Milgramin koe

Koe

Osallistujille kerrottiin, että he auttaisivat "oppimiskokeilussa". Osallistuja esitti "opettajan" roolia, jossa hänen piti esittää kysymyksiä "oppijalle". Aina kun oppija sai kysymyksen väärin tai jätti vastaamatta, opettajan oli painettava kytkintä, jotta oppija saisi sähköiskun. Jännite kasvoi joka kerta. Kokeen alkuperäisessä versiossa opettaja ja oppija olivat erillisissä huoneissa, mutta pystyivät puhumaan toisilleen seinän läpi.

Itse asiassa sähköiskut oli lavastettu. "Oppijat" olivat itse asiassa näyttelijöitä, jotka vain teeskentelivät kärsivänsä kipua. Kun "sähköiskut" lisääntyivät, heidän tuskanhuutonsa voimistuivat. He protestoivat, löivät seinää ja lakkasivat vastaamasta kysymyksiin. Sähköiskut saavuttivat lopulta tason, joka olisi ollut tappava, jos ne olisivat olleet todellisia. Tässä vaiheessa oppija vaikeni.

Paljon tehtiin, jotta koehenkilöt luulisivat sen olevan totta. Kun he saapuivat paikalle, heille kerrottiin, että näyttelijä oli toinen vapaaehtoinen ja että "opettajan" ja "oppijan" roolit päätettäisiin sattumanvaraisesti arpomalla paperilappuja. Itse asiassa molemmissa lapuissa luki "opettaja", joten näyttelijä teeskenteli valinneensa "oppijan". Sähköiskukone antoi surisevia ääniä ja pystyi antamaan 45 voltin lievän sähköiskun. Opettaja kokeili tätä ennen kokeen alkua.

Jos koehenkilö ("opettaja") halusi milloin tahansa keskeyttää kokeen, kokeen suorittajalla oli ohjeet siitä, mitä hänelle oli sanottava. Näitä kutsuttiin "sanallisiksi kehotuksiksi". Kokeenjohtajan oli käytettävä tässä järjestyksessä seuraavia kehotuksia:

1. Jatkakaa, olkaa hyvä.
2. Kokeilu edellyttää, että jatkat.
3. On ehdottoman tärkeää, että jatkat.
4. Teillä ei ole muuta vaihtoehtoa, teidän on jatkettava.

Kokeen suorittajalla oli muutama muukin asia, jotka hän sai sanoa. Jos koehenkilö esimerkiksi kysyi, loukkaantuuko oppija pahasti, kokeen suorittaja saattoi sanoa: "Vaikka sähköiskut voivat olla kivuliaita, pysyviä kudosvaurioita ei tapahdu, joten jatkakaa vain."

Jos koehenkilö halusi vielä lopettaa, kun kaikki neljä pääkärkiä oli käytetty, koe keskeytettiin. Muussa tapauksessa koe keskeytettiin sen jälkeen, kun koehenkilö oli saanut suurimman 450 voltin iskun kolme kertaa peräkkäin.

Tulokset

Ennen kuin Milgram teki kokeensa, hän kysyi neljältätoista Yalen yliopiston psykologian opiskelijalta, mitä he ajattelivat tulosten olevan. Keskimäärin opiskelijat arvelivat, että 1,2 prosenttia "opettajista" antaisi suurimman, 450 voltin sähköiskun. Itse asiassa Milgramin ensimmäisessä koesarjassa 65 prosenttia (26 osallistujaa 40:stä) antoi viimeisen massiivisen 450 voltin sähköiskun, ja kaikki antoivat vähintään 300 voltin sähköiskun.

Milgram havaitsi, että "opettajat" osoittivat kokeessa merkkejä stressistä ja hermostuneisuudesta. Tällaisia merkkejä olivat hikoilu, vapina, änkytys ja huokailu. Kaikki heistä pysähtyivät kyseenalaistamaan kokeen jossain vaiheessa. Useimmat jatkoivat, kun kokeen suorittaja oli rauhoittanut heidät.

Muut psykologit tekivät omat versionsa Milgramin kokeesta ja saivat hyvin samanlaisia tuloksia.

Variaatiot

Alkuperäisen kokeen toistamisen jälkeen Milgram ja muut tutkijat kokeilivat erilaisia muunnelmia. Näitä olivat mm:

• Mitä kauempana kohde oli oppijasta, sitä todennäköisemmin kohde totteli. Vaihtoehdoissa, joissa oppija oli samassa huoneessa, koehenkilö totteli epätodennäköisemmin.
• Mitä kauempana koehenkilö oli kokeilijasta, sitä epätodennäköisemmin hän totteli. Jos koehenkilö antoi käskyt puhelimitse, vain noin 21 prosenttia koehenkilöistä totteli loppuun asti. Jotkut vain teeskentelivät tottelevansa.
• Alkuperäisessä versiossa koehenkilöinä oli vain miehiä. Myöhemmissä versioissa havaittiin, että naiset olivat yhtä tottelevaisia kuin miehet, vaikka he osoittivat enemmän stressin merkkejä....
• Toinen versio tapahtui kuuluisan Yalen yliopiston sijasta takakadun toimistossa. Koehenkilöt tottelivat harvemmin, mutta eivät paljon vähemmän.
• Useissa muunnelmissa huoneeseen yritettiin saada lisää ihmisiä:
• Kohteen mukana oli toinen näyttelijä, joka esitti tottelevaisen avustajan roolia. Tämä sai koehenkilön tottelemaan todennäköisemmin.
• Toinen variaatio teki päinvastoin. Koehenkilön mukana oli näyttelijä, joka esitti avustajaa, joka kyseenalaisti ja kääntyi koehenkilöä vastaan. Tämä sai koehenkilöt tottelemaan vähemmän todennäköisesti.
• Toisessa kokeessa koehenkilölle annettiin pieni tehtävä, kun näyttelijä suoritti sähköiskut. Koehenkilöt, jotka tekivät tämän roolin, tottelivat hyvin todennäköisesti.

Tulkinnat

Milgram kirjoitti kokeesta kirjassaan Obedience to Authority: an experimental view. Se julkaistiin vuonna 1974. Milgram esitti kaksi teoriaa:

• Ensimmäinen on konformismin teoria. Ajatuksena on, että ihmisillä on taipumus tehdä sitä, mitä muut ihmiset heidän ympärillään tekevät.
• Toinen on agenttinen valtioteoria. Tämä on ajatus siitä, että ihmisistä tulee kuuliaisia, kun he näkevät itsensä "agentteina", jotka tekevät toisen henkilön työtä. Yksi tärkeimmistä syistä siihen, että monet koehenkilöt jatkoivat koetta, oli se, että heille kerrottiin, että heitä ei pidettäisi vastuussa oppijalle aiheutuneista vahingoista.

Milgramin kokeet saattavat osittain selittyä muilla tekijöillä:

"[Ihmiset] ovat oppineet, että kun asiantuntijat sanovat, että jokin asia on kunnossa, se todennäköisesti on kunnossa, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Itse asiassa on syytä huomata, että tässä tapauksessa kokeen suorittaja oli todellakin oikeassa: oli oikein jatkaa "iskujen" antamista - vaikka suurin osa koehenkilöistä ei epäillytkään syytä".

Eräät tutkijat väittivät, että kokeet eivät anna täyttä vastausta kysymykseen siitä, miksi näennäisesti normaalit ihmiset syyllistyvät julmuuksiin sota-aikana. Koehenkilöille esimerkiksi kerrottiin, että sähköiskut eivät aiheuttaisi suurempaa haittaa oppijalle, kun taas holokaustin kaltaisten tapahtumien aiheuttajat tiesivät hyvin, että he syyllistyivät murhaan.

Pop-kulttuuri

Kokeilu on mainittu lukuisia kertoja popkulttuurissa. Tohtori Surridge sanoi V for Vendetta -romaanissa, että hän on menettänyt uskonsa ihmiskuntaan kokeen vuoksi. Vuonna 2013 siitä järjestettiin konferenssi Nipissingin yliopistossa Kanadassa.