Holokausti, jota joskus kutsutaan nimellä Shoah (hepreaksi: השואה), oli kansanmurha, jossa natsi-Saksa tappoi järjestelmällisesti ihmisiä toisen maailmansodan aikana. Noin kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin, samoin kuin viisi miljoonaa muuta, joita natsit väittivät alempiarvoisiksi (enimmäkseen slaaveja, kommunisteja, romaneja/roomalaisia, vammaisia, homoseksuaaleja ja Jehovan todistajia). Nämä ihmiset kerättiin yhteen, pantiin ghettoihin, pakotettiin työskentelemään keskitysleireillä ja tapettiin sitten kaasukammioissa. Juutalaiset pakotettiin käyttämään keltaista Daavidin tähteä, joka oli heidän uskontonsa symboli.

Tausta ja ideologia

Natsien valtaannousu Saksassa 1933 toi mukanaan valtion tukeman antisemitistisen politiikan ja rodullisen ideologian, jonka mukaan juutalaiset ja muut vähemmistöt olivat uhka "saksalaiselle rodulle". Tämä ilmestyi lainsäädännössä, kuten Nürnbergin rotulaeissa, erottamisena oikeuksista, kansalaisuudesta ja työpaikoista. Vähitellen väljemmistä syrjinnän muodoista siirryttiin systemaattiseen vainoon ja lopulta joukkotuhoon.

Toimenpiteet ja vaiheet

  • Alkuvaihe: boikotteja, erottamisia, lakien rajoituksia ja julkista häpäisyä – esimerkiksi työpaikkojen menetykset ja passivointi yhteiskunnasta.
  • Kristallnacht ja vainon kiristyminen: 1938 tapahtunut laaja väkivallan aalto ja pyrotekninen häpäisy merkitsivät uuden vaiheen väkivaltaisessa vainossa.
  • Ghettoitus ja deportaatiot: juutalaiset suljettiin kaupunkien ghettoihin ja myöhemmin ajettiin rautateitse itäeurooppalaisiin keskitys- ja tuhoamisleireihin.
  • Einsatzgruppen ja massamurhat: sotatoimialueilla toimineet teloitusryhmät surmasivat satojatuhansia ammuskeluin ennen kuin teollistuneet tappomenetelmät yleistyivät.
  • T4-eutanasia: jo ennen sotaa natsit aloittivat "uhriohjelman" (T4), jossa tapettiin vammaisia ja sairaita valtion järjestämänä eutanasiana.

Kuolemanleirit ja tappotavat

Holokaustin aikana perustettiin erityisesti tuhoamiseen tarkoitetut leirit, joiden tarkoitus oli tappaa mahdollisimman suuri määrä ihmisiä nopeasti. Merkittäviä kuolemanleirejä olivat muun muassa Auschwitz-Birkenau, Treblinka, Sobibór, Belzec, Majdanek ja Chelmno. Tappotapoihin kuuluivat kaasukammiot, panttivankien nälkäkuolema, pakkotyö, massamurhat ampumalla sekä lääketieteelliset kokeet.

Uhrimäärät ja kohteet

Arviot vaihtelevat, mutta yleisesti hyväksytyn laskelman mukaan noin kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin. Lisäksi arviolta viisi miljoonaa muuta ihmistä – mukaan lukien romanit (porajmos), slaaviväestö, poliittiset vangit, vammaiset, homoseksuaalit ja uskonnolliset vähemmistöt kuten Jehovan todistajat – kuoli natsien vainon seurauksena. Nämä luvut perustuvat monenlaiseen tutkimukseen ja arkistoon; täsmälliset määrät ovat usein epävarmoja, mutta mittakaava on massiivinen ja järjestelmällinen.

Vastustus, pelastajat ja yhteistyö

Vaikka suurin osa yksilöistä ja viranomaisista osallistui vainoon tai katsoi sivusta, oli myös ihmisiä ja ryhmiä, jotka auttoivat vainottuja ja pelastivat kohtalokkaasti uhattuja. Tunnettuja pelastajia ovat esimerkiksi Oskar Schindler ja Raoul Wallenberg sekä monet "oikeat kansojen joukossa" -kunniamaininnan saaneet yksityishenkilöt. Toisaalta paikallista yhteistyötä natsien kanssa esiintyi monissa miehitetyissä maissa, mikä helpotti juutalaisten tunnistamista, ryhmittelyä ja kuljettamista leireille.

Vapautus, oikeudenkäynnit ja muistaminen

Liittoutuneet vapauttivat keskitys- ja tuhoamisleirejä vuosina 1944–1945, jolloin maailmalle paljastui holokaustin koko laajuus. Sodan jälkeen järjestettiin oikeudenkäyntejä, joista tunnetuin on Nürnbergin oikeudenkäynti, jossa tutkittiin sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Holokaustista on sittemmin muodostunut keskeinen muistamisen ja historianopetuksen aihe: museot, muistomerkit, tutkimus ja kouluopetus pyrkivät estämään vastaavan toistumisen. Holokaustinkieltäminen on monissa maissa paitsi historiallisesti virheellistä myös moraalisesti tuomittavaa, ja siihen suhtaudutaan erittäin vakavasti.

Miksi muistaa

Holokausti oli ennennäkemätön ihmisoikeusrikos ja teollistettu kansanmurha. Sen ymmärtäminen auttaa tunnistamaan vaarallisia ennakkoluuloja, valmiutta syrjiä ja järjestelmällisen väkivallan riskejä. Muistaminen ja opetus ovat tapoja kunnioittaa uhreja, tukea selviytyneitä ja estää historian vääristelyä.