassa mahdollisuus, että se ei nouse.

 

Mitä Humen jako tarkemmin tarkoittaa?

Humen kärjistetty erottelu — usein kutsutaan "Humen haarukaksi" — jakaa kaikki väittämät kahteen luokkaan:

  • Ideasuhteet (relations of ideas): Sisältävät loogiset ja matemaattiset totuudet sekä määritelmäperusteiset väitteet. Niitä voidaan osoittaa todeksi pelkän järjen, käsitteiden ja sananmerkitysten avulla. Ne ovat välttämättömiä ja päinvastaiset niistä olisi ristiriitaisia (esim. "2 + 2 = 4" tai "kaikki vieraat puolueen jäsenet eivät ole jäsenet" — yleisesti: "kaikki naimattomat miehet ovat poikamiehiä").
  • Tosiasiat (matters of fact): Perustuvat kokemukseen ja havaintoihin. Ne ovat kontingentteja eli mahdollisesti totta tai epätosia, vaikka näyttäisivät hyvin todennäköisiltä. Esimerkkejä: "vesi kiehuu 100 °C:ssa merenpinnan tasolla", "aurinko nousee huomenna" tai "Toni asuu Helsingissä". Näihin ei Humen mukaan voi päästä pelkällä loogisella päättelyllä; tarvitaan havaintoja ja induktiivista yleistämistä.

Induktion ongelma ja seuraus

Humen tärkein johtopäätös liittyy induktioon: vaikka olemme tottuneet yleistämään menneistä havainnoista tulevaan (esim. aurinko on noussut joka aamu, joten se nousee myös huomenna), hän huomauttaa, että tällaista päättelyä ei voi perustella loogisesti. Ei ole järkiperäistä, ei-empirististä perustetta sille, miksi mennyt toistuvuus takaisi saman tulevaisuudessa. Siksi induktiivinen usko tulevaisuuden tapahtumiin on lopulta tapaan tai tottumukseen perustuvaa luottamusta, ei välttämätöntä tietoa.

Miksi ero on tärkeä?

  • Tietoisuus rajasta: Hume painottaa, että järki ja havainto toimivat eri tavoilla: tiedot, jotka syntyvät käsitteiden analyysistä, eroavat kokemukseen perustuvista yleistyksistä.
  • Skepseettinen vaikutus: Humen analyysi johtaa hillittyyn skeptisismiin erityisesti syy–seuraussuhteiden ja yleistysten kohdalla. Emme voi saada varmaa, rationaalista perustetta sille, että samanlaiset syyt aina tuottavat samanlaiset seuraukset.
  • Vaikutus filosofiseen keskusteluun: Hume herätti keskustelun tiedon perustasta ja vaikutti mm. Immanuel Kantiin, joka ilmoitti Humen "herättäneen hänet unesta" ja kehitti oman vastauksensa syntetisoivien aprioristen tuomioiden käsitteellä.

Esimerkkejä selventämään

  • Ideasuhde: "Kaikki unioni jäsenet ovat jäseniä", tai "neliön kulmien summa on 360°". Tällaiset väitteet ovat päteviä ilman havaintoja.
  • Tosiasia: "Tämä jääkaappi on rikki" tai "tänään sataa". Nämä perustuvat havaintoihin ja voivat osoittautua vääriksi uusien havaintojen perusteella.
  • Humen aurinkoesimerkki: Vaikka aurinko on aina noussut, ei looginen päättely itsessään takaa, että se nousee myös huomenna — uskomme niin tottumuksesta ja kokemuksesta, ei järjen pakosta.

Kritiikki ja myöhemmät vastaukset

Humen argumenttia ei ole poistettu eikä kumottu yksinkertaisesti, mutta eri filosofit ovat yrittäneet vastata siihen eri tavoilla:

  • Jotkut ovat hyväksyneet induktion perustavanlaatuisesti epävarmaksi mutta käytännölliseksi (pragmatismi).
  • Toiset ovat etsineet loogisia tai todennäköisyysteoreettisia perusteluja induktiolle (esim. Bayesilainen lähestymistapa), mutta nämäkin usein hyväksyvät jonkinlaiset oletukset.
  • Kant vastasi kehittämällä ajatuksen syntetisista apriorisista tuomioista: hänen mukaansa osa tiedoistamme (esim. matematiikka) voi olla sekä uutta (syntetista) että a priori — yritys ylittää Humen jako.

Yhteenveto

Humen haarukka erottaa loogisesti välttämättömät ja käsitteellisesti todeksi selvitettävät väitteet (ideasuhteet) niistä väitteistä, jotka perustuvat kokemukseen ja ovat aina mahdollisesti virheellisiä (tosiasiat). Tämä erotus asettaa ajan myötä kyseenalaisuuden induktiolle ja aiheuttaa merkittävän haasteen sille, miten perustelemme uskomuksemme maailmasta.