Kelanauha: historia, toiminta ja käyttö äänitallennuksessa

Kelanauhureita (usein R2R, Open reel decks jne.) käytettiin 20. vuosisadalla lähinnä ammattilaisstudioissa 1940-luvulta lähtien, ja ne levittäytyivät nopeasti ihmisten koteihin 1950- ja 1960-luvuilla. Suurin suosio oli 1970-luvulla, luultavasti siksi, että ihmiset tarvitsivat laadukkaampia tallenteita. Tämä tekniikka oli kuin vallankumous, koska jokainen pystyi tallentamaan mitä tahansa ääntä (vinyylilevyjä, radiolähetyksiä, ääntä ja musiikkia) ja soittamaan sen sitten monta kertaa ilman, että laatu heikkeni, ja sen pystyi myös kirjoittamaan uudelleen monta kertaa. Tällä tekniikalla on kuitenkin joitakin heikkoja kohtia: kelojen koko, herkkyys, kestävyys; mutta silti sillä on tiettyjä etuja nykyisiin "digitaalisiin mediaformaatteihin" verrattuna. Myös jotkut kuuluisat bändit ja artistit käyttivät kelatekniikkaa soittimena tai jopa erillisenä bändinä.

Lyhyt tekninen selitys

Kelanauha on magneettinen nauha, joka kulkee koneen kelalta toiselle ja johon äänisignaali tallennetaan magneettikentän avulla. Tyypillinen nauhurissa on kolme pääpäätä: erase (pyyhintä), record (tallennus) ja playback (toisto). Tallennuksessa käytetään myös niin kutsuttua bias-ääntä eli korkeataajuuksista esivahvistusta, joka parantaa lineaarisuutta ja vähentää säröjä.

Yleisiä mittoja ja nopeuksia

Kelanauhoissa on eri leveydet ja kulkunopeudet, jotka vaikuttavat äänenlaatuun:

• Leveydet: 1/4" (6,35 mm) stereotallenteissa kotikäytössä, 1/2" ja 1" ammattikäytössä moniraitatallennuksiin, 2" käytössä suurissa multiraitajärjestelmissä (esim. 24-raidat).
• Nopeudet (yleisimmin käytetyt): 3,75, 7,5, 15 ja 30 in/s (tuumaa sekunnissa). Nämä vastavat noin 9,5, 19, 38 ja 76 cm/s. Suurempi nopeus antaa paremman taajuusvasteen ja vähemmän kohinaa, mutta kuluttaa nauhaa nopeammin.
• Nauhatyypit: eri magneettipinnoitteita käytettiin (ferriitti, kromidioksidi, metalli), joilla on erilaiset ominaisuudet kohinan, dynamiikan ja taajuuskäyrän suhteen.

Käyttö ja sovellukset

Kelanauhaa käytettiin äänitysstudioissa sekä kotikäytössä. Ammattilaisissa laitteissa oli usein useita ratoja (moniraita), joiden avulla voitiin nauhoittaa eri instrumentteja erikseen ja miksata myöhemmin. Kelatekniikkaa hyödynnettiin myös kokeellisessa musiikissa ja äänitaiteessa (esim. tape loops, varispeed-manipulaatiot, musique concrète), jolloin nauha itsessään oli osa teoksellista äänimateriaalia.

Edut ja haitat

• Edut: analoginen nauha tarjoaa lämmintä särön ja luonnollisen yliohjautumisen (saturation), joka monien mielestä on miellyttävä kuunnella; korkea dynaaminen kantama erityisesti suurilla nopeuksilla; mahdollisuus analogueihin efekteihin (flanging, tape delay) ilman digitaalista prosessointia.
• Haitat: laitteet ja nauhat ovat tilaa vieviä ja painavia; säännöllinen huolto ja säätö ovat välttämättömiä (pään puhdistus, nauhankireyden säätö, azimutin optimointi); nauha on altis kulumiselle, kosteudelle ja kemialliselle hajoamiselle (mm. sticky-shed syndrome). Lisäksi siirto digitaaