Taidesuuntaus (taideliike) – määritelmä, historia ja tyypit

Taidesuuntaus eli ism tarkoittaa taiteen tyyliä tai suuntausta, joka yhdistää joukkoa työskentelytapoja, visuaalisia piirteitä tai yhteistä ajattelua. Sillä voi olla myös yhteinen filosofia tai tavoitteet, joita taiteilijaryhmä noudattaa. Joskus taidesuuntauksen nimi on kriitikon antama nimitys, jolla kuvataan tietynlaista tuotantoa; toisinaan taiteilijat itse määrittelevät suuntauksen manifestoimalla ajatuksensa. Valokuvan jälkeiselle ajalle on tyypillistä, että taide etsii jatkuvasti uusia suuntia ja rikkoo vanhoja rajoja. Taiteen historiassa suuntaukset auttavat jäsentämään ilmiöitä, mutta ne eivät aina ole tiukasti rajattuja.

Jotkin taidesuuntaukset voidaan sijoittaa tiettyyn aikaan ja paikkaan tai liittää tiettyihin vaikuttajiin ja taiteilijoihin. Taidevirtausten kuvaukset voivat tulla taiteilijoilta itseltään, esimerkiksi julkisten manifestien muodossa, tai syntyä jälkikäteen historioitsijoiden ja kriitikoiden luokituksena. Usein samaa suuntausta voi tulkita eri tavoin eri maissa ja eri aikoina.

Taidevirtaukset eivät elä tyhjiössä: ne voivat liittyä samanlaisiin suuntauksiin arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa, filosofiassa tai jopa politiikassa. Monet liikkeet ovat myös reagointeja edeltäviin suuntiin tai yhteiskunnallisiin muutoksiin, kuten teollistumiseen, sodan jälkeisiin olosuhteisiin tai teknologian kehitykseen. Seuraavassa on luettelo keskeisistä taidesuuntauksista karkeassa aikajärjestyksessä, lyhyine määrittelyineen ja esimerkkitaiteilijoineen.

Keskeisiä taidesuuntauksia (karkeassa aikajärjestyksessä)

