Pernarutto (Anthrax) – määritelmä, oireet, hoito ja ehkäisy

Pernarutto eli pernarutto on sairaus, jonka aiheuttaa bacillus anthracis -bakteeri. Sekä ihmiset että monet eläimet voivat sairastua siihen. Bakteerin itiöt säilyvät ympäristössä erittäin pitkään, jopa vuosikymmeniä, ja ne voivat aktivoitua sopivissa olosuhteissa. Ihmiset saavat tartunnan yleensä eläimistä tai eläintuotteista; pernarutto ei yleensä tartu ihmisestä toiseen. Taudin voi hoitaa antibiooteilla ja riskiryhmille on olemassa rokote. Hoitamattomana pernarutto voi johtaa vakaviin komplikaatioihin ja usein kuolemaan.

Määritelmä ja aiheuttaja

Pernarutto on bakteerin aiheuttama infektio, jonka lähde ovat yleensä sorkka- ja kavioeläimet (sorkka- ja kavioeläimillä) tai niiden kudokset ja tuotteet. Bakteeri muodostaa itiöitä, jotka kestävät kuivausta, kylmää ja monia kemiallisia aineita, minkä vuoksi tauti voi pysyä maaperässä tai saaliissa pitkään.

Taudin muodot ja oireet

Pernarutto voi ilmetä eri tavoin riippuen tartuntareitistä. Tyypilliset muodot ovat:

• Ihopernarutto (cutaaninen): yleisin muoto. Alkaa usein pienellä ihovaurioalueella, johon ilmaantuu kivuton rakkula, joka muuttuu haavaumaksi ja muodostaa mustan kuoren (eschar). Ympärillä voi olla turvotusta ja voimakasta punoitusta. Joskus liittyy kuumetta ja imusolmukepalpaatiota.
• Keuhkopernarutto (inhalaatio): syntyy, kun itiöt hengitetään. Alussa oireet voivat muistuttaa flunssaa (kuume, yskä, väsymys), mutta taudin edetessä ilmaantuu hengitysvaikeuksia, voimakasta hengenahdistusta, verenpaineen laskua ja usein laaja-alainen tulehdusreaktio. Röntgenkuvassa voi näkyä laajentunut mediastinum.
• Suoliston pernarutto (gastrointestinaalinen): tartunta syntyy saastuneen lihan syömisen kautta. Oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakivut ja verinen ripuli; tila voi edetä nopeasti septikseksi.
• Injektioperna: huumeiden käyttäjillä voi esiintyä injektion kautta tulevaa raskasta pehmytkudosinfektiota, joka leviää nopeasti ja voi olla vaikeahoitoinen.

Tartunta ja tarttuminen

Tartunta tapahtuu useimmiten suorasta kosketuksesta saastuneisiin eläimiin, eläinten ruhonosiin tai tuotteisiin (esimerkiksi turkikset, lammasvilla, teurastusjätteet) tai itiöiden hengityksen tai ruoan kautta. Bakteeri ei yleensä leviä ihmisestä toiseen, mutta erittäin harvoissa tapauksissa suora kontakti avoimeen haavaan voi välittää infektion.

Diagnoosi

Diagnoosi perustuu oireisiin, altistushistoriaan ja laboratoriotutkimuksiin. Näytteistä voidaan erottaa bakteeri viljellen, suoraan mikroskopialla tai tunnistaa DNA-pohjaisilla menetelmillä (PCR). Veriviljelyt, haavasta otetut näytteet ja serologia auttavat varmistamaan diagnoosin. Keuhkotaudin tutkimuksissa tehdään rintaontelon röntgen- tai CT-kuvaus, jossa voi näkyä tyypillinen mediastinaalilaajentuma.

Hoito

Aikainen hoito on ratkaisevan tärkeää. Hoito riippuu taudin muodosta ja vakavuudesta:

• Antibiootit: peruslääkevalintoja ovat fluoro- kinolonit (esim. siprofloksasiini) tai doksisykliini; vakavissa tapauksissa käytetään yhdistelmähoitoa (esim. siprofloksasiini plus klindamysiini tai rifampisiini/linetsolidi) ja mahdollisesti penisilliiniherkkyyden perusteella penisilliiniä tai amoksisilliinia. Hoidon kesto vaihtelee: pinnallisiin ihoinfektioihin 7–10 päivää, systeemisiin ja inhalaatioinfektioihin sekä altistuksen jälkeiseen profylaksiin usein jopa 60 päivää, riippuen potilastilanteesta ja viranomaisohjeista.
• Antitoksiinit: vakaviin taudinmuotoihin voidaan käyttää myös antitoksiinia (esim. raxibacumab tai obiltoxaximab) tai immuuniglobuliineja, jotka neutraloivat bakteerin tuottamaa toksiinia.
• Tukitoimet: tehohoito, hengitystuki, nesteytys ja muut elintoimintoja tukevat hoidot ovat usein tarpeen vaikeissa tapauksissa.

Ehkäisy ja torjunta

• Eläinten rokotus ja karanteeni: karjatiloilla eläinten rokottaminen ja sairastuneiden eläinten asianmukainen käsittely vähentävät tartunnan riskiä.
• Henkilösuojaimet: riskialoilla työskentelevät (eläinlääkärit, teurastamot, laboratoriotyöntekijät) käyttävät suojavaatetusta, hengityssuojaimia ja käsineitä.
• Hygienia ja materiaalien käsittely: saastuneiden materiaali‑ ja eläinperäisten jätteiden turvallinen hävittäminen, asianmukainen desinfiointi ja hautaaminen estävät itiöiden leviämistä.
• Altistuksen jälkeinen profilaksi: altistuneille henkilöille voidaan määrätä pitkäkestoinen antibioottiprofylaksi ja joidenkin tilanteiden yhteydessä rokotesarja altistuksen jälkeen.
• Rokotus: saatavilla on pernaruttorokote tietyille riskiryhmille (esim. laboratoriohenkilökunta, armeijan henkilöt, eläinlääkärit). Rokote ei ole yleisessä väestössä rutiinissa useimmissa maissa.

Ennuste ja yleiset käytännöt

Ennuste riippuu taudin muodosta ja hoidon aloittamisen ajankohdasta. Hoidettuna ihoinfektiot paranevat usein hyvin, mutta inhalaatio- ja laajalle levinneet systeemiset infektiot voivat olla hengenvaarallisia. Pernaruton esiintyminen kuuluu usein valvontajärjestelmien piiriin; tartuntatautiviranomaiset tulee aina ilmoittaa epäillystä tapauksesta.

Kuka on riskissä?

Riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, jotka käsittelevät eläimiä tai eläintuotteita (maatilan työntekijät, teurastamot, villan- ja turkisten käsittelijät), eläinlääkärit, laboratoriotyöntekijät sekä tietyt sotilas- ja ensiaputehtävissä toimivat henkilöt. Huumeiden käyttäjillä on riski injektion kautta saatavasta pernarutosta.

Jos epäilet altistuneesi tai huomaat pernaruton kaltaisia oireita, ota nopeasti yhteys terveydenhuoltoon ja kerro mahdollisesta altistuksesta eläimille tai eläintuotteille. Aikainen tunnistaminen ja hoito parantavat ennustetta merkittävästi.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on Anthrax?

K: Millaiset eläimet ovat alttiita pernaruttolle?

K: Miten pernarutto tarttuu ihmisiin?

K: Voiko pernarutto tarttua suoraan ihmisestä toiseen?

K: Onko pernaruttoon saatavilla hoitoa?

K: Onko pernaruttoon saatavilla rokotetta?

K: Mitä tapahtuu, jos pernaruttoa ei hoideta?

Hae kirjaimella