Giuseppe Verdi: Italialainen oopperasäveltäjä ja musiikin uudistaja
Giuseppe Verdi — italialainen oopperasäveltäjä ja musiikin uudistaja. Tutustu Verdin elämään, suurteoksiin ja hänen pysyvään vaikutukseensa oopperaan.
Giuseppe Verdi (s. Roncole lähellä Bussetoa 9. tai 10. lokakuuta 1813; kuoli Milanossa 27. tammikuuta 1901) oli italialainen oopperasäveltäjä. Hän syntyi maaseudulla Parma-alueella ja sai varhaiset musiikkiopetuksensa kotipaikkakunnallaan; merkittäväksi tukihenkilöksi nousi Antonio Barezzi, joka edisti nuoren Verdin opintoja ja uran alkua. Verdi menetti varhain perheenjäseniä ja koki henkilökohtaisia tragedioita, mutta niistä huolimatta hän rakentui ajan eteenpäin katsovaksi taiteilijaksi ja myöhemmin myös kansalliseksi symboliksi. Myöhemmin Verdi sai kunnianimen Italian kuningaskunnan senaattorina ja perusti köyhien muusikoiden hoivakodin Casa di Riposo per Musicisti -säätiön Milanon lähelle.
Verdi ja Richard Wagner olivat 1800-luvun suurimmat oopperasäveltäjät, vaikka he olivat täysin erilaisia. Kun Verdi oli nuori mies, Italian tunnetuimpia oopperasäveltäjiä olivat Gaetano Donizetti ja Vincenzo Bellini, jotka kirjoittivat bel canto -perinteessä. Tämä tarkoitti sitä, että heidän oopperoissaan oli kauniita säveliä, jotka oli kirjoitettu laulajille, jotta he saivat esitellä äänensä, vaikka heidän laulamansa ei sopinutkaan tarinaan. Pitkän elämänsä aikana Verdi muutti oopperaa niin, ettei sen tarvinnut noudattaa vanhanaikaisia sääntöjä.
Elämä ja ura
Verdin ura lähti käyntiin 1830-luvulla pienemmillä oopperoilla, mutta läpimurto tapahtui teoksella Nabucco (ensi-ilta 1842), jonka kuoro "Va, pensiero" nousi nopeasti kansalliseksi tunnuslauluksi ja liitettiin Italian yhdistymispyrkimyksiin (Risorgimento). Menestyksen myötä Verdi vakiinnutti asemaansa Euroopan johtavana oopperasäveltäjänä.
Henkilökohtaisessa elämässään Verdi koki raskaita menetyksiä: hänen ensimmäinen vaimonsa Margherita Barezzi ja heidän lapsensa kuolivat nuoreina. Myöhemmin hän eli läheisessä yhteistyössä ja avioliitossa sopraano Giuseppina Strepponin kanssa. Vanhemmalla iällä Verdi toimi myös yhteiskunnallisissa tehtävissä ja lahjoitti varoja taiteen tukemiseen.
Musiikilliset saavutukset ja uudistukset
Verdin tyylin keskeinen piirre oli dramatian ja musiikin tiiviimpi yhdistäminen. Hän siirsi painopistettä laulajien teknisestä näyttämisestä kohti hahmojen psykologista syvyyttä ja kokonaisuuden ilmaisuvoimaa. Verdi kehitti keskustelua orkesterin, kuoron ja solistien välillä, loi vaikuttavia ensemblekohtauksia ja käytti orkesteria enemmän draaman jatkeena kuin pelkkänä säestyslaitteena.
Verdi ei hylännyt melodian merkitystä, mutta hän osasi kytkeä laulun tiukemmin juonen kehitykseen: recitativo- ja arioso-osuuksien rajat hämärtyivät, ja kohtaukset saattoivat virrata yhteen vailla perinteisiä erillisiä numerokohtia. Myöhemmissä teoksissaan hän työsti myös orkesterin värejä ja motiivien toistoa antaakseen hahmoille ja tilanteille tunnistettavan musiikillisen leiman.
Tunnetuimmat teokset
Verdin tuotannossa on useita kansainvälisesti tunnettuja oopperoita, jotka ovat edelleen repertuaarin kulmakiviä:
- Nabucco (1842) – sisältää kuuluisan kuoron "Va, pensiero".
- Rigoletto (1851) – tiukka draama ja voimakkaat tunnemotiivit.
- Il trovatore (1853) – dramaattinen, melodinen ja voimakas ooppera.
- La traviata (1853) – intiimi tragikomedia, joka käsittelee yhteiskuntaa ja rakkauden uhrauksia.
- Aida (1871) – grandioottinen, näyttämöllisesti ja orkesterillisesti vaikuttava teos, tilattu Egyptin oopperaan.
- Otello (1887) ja Falstaff (1893) – myöhäistuotannon mestariteokset, joista erityisesti Falstaff on laajemmin komediallinen ja osoittaa Verdin kyvyn uusintaa itsensä myöhäisessä vaiheessa.
Vaikutus ja perintö
Verdi vaikutti voimakkaasti oopperan kehitykseen: hän yhdisti bel canton laulullisuuden ja draaman vaatimukset uudella tavalla, vaikutti libreton työstötapoihin ja loi hahmojen psykologian kautta syvällisemmän oopperakokemuksen. Hänen oopperoistaan on tullut osa maailmanlaajuista musiikkiperintöä, ja niitä esitetään jatkuvasti niin historiallisissa kuin modernisoiduissa tulkinnoissa.
Verdin nimeen liittyy myös kansallinen merkitys: hänen nimensä ja teoksensa liitettiin Italian yhdistymiseen, ja hänen elämänsä lopulla tehdyt hyväntekeväisyysponnistukset, kuten Casa di Riposo per Musicisti, osoittavat, että hän halusi huolehtia oman ammattikuntansa elinoloista. Verdin perintö elää paitsi konserttisaleissa ja oopperoiden lavastuksissa myös laajemmassa kulttuurihistoriallisessa merkityksessä.
Varhaisvuodet
Pieni kylä, jossa Verdi syntyi, sijaitsee Po-joen laaksossa Pohjois-Italiassa. Se oli köyhää aluetta. Hänen isänsä oli majatalon pitäjä, jolla oli pieni maatila. Nuoren pojan on täytynyt olla hyvin lahjakas. Hän sai pienen cembalon, jota hän piti koko elämänsä ajan. Yhdeksänvuotiaana hän soitti usein urkuja kylän jumalanpalveluksissa, kun urkuri oli poissa.
Muutamaa vuotta myöhemmin hän sävelsi musiikkia Busseton amatööriorkesterille. Mies nimeltä Antonio Barezzi tunsi monia tärkeitä ihmisiä ja auttoi Verdiä paljon. Myöhemmin Verdi meni naimisiin ystävänsä tyttären kanssa. Barezzi lähetti hänet Milanoon opiskelemaan, mutta Verdille ei ollut opetettu kunnolla pianonsoittoa, eikä hän saanut paikkaa musiikkikonservatoriosta. Hän sai yksityistunteja ja oppi paljon oopperasta sekä kirjallisuudesta ja politiikasta. Vuonna 1839 hän sävelsi oopperan: Oberto, conte di San Bonifacio, joka esitettiin Milanon maailmankuulussa oopperatalossa La Scalassa. Se ei kuulu hänen suurimpiin oopperoihinsa, mutta se auttoi häntä tulemaan tunnetuksi, ja häntä pyydettiin kirjoittamaan vielä kolme oopperaa La Scalalle. Kun hänen seuraava oopperansa esitettiin, se ei ollut menestys: yleisö ei pitänyt siitä, vaan se huusi ja buuasi. Myös hänen yksityiselämässään tapahtui tuolloin tragedia: hänen kaksi lastaan ja vaimonsa kuolivat.
Varhainen maine
Verdi onnistui voittamaan tyytymättömyytensä vuonna 1842, kun hän esitti oopperansa Nabucco. Se oli suuri menestys ja teki hänestä maailmankuulun. Hän alkoi työskennellä ahkerasti ja säveltää kaksi oopperaa vuodessa. Hänen oli paitsi kirjoitettava musiikki myös järjestettävä kaikki ihmiset, jotka esittivät sen. Se oli valtava työmäärä. Hänen oopperansa Ernani (1844) oli yksi tämän kauden parhaista. Vuonna 1847 hän sai toisen suuren menestyksen Macbethillä. Tämä Shakespearen kuuluisaan näytelmään perustuva ooppera on edelleen yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista oopperoista. Hänestä oli tulossa menestyjä.
Italia oli vuosisatojen ajan ollut kokoelma useita maita, joilla kullakin oli oma hallitsijansa. 1850-luvulla maassa oli paljon poliittisia levottomuuksia. Verdi kirjoitti oopperoihinsa usein musiikkia suurille kuoroille. Näiden kuorojen sanat kertoivat usein vapaustaistelusta, ja usein ajateltiin, että laulut kannustivat ihmisiä kapinaan. Hänen oopperansa Nabucco laulu Va pensiero kertoi Babyloniassa vangittuina olleista heprealaisista orjista. Ihmiset lauloivat sitä kaduilla sopivasti muutetuin sanoin. Verdistä tuli suuri kansallissankari. Italiasta tuli lopulta yksi maa vuonna 1861.
Giuseppina Strepponi oli sopraano, joka lauloi Abigaillen roolin Nabuccossa. Verdi rakastui häneen. Hän oli asunut toisen miehen kanssa ja hänellä oli kolme lasta, joten hän tunsi, ettei ollut tarpeeksi hyvä Verdille. He menivät lopulta naimisiin vuonna 1859. Hän oli Verdille suuri tuki kuolemaansa asti vuonna 1897, vaikka Verdi ei ollutkaan helppo aviomies. Hän muutti takaisin Bussetoon naisen kanssa. Hän jatkoi paljon matkustamista, mutta ei antanut vaimonsa lähteä mukaansa, vaan jätti tämän Bussetoon, jossa tämä ei ollut onnellinen, koska monet ihmiset siellä eivät pitäneet hänestä.
Kolme muuta kuuluisaa oopperaa kirjoitettiin tähän aikaan: Rigoletto vuonna 1851 ja Il trovatore (Trubaduuri) ja La traviata, molemmat vuonna 1853. Näissä oopperoissa on monia tunnetuksi tulleita sävelmiä. Ne ovat täynnä jännittävää draamaa, jossa musiikki kuvaa hyvin taitavasti henkilöhahmoja. Musiikkia ei ole jaettu niin selkeästi resitatiiviin ja aariaan kuin kahden vuosisadan ajan. Sen sijaan musiikki kehittyy koko ajan, aariat juoksevat suoraan seuraavaan musiikkiin. Hänellä oli loistava draaman taju, mutta hän joutui usein taistelemaan ankarasti estääkseen tuottajia tekemästä muutoksia sävellettyihin teoksiinsa.
Verdillä oli usein vaikeuksia sensuurin kanssa (virkamiehet, jotka päättävät oopperan esitysluvasta). Hänen oopperansa Rigoletto perustui Victor Hugon tarinaan Le roi s'amuse. Kuninkaan murhayritystä ei pidetty sopivana aiheena. Verdi joutui muuttamaan tarinassaan kuninkaan herttualle ja tekemään muitakin muutoksia, ennen kuin ooppera voitiin esittää. Alexandre Dumas filsin romaaniin perustuvan Traviata-oopperan tarinaa pidettiin myös moraalittomana. Ensiesityksessä yleisö nauroi, koska sankaritar, jonka oletettiin kuolevan tuberkuloosiin, jota silloin kutsuttiin "kulotukseksi", oli hyvin lihava. Oopperasta tuli kuitenkin pian valtavan suosittu.
Kansainvälinen maine
Verdistä oli tullut jo hyvin kuuluisa, ja häntä pyydettiin säveltämään Pariisin Opéraan. Hänen oli kirjoitettava ranskalaiseen tyyliin oopperoita: viisinäytöksisiä oopperoita ja vakavaan tarinaan perustuva baletti. Mikään niistä oopperoista, jotka hän kirjoitti tuolloin Pariisiin, ei kuulu hänen parhaimpiin teoksiinsa. Hän oli inspiroituneempi kirjoittaessaan italialaisille teattereille. Simon Boccanegran juoni on monimutkainen, mutta musiikki kuvaa hahmoja kauniisti. Un ballo in maschera (Naamiaiset) kertoi Ruotsin kuningas Kustaa III:n murhasta. Taaskaan sensuuri ei pitänyt siitä, ja hän joutui muuttamaan tarinan Bostoniin, mikä melkoisesti pilasi tarinan. 1860-luvulla hänen parhaita teoksiaan olivat Pietariin kirjoitettu La forza del destino (Kohtalon voima), Pariisin oopperaan kirjoitettu Don Carlos ja Egyptin Kairossa sijaitsevaan uuteen oopperataloon tarkoitettu Aida. Aidaa pidetään yhtenä hänen täydellisimmistä teoksistaan. Ensiesitys ei sujunut ilman vaikeuksia: Verdi riiteli pitkään kapellimestari Marianin kanssa, joka kieltäytyi lähtemästä Kairoon johtamaan sitä. Riitaa pahensivat sanomalehdet, jotka syyttivät Verdiä Marianin tyttöystävän ottamisesta. Tämä aiheutti suuren skandaalin.
Viime vuodet
Verdi jäi eläkkeelle 1870-luvulla. Hän oli rikas mies, joka omisti paljon maata. Hän lahjoitti paljon rahaa hyväntekeväisyyteen, erityisesti eräälle vanhojen muusikoiden hyväntekeväisyysjärjestölle. Kustantajat taivuttelivat hänet eläkkeelläkin kirjoittamaan vielä kaksi oopperaa. Shakespeare kiehtoi häntä, ja hän kirjoitti Otellon Arrigo Boiton librettoon. Tämä oli loistava libretto, ja se auttoi häntä kirjoittamaan suuren mestariteoksen, jossa musiikki kuvaa kauniisti tarinan jokaista pientä yksityiskohtaa. Hänen viimeisin oopperansa Falstaff (1893) perustuu Shakespearen teokseen Windsorin iloiset vaimot. Verdi kirjoitti vanhoilla päivillään edelleen muutamia uskonnollisia teoksia. Hän kuoli aivohalvaukseen Milanossa vuonna 1901.
| Viranomaisvalvonta |
|
Etsiä