Rokote: määritelmä, miten se toimii ja miksi se on tärkeä

Tutkija Edward Jenner loi ensimmäisen rokotteen 1770-luvulla. Tuohon aikaan isorokko oli tappava tauti. Jenner huomasi, että ihmiset, jotka olivat jo sairastaneet lehmärokon (isorokkoa muistuttava tauti), eivät yleensä sairastuneet isorokkoon. Hän ajatteli, että lehmärokko suojasi ihmisiä isorokolta.

Testatakseen tätä ajatusta Jenner antoi pojalle lehmänrokko. Sitten hän tartutti poikaan isorokon. Poika ei sairastunut, koska hänellä oli jo lehmärokko. Jenner oli oikeassa: lehmärokko suojasi ihmisiä isorokolta.

Koska lehmärokkorokotus sairastutti vähemmän ihmisiä kuin isorokkorokotus, Englanti teki isorokkorokotuksista laittomia vuonna 1840. Vuonna 1853 he antoivat toisen lain, jonka mukaan jokainen lapsi oli rokotettava isorokkoa vastaan Jennerin rokotteella.

1800-luvulla Louis Pasteur valmisti raivotautirokotteen.

1900-luvulla tiedemiehet loivat rokotteita suojaamaan ihmisiä kurkkumädältä, tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta. Jonas Salk loi 1950-luvulla poliorokotteen.

Rokotteita ei kuitenkaan vieläkään ole moniin tärkeisiin tauteihin, kuten malariaan ja HIV:hen.

Monissa maissa on säädetty pakollisia rokotuksia koskevia lakeja - lakeja, jotka edellyttävät, että tietyt ihmiset saavat rokotuksen. Esimerkiksi monissa maissa lapset on rokotettava tiettyjä tauteja vastaan, jotta he voivat käydä julkista koulua.

Rokotteita on monenlaisia.

Yksi yleinen rokotetyyppi on "elävä rokote". Tällainen rokote sisältää pienen määrän elävää virusta tai bakteeria. Ennen rokotteen antamista tutkijat heikentävät virusta tai bakteeria, jotta se ei voi sairastuttaa ihmistä. Kun henkilö saa elävän rokotteen, hänen immuunijärjestelmänsä oppii tunnistamaan kyseisen viruksen tai bakteerin ja torjumaan sen. Jos henkilö altistuu tulevaisuudessa virukselle tai bakteerille, hänen immuunijärjestelmänsä "osaa" jo torjua sen. Esimerkkejä elävistä rokotteista ovat rokotteet tuhkarokkoa, sikotautia ja vesirokkoa vastaan.

Toinen yleinen rokotetyyppi on "inaktivoitu rokote". Nämä rokotteet sisältävät kuolleita viruksia tai bakteereja. Ne eivät saa immuunijärjestelmää reagoimaan yhtä voimakkaasti kuin elävät rokotteet. Tämän vuoksi ihmiset saattavat tarvita "tehosterokotuksia" eli ylimääräisiä rokoteannoksia, jotka annetaan tiettyinä aikoina, jotta heidän immuunijärjestelmänsä voi "oppia" torjumaan infektiota. Esimerkkejä inaktivoiduista rokotteista ovat rokotteet hinkuyskää (hinkuyskää), raivotautia ja B-hepatiittia vastaan.

Muissa rokotteissa potilaaseen ruiskutetaan vain viruksen tai bakteerin proteiinimolekyyli. Proteiini riittää siihen, että potilaan immuunijärjestelmä tunnistaa koko bakteerin.

Lähetti-RNA-rokotteissa potilaaseen ruiskutetaan vain lähetti-RNA (mRNA), joka toimii proteiinin mallina tai reseptinä. Ensimmäiset mRNA-rokotteet valmistettiin 1990-luvulla, mutta tutkijat valmistivat niitä suuria määriä vasta 2010-luvulla. Jotkin mRNA-rokotteet toimivat syöpää vastaan ja voivat pienentää kasvaimia.

Tutkijat voivat valmistaa joitakin rokotteita laboratoriossa.

Rokotteet eivät takaa täydellistä suojaa tautia vastaan. Toisin sanoen henkilö voi saada taudin, jota vastaan hänet on rokotettu.

Joskus tämä johtuu siitä, että henkilön immuunijärjestelmä ei reagoinut rokotteeseen (se ei "oppinut" torjumaan tautia sen jälkeen, kun henkilö sai rokotteen). Tämä voi johtua siitä, että henkilön immuunijärjestelmä on jo ennestään heikko (esimerkiksi diabeteksen, HIV-infektion, korkean iän tai steroidien käytön vuoksi). Näin voi tapahtua myös siksi, että henkilön immuunijärjestelmä ei pysty tuottamaan tiettyjä B-soluja, jotka tuottavat vasta-aineita, jotka tarttuvat taudinaiheuttajaan.

Jotkin rokotteet suojaavat ihmisiä taudilta paremmin kuin toiset. Tautiin sairastumisen vähenemistä kutsutaan tehoksi. Jos esimerkiksi 80 prosenttia vähemmän rokotettuja ihmisiä sairastuu tautiin, tehokkuus on 80 prosenttia. Tehokkuuden vaihteluun on monia syitä:

• Rokottaminen tehoaa paremmin joihinkin tauteihin kuin toisiin.
• Rokote voi olla tarkoitettu tiettyä tautikantaa vastaan. Jos henkilö saa toisen tautikannan, hän voi silti sairastua.
• Rokotteilla ei yleensä ole pysyviä vaikutuksia, joten henkilö saattaa tarvita useita eri rokotuksia tietyn aikataulun mukaisesti. Jos henkilö jättää väliin suunnitellun rokotuksen, hän saattaa menettää suojan tautia vastaan.
• Jotkut ihmiset eivät reagoi tiettyihin rokotteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän immuunijärjestelmänsä ei vain tuota vasta-aineita taudin torjumiseksi, vaikka heidät olisi rokotettu asianmukaisesti.
• Muut asiat, kuten etnisyys, ikä ja perimä, voivat vaikuttaa siihen, miten henkilö reagoi rokotteeseen. Joissakin tapauksissa käytetään suurempia annoksia vanhemmille ihmisille (50-75-vuotiaille ja sitä vanhemmille), joiden immuunivaste tiettyyn rokotteeseen ei ole yhtä voimakas.

Rokotteiden olemassaolosta lähtien on ollut ihmisiä, jotka eivät ole hyväksyneet ajatusta rokotteiden käytöstä. Ympäri maailmaa useimmat tutkijat ja lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että rokotteiden käytön hyödyt ovat paljon suuremmat kuin riskit. Rokotteiden haittavaikutukset ovat harvinaisia. Rokottamatta jättäminen on paljon suurempi riski, koska rokotteet ehkäisevät tartuntatautien aiheuttamaa kärsimystä ja kuolemaa.

Rokotteiden käytöstä on kiistelty muun muassa siitä, ovatko rokotteet turvallisia, kuinka paljon niitä on tutkittu ja onko moraalisesti oikein pakottaa ihmiset ottamaan rokotuksia.

Jotkin uskonnolliset ryhmät eivät salli rokotteiden käyttöä.

Joidenkin poliittisten ryhmien mielestä ihmisten pitäisi voida valita, ottavatko he rokotteen vai eivät. Heidän mukaansa lait, jotka vaativat ihmisiä ottamaan rokotteen, loukkaavat yksilön oikeuksia. Vastauksena eräässä tutkimuksessa sanotaan: "Rokotteesta kieltäytyminen ei lisää ainoastaan yksilön sairastumisriskiä vaan myös koko yhteisön riskiä".

Jotkut vanhemmat päättävät olla noudattamatta lastensa säännöllistä rokotusohjelmaa. Eräässä tutkimuksessa tutkittiin vanhempia, joiden lapset olivat iältään kuudesta kuukaudesta kuuteen vuoteen. Siinä havaittiin, että 13 prosenttia näistä vanhemmista ilmoitti noudattavansa vaihtoehtoista rokotusohjelmaa. Näistä vanhemmista kuitenkin alle yksi viidestä ilmoitti kieltäytyvänsä kaikista rokotteista. Useimmat kieltäytyivät vain tietyistä rokotteista ja/tai lykkäsivät joitakin rokotuksia siihen asti, kunnes lapsi oli vanhempi.

Vanhemmat, jotka lykkäävät rokotusten ottamista, kunnes heidän lapsensa ovat vanhempia, ovat usein huolissaan siitä, että lapsen immuunijärjestelmä on liian nuori ja heikko käsittelemään useita rokotteita kerralla.

Yksi rokotteiden kehittämisen haasteista on taloudellinen. Rokotteita nykyisin eniten tarvitsevia tauteja - HIV, malaria ja tuberkuloosi - esiintyy lähinnä köyhissä maissa. Rokotteita valmistavat yritykset eivät ansaitsisi paljon rahaa, koska monet rokotteita tarvitsevista ihmisistä ovat liian köyhiä maksaakseen niistä. Yrityksille aiheutuisi myös taloudellisia ja muita riskejä, jos ne yrittäisivät valmistaa uusia rokotteita näitä tauteja vastaan.

Historian saatossa hallitukset, yliopistot ja voittoa tavoittelemattomat järjestöt ovat kehittäneet suurimman osan rokotteista. Monet rokotteet ovat olleet erittäin kustannustehokkaita ja hyödyllisiä kansanterveyden kannalta. Viime vuosikymmeninä kaikkialla maailmassa annettujen rokotteiden määrä on kasvanut dramaattisesti. Tämä kasvu, erityisesti lapsille ennen koulun alkua annettavien eri rokotteiden määrässä, voi johtua lainsäädännöstä ja hallitusten tuesta.

Toinen este uusien rokotteiden valmistamiselle on se, että kun uusi rokote valmistetaan, valmistaja yleensä patentoi rokotteensa. Nämä patentit voivat rajoittaa rokotteen valmistuksessa käytettävän prosessin valmistajalle (käytännössä oikeus voidaan antaa alihankintana). Näin patentti tuottaa rahaa tekijälle.

Rokotteet sisältävät usein aktiivisen rokotteen (heikennetyn tai kuolleen viruksen tai bakteerin) lisäksi muita aineita. Rokotteet voivat sisältää esimerkiksi:

• Alumiinisuolat tai -geelit. Näitä lisätään, jotta immuunijärjestelmä reagoi rokotteeseen aikaisemmin ja voimakkaammin. Ne mahdollistavat pienemmän rokoteannoksen antamisen.
• Joihinkin rokotteisiin lisätään antibiootteja estämään bakteerien kasvua rokotteen valmistuksen tai varastoinnin aikana.

• Influenssa- ja keltakuumerokotteissa on kananmunaproteiinia, koska ne valmistetaan kananmunista. Rokotteet voivat sisältää myös muita proteiineja.
• Formaldehydiä käytetään bakteerien tappamiseen tiettyjä rokotteita varten. Sitä käytetään myös tappamaan ei-toivottuja viruksia ja bakteereja, jotka saattavat joutua rokotteeseen sen valmistuksen aikana.
• Mononatriumglutamaattia (MSG) ja 2-fenoksietanolia käytetään stabilointiaineina muutamissa rokotteissa, jotta rokote ei muutu, jos se altistuu kuumuudelle, valolle, happamuudelle tai kosteudelle.
• Thimerosal on säilöntäaine, joka sisältää elohopeaa. Sitä lisätään rokotepulloihin, jotka sisältävät useamman kuin yhden annoksen, jotta haitalliset bakteerit eivät kasvaisi rokotteessa.

Rokotteiden säilöntäaineet, kuten tiomersaali, fenoksietanoli ja formaldehydi, estävät vakavia haittavaikutuksia. Tiomersaali on tehokkaampi bakteereja vastaan, säilyy pidempään säilytyksessä ja tekee rokotteesta vahvemman, turvallisemman ja vakaamman (se muuttuu vähemmän todennäköisesti esimerkiksi lämmön vaikutuksesta). Yhdysvalloissa, Euroopan unionissa ja muutamissa muissa kehittyneissä maissa sitä ei kuitenkaan enää käytetä säilöntäaineena lasten rokotteissa, koska se sisältää elohopeaa. Jotkut ovat väittäneet, että timersaali aiheuttaa autismia. Tämän näkemyksen tueksi ei kuitenkaan ole olemassa vakuuttavia tieteellisiä todisteita.

Jos rokotteeseen ei lisätä säilöntäainetta, haitalliset bakteerit voivat kasvaa rokotteessa. Esimerkiksi vuonna 1928 stafylokokkibakteerit kasvoivat kurkkumätärokotteessa, jossa ei ollut säilöntäainetta. Rokotteen saaneista 21 lapsesta 12 kuoli.

Useimmat koronaviruksen vastaiset versiot säilytetään hyvin alhaisessa lämpötilassa ennen käyttöä. Tämä auttaa säilyttämään rokotteen tehokkaimmassa tilassaan.

Eläimiä rokotetaan, jotta ne eivät saisi tauteja ja jotta ne eivät tartuttaisi tauteja ihmisiin. Lemmikkieläimet ja karja rokotetaan rutiininomaisesti.

Joissakin tapauksissa voidaan rokottaa luonnonvaraisten eläinten populaatioita. Joskus luonnonvaraisia eläimiä rokotetaan levittämällä rokotteella täydennettyä ruokaa taudille alttiilla alueella. Tätä menetelmää on käytetty pesukarhujen raivotautia vastaan. Siellä, missä raivotautia esiintyy, laissa saatetaan vaatia, että koirien on saatava raivotautirokotukset.

Koirat voidaan rokottaa myös monia muita tauteja vastaan, kuten penikkatautia, koiran parvovirusta, tarttuvaa koiran hepatiittia, adenovirus-2:ta, leptospiroosia, bordatella-virusta, koiran parainfluenssavirusta ja borrelioosia vastaan.

• Nykyään rokotteita annetaan kaikenikäisille.
• Rokoteyhdistelmät ovat yleistymässä. Viisi tai useampia osia sisältäviä rokotteita käytetään monissa osissa maailmaa.
• Uusia rokotteiden antomenetelmiä kehitetään parhaillaan. Joitakin näistä uusista jakelujärjestelmistä ovat iholaastarit, inhalaatiolaitteilla annettavat aerosolit ja geneettisesti muunnettujen kasvien syöminen.
• Tutkijat suunnittelevat rokotteita, joiden avulla ihmisten luonnollinen immuunivaste vahvistuu.
• Tutkijat yrittävät kehittää rokotteita, jotka auttavat parantamaan kroonisia infektioita sen sijaan, että ne vain ehkäisisivät sairauksia.
• Kansanterveysviranomaiset saattavat muuttaa rokotusstrategiaansa sen perusteella, miten miehet, naiset ja raskaana olevat naiset reagoivat rokotteisiin.

Tutkijat kehittävät rokotteita myös monia muita kuin tartuntatauteja, kuten syöpää ja autoimmuunisairauksia, vastaan. Esimerkiksi kokeellista rokotetta CYT006-AngQb on tutkittu mahdollisena korkean verenpaineen hoitona.

• Virologia