Il trovatore (Trubaduuri) – Verdi-ooppera: historia, juoni ja faktat

Il trovatore (Trubaduuri) — Verdin tulinen ooppera: historia, juoni ja faktat. Lue kantaesityksestä 1853, hahmoista, musiikista ja vaikuttavista aarioista.

Il trovatore (Trubaduuri) on italialainen ooppera neljässä näytöksessä. Musiikin on säveltänyt Giuseppe Verdi. Tarinan ja sanat kirjoitti Salvatore Cammarano, ja libretto perustuu Antonio Garcia Gutiérrezin näytelmään El Trobador. Ooppera kantaesitettiin Roomassa 19. tammikuuta 1853, ja se oli heti suuri menestys.

Historia ja tausta

Il trovatore syntyi Verdin keskeisellä tuotantokaudella 1850-luvun alussa. Librettoa laati alun perin Salvatore Cammarano, mutta hän kuoli ennen työn valmistumista; libretto viimeisteltiin sen jälkeen muiden käsissä (mm. Leone Emanuele Bardareä mainitaan usein täydentäjänä). Verdi ammensi aineksen suosituista romanttisista aiheista: kohtalo, kostonhimo, rakkaus ja identiteetin salaisuudet. Oopperan dramaattinen ja väkevä ilmaisu sekä voimakas kuoro- ja soololaulun vuorottelu tekivät siitä nopeasti osa kansainvälistä oopperarepertuaaria.

Hahmot (pääroolit)

• Manrico – trubaduuri (tenori)
• Leonora – nainen, jota rakastavat päämiehet (sopraano)
• Conte di Luna – aatelismies ja Manricon kilpailija (baritoni)
• Azucena – romani (mezzo-sopraano)
• Ferrando – sotilas (basso)

Juoni (lyhyt yhteenveto)

Oopperan tapahtumat sijoittuvat Espanjaan ja lähtevät liikkeelle mustasukkaisuudesta, kostosta ja menneisyyden salaisuuksista. Keskeinen juonikuvio kietoutuu trubaduuri Manricon ja aatelismies Conte di Lunan kilpailuun Leonoran suosiosta. Romani Azucenan menneisyydessä on traaginen kosto: hänen perheensä kohtalolla ja katkeruudella on kauaskantoiset seuraukset, jotka paljastuvat asteittain. Juoni etenee jännittävin kääntein kohti traagista loppuratkaisua, jossa henkilöiden kohtalot kietoutuvat yhteen ja syytöksiä, epäluuloja sekä anteeksiantoa käsitellään suurilla tunteilla.

Musiikki ja tunnetut kohdat

Il trovatore on tunnettu voimakkaista melodioistaan, dramaattisesta orkesterinkäsittelystä ja korostetusta kuoro-osuudesta. Oopperasta on jäänyt yleiseen tietoisuuteen erityisesti kaksi kohtausta:

• Coro degli Zingari (ns. "Anvil Chorus") – näyttävä ja tarttuva kuorokohtaus, joka kuvaa romaniroolin työmiesten tahdissa tapahtuvaa toimintaa ja jossa käytetään usein myös kovaäänisiä rytmi-instrumentteja (esim. vasarat/anvil-efekti).
• "Di quella pira" – tunnettu tenoriaria, joka on vaativa ja usein konsertissa ja levytyksissä erikseen esitetty hetki oopperasta.

Verdin sävelkieli tässä teoksessa yhdistää bel canto -perinteen dramaattisuuteen, ja ooppera vaatii laulajilta sekä voimakasta ilmaisua että teknistä taitoa. Lisäksi kuoroilla on merkittävä rooli draaman luomisessa.

Esityshistoria ja merkitys

Il trovatore kuuluu 1800-luvun suosituimpiin oopperoihin ja on ollut kiinteä osa kansainvälistä oopperarepertuaaria lähes kantaesityksestään lähtien. Se on usein mainittu Verdin suosituimpien töiden joukossa yhdessä muun muassa Rigoletton ja La Traviatan kanssa. Teos on tunnettu siitä, että se tarjoaa näyttäviä rooleja useille äänityypeille ja runsaasti dramaattista materiaalia orkesterille ja kuorolle.

Tuotantokäytännöt

Tavallisesti esityksen kesto on noin 2–2,5 tuntia, riippuen tempovalinnoista ja väliajoista. Ooppera lauletaan italiaksi, ja tuotannoissa korostetaan usein historiallista Espanjan miljöötä ja 1500-luvun tekstuuria lavastuksessa ja puvustuksessa. Monet produktiot tuovat esiin erityisesti Azucenan psykologisen ulottuvuuden sekä Manricon ja di Lunan välisen vihamielisyyden traagisuuden.

Lisätietoa

Il trovatore on erinomainen esimerkki Verdin kyvystä yhdistää mukaansatempaava melodia, tiivis draama ja vahva kuoro-osuus. Oopperaa kannattaa kuunnella sekä musiikillisena elämyksenä että draamana, jossa menneisyyden synnit ja inhimilliset intohimot johtavat yllättäviin ja koskettaviin seurauksiin.

Oopperan tarina

Espanjassa käydään sisällissotaa. Kreivi di Luna taistelee Aragonian prinssin puolesta. Mustalainen Manrico taistelee prinssi Urgelin puolesta.

1. näytös. Ferrando kertoo vanhan kreivin kahdesta lapsesta. Vuosia sitten toinen kuoli ja toinen katosi. Epäiltiin vanhaa mustalaista. Hänet poltettiin roviolla. Hänen tyttärensä Azucena vannoi kostoa. Palatsin puutarhassa Leonora odottaa salaperäistä rakastajaansa. Kreivi di Luna on rakastunut Leonoraan. Manrico esiintyy Leonoran rakastajana. Miehet käyvät miekkataistelun.

	"Stride la vampa" Toisesta näytöksestä. Gabriella Besanzoni lauloi vuonna 1920.
Ongelmia tämän tiedoston kuuntelemisessa? Katso mediaohjeet.

Toinen näytös. Mustalaisleirillä Azucena mutisee heittävänsä oman lapsensa tuleen ja pelastavansa vanhan kreivin pojan. Hän käskee Manricoa kostamaan vääryytensä kreivi di Lunan päähän. Manrico saa käskyn miehittää Castelloria.

Kolmas näytös. Di Luna piirittää Castellorin. Hän vangitsee Azuenan ja lähettää hänet roviolle. Linnassa Manrico ja Leonora odottavat avioliittoa. Azuenasta kerrotaan. Manrico kiiruhtaa pelastamaan häntä.

Neljäs näytös. Manrico vangitaan ja tuomitaan kuolemaan Azuenan kanssa. Leonora astuu hänen tilalleen. Hän ottaa myrkkyä välttääkseen Di Lunan. Di Luna määrää raivoissaan Manricon mestattavaksi. Azucena kertoo Di Lunalle, että hän on juuri tappanut oman veljensä.  

Kohtaus oopperasta  

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Kuka sävelsi Il trovatoren musiikin?

K: Mikä on Il trovatore?

K: Kuka kirjoitti Il trovatoren tarinan ja sanat?

K: Mikä on Il trovatoren lähdemateriaali?

K: Milloin Il trovatore esitettiin ensimmäisen kerran?

K: Oliko Il trovatore suosittu ensiesityksensä aikaan?

K: Millä kielellä Il trovatore on esitetty?

Hae kirjaimella