• Neoklassismi (n. 1760–1830): paluu antiikin estetiikkaan, selkeät muodot ja aihepiirit. Esimerkkejä: Jacques-Louis David.
• Romantiikka (n. 1800–1850): tunteen, luonnon ja yksilöllisyyden korostus, usein dramaattinen ilmaisu. Esimerkkejä: Caspar David Friedrich, Eugène Delacroix.
• Realismi (n. 1840–1880): pyrkimys kuvata arkea ja todellisuutta objektiivisemmin, yhteiskunnalliset aiheet. Esimerkkejä: Gustave Courbet.
• Impressionismi (n. 1860–1890): valon ja värin hetken vaikutelmat, nopea siveltimenkäyttö. Esimerkkejä: Claude Monet, Pierre-Auguste Renoir.
• Postimpressionismi (n. 1880–1905): impressionismin vaikutus, mutta korostettu rakenne, väri tai symboliikka. Esimerkkejä: Vincent van Gogh, Paul Cézanne, Paul Gauguin.
• Symbolismi (n. 1880–1910): sisäisten kokemusten, mytologian ja unenomaisuuden kuvastot. Esimerkkejä: Gustave Moreau, Odilon Redon.
• Jugend / Art Nouveau (n. 1890–1910): orgaaniset linjat, koristeellisuus, yhtenäinen taide/arkkitehtuuri. Esimerkkejä: Alphonse Mucha, Hector Guimard.
• Fauvismi (n. 1905–1910): voimakkaat, ei-naturalistiset värit ja rohkea muotokäsittely. Esimerkkejä: Henri Matisse.
• Kubismi (n. 1907–1914): muotojen pilkkominen ja esittäminen monista näkökulmista samanaikaisesti. Esimerkkejä: Pablo Picasso, Georges Braque.
• Futurismi (n. 1909–1920-luku): liikkeen, tekniikan ja nopeuden ylistys, erityisesti Italiassa. Taiteen manifestit korostivat modernisuutta. Esimerkki: Filippo Tommaso Marinetti (manifestit).
• Dadaismi (n. 1916–1924): vastareaktio ensimmäiseen maailmansotaan, satiiri, sattuman ja absurdin käyttö. Esimerkkejä: Marcel Duchamp, Tristan Tzara.
• Surrealismi (n. 1920–1940): alitajunnan, unien ja automaattikirjoituksen merkitys, André Bretonin manifestit. Esimerkkejä: Salvador Dalí, René Magritte.
• Suprematismi ja konstruktivismi (n. 1915–1930): abstrakti geometria ja taiteen yhteiskunnallinen tehtävä Venäjällä. Esimerkkejä: Kazimir Malevich, Vladimir Tatlin.
• Bauhaus (1919–1933): taiteen, käsityön ja teknologian yhdistäminen, koulukunta ja arkkitehtuurinen etiikka. Esimerkkejä: Walter Gropius, Paul Klee.
• Abstrakti ekspressionismi (1940–1950-luku): vahva maalausilmaisu, nonfiguraalisuus ja spontaanius, erityisesti Yhdysvalloissa. Esimerkkejä: Jackson Pollock, Willem de Kooning.
• Pop-taide (1950–1960-luku): kulutuskulttuurin ja median kuvaston käyttö, ironia ja toisto. Esimerkkejä: Andy Warhol, Roy Lichtenstein.
• Minimalismi (1960–1970-luku): vähimmäiselementtien korostus, muodollinen ja objektikeskeinen lähestymistapa. Esimerkkejä: Donald Judd, Agnes Martin.
• Konseptuaalinen taide (1960–1970-luku): idea tai konsepti teoksen keskiössä, teoksen materiaali usein toissijaista. Esimerkkejä: Sol LeWitt, Joseph Kosuth.
• Performance- ja media-taide (1960–): kehon, ajan ja tapahtuman korostus; video- ja installaatiotekniikat laajenevat.
• Neo-ekspressionismi ja postmoderni pluralismi (1980–1990-luku): laaja kirjo tyylejä, viittaukset historiaan ja populaarikulttuuriin samanaikaisesti.
• Kadun taide (street art) ja graffiti (1970–): urbaani ilmaisu, usein poliittinen tai yhteisöllinen sanoma; stencil-tekniikat ja suurten julkisten teosten perinne.
• Digitaalinen taide ja nettaide (1990–): uudet työkalut ja jakelutavat; interaktiivisuus, generatiivinen taide ja verkon kulttuuriset ilmiöt muokkaavat taiteen tekemistä.

Huomioitavaa on, että luokittelu on usein yksinkertaistus: liikkeet limittyvät, taiteilijat osallistuvat useampiin suuntauksiin ja alueelliset erot ovat suuria. Taidesuuntauksen tunnistaa tyypillisesti muotokielestä, tekniikasta, teemasta sekä mahdollisesta yhteisestä manifestista tai julkisesta kannanotosta.

Taidesuuntauksia syntyy monesta syystä: vastareaktiona edeltävälle traditiolle, teknologian tai materiaalien muutoksesta, poliittisista olosuhteista tai uusista estetiikan ideoista. Nykytaide on entistä monimuotoisempaa ja globaalia: samalla kun jotkut taiteilijat jatkavat historiallisista traditioista, toiset etsivät uusia välineitä ja yhteisöllisiä toimintatapoja.

Kun tutustut taidesuuntauksiin, kannattaa huomioida niiden konteksti—aika, paikka, instituutiot (galleriat, museot, taidekoulut), tekstit (kuten manifestit) ja kriitikkojen arvioinnit—koska ne auttavat ymmärtämään, miksi tietty suuntaus syntyi ja miten se vaikutti myöhempään taiteeseen.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on taidesuuntaus?

K: Mikä on tyypillistä valokuvauksen jälkeiselle aikakaudelle taidesuuntauksissa?

K: Miten jotkin taidesuuntaukset on paikannettu?

K: Mistä tulevat sanalliset selitykset taidesuuntauksista?

K: Kuka usein leimaa liikkeen sen jälkeen, kun se on tapahtunut?

K: Voidaanko taideliikkeet liittää muihin aloihin?

K: Onko taideliikkeillä kronologinen järjestys?

Hae kirjaimella