Michelsonin ja Morleyn koe oli tieteellinen koe, jolla pyrittiin selvittämään eetteriksi kutsutun aineen, jonka uskottiin täyttävän tyhjän tilan, olemassaolo ja ominaisuudet. Kokeen tekivät Albert A. Michelson ja Edward Morley vuonna 1887.

Koska vedessä olevat aallot tarvitsevat jotakin, jossa ne voivat liikkua (vesi), ja ääniaallot tarvitsevat myös jotakin, jossa ne voivat liikkua (ilma), uskottiin, että myös valo tarvitsee jotakin, jossa se voi liikkua. 1700-luvun tiedemiehet nimesivät tämän aineen "eetteriksi" valon kreikkalaisen jumalan mukaan. He uskoivat, että eetteriä oli kaikkialla ympärillämme ja että se täytti myös avaruuden tyhjiön. Michelson ja Morley tekivät tämän kokeen, jolla he yrittivät todistaa teorian eetterin olemassaolosta. He tekivät tämän interferometriksi kutsutulla laitteella.

Tausta

1800-luvulla valo tiedettiin värähtelyksi, mutta värähtelyliikkeen välittäjä (kuten veden tai ilman kaltaiselle väliaineelle) haluttiin selittää. Tästä syntyi ajatus luminiferöisestä eetteristä, absoluuttisesta viitekehyksestä, jossa valo etenee. Maapallon liikkuminen eetterin suhteen olisi pitänyt aiheuttaa ns. "eetterituulen" vaikutuksen, eli valon nopeuden havaittavan muodon riippumisen Maan nopeudesta eetteriin nähden.

Kokeen rakenne ja periaate

Michelson–Morley -kokeessa käytettiin interferometriä. Sen perusidea on seuraava:

  • Yksi valonsäde jaetaan kahdeksi säteeksi, jotka kulkevat toisiaan vastaan kohtisuoriin haaroihin.
  • Säteet heijastetaan takaisin ja yhdistetään uudelleen. Kun ne kohtaavat, syntyy interferenssikuvio (fringe-kuvio), jossa näkyy herkkiä valon ja pimeän viivan vaihteluita.
  • Jos valonnopeus riippuu Maan liikkeestä suhteessa eetteriin, kahden haaran välillä kulkeva aika eroaa, ja interferenssikuvio siirtyy (fringeshift) kun laitetta kierretään tai Maan liike muuttuu.

Michelson ja Morley rakensivat erittäin vakaan pöydän, johon interferometri oli kiinnitetty. Pöytä kellui elohopeassa, jotta koko laite voitiin pyörittää helposti eri kulmiin suhteessa Maan liikkeeseen. He pyrkivät mittaamaan hyvin pieniä siirtymiä interferenssikuviossa, jotka olisivat seurausta eetterituulesta.

Odotus ja tulos

Täsmällisen laskelman mukaan Maan liikkeen (esimerkiksi sen vuosiliikkeen Auringon ympäri) pitäisi aiheuttaa pienen mutta mitattavissa olevan siirtymän interferenssikuviossa. Mutta kokeen tulos oli yllättävä:

  • Michelson ja Morley eivät havainneet odotettua siirtymää. Mitatut erot olivat huomattavasti pienempiä kuin eetteriteoria ennusti — käytännössä kokeilu antoi niin sanotun null‑tuloksen.
  • Tulos oli toistettavissa ja huolellisesti tarkastettu; virheiden tai mekaanisten tekijöiden arveltiin olevan riittämättömiä selittämään tulosta.

Tulosten tulkinta ja seuraukset

Null‑tulos oli merkittävä ongelma klassiselle eetterikäsitykselle. Joitakin yrityksiä selittää tulos kehitettiin, mm. Fitzgerald‑Lorentz -kontraktioteoria, jonka mukaan liikkuva kappale lyhenee liikenopeudesta johtuen niin, että interferenssivaikutus kumoutuu. Tämä ajatus oli askel kohti täydellisempää teoriakehystä, mutta ei vielä poistanut kokonaan eetterin käsitettä.

Merkittävin teoreettinen läpimurto oli kuitenkin Albert Einsteinin vuonna 1905 esittämä erityinen suhteellisuusteoria, joka soveltaa kahta periaatetta: fysiikan lakien samaisuus kaikissa inertiaalisten vertailujärjestelmissä ja valon nopeuden vakio kaikissa inertiaalijärjestelmissä. Erityinen suhteellisuusteoria teki eetterista tarpeettoman käsitteen ja selitti Michelson–Morleyn null‑tuloksen luonnollisesti ilman lisäoletuksia.

Myöhemmät kokeet ja nykyaika

  • Kokeen perusajatus on testattu lukuisissa muodoissa: tarkennetut interferometriset mittaukset, Kennedy–Thorndike -tyyppiset kokeet sekä atomikellot ja modernit laserkaukoputkimen koeasetelmat ovat kaikki tukeneet valonnopeuden isotropiaa.
  • Nykyään kokeet asettavat erittäin tiukat rajat mahdolliselle valonnopeuden suunnasta riippuvuudelle: rajoja ilmaistaan usein pienempinä kuin 10^(-15) tai paremmin suhteellisissa muutoksissa.
  • Michelsonin tarkkuus ja kokeen elegantti yksinkertaisuus tekevät siitä klassikon fysiikan kokeiden historiassa: se muutti käsityksemme avaruudesta ja ajasta ja loi pohjan modernille teoreettiselle fysiikalle.

Tiivistelmä

Michelson–Morleyn koe oli suunniteltu etsimään eetterituulta mittaamalla valon nopeuden eroja eri suuntiin. Häkellyttävä "null‑tulos" johti eetteri‑ajatuksen hylkäämiseen ja avasi tien suhteellisuusteorialle. Vaikka kokeessa mitatut erot olivat hyvin pieniä, sen pääpäätelmä on ollut kestävä: valonnopeus on sama kaikissa inertiaalijärjestelmissä, ja kokeet ovat sittemmin tarkentaneet tämän tuloksen erittäin korkeaan tarkkuuteen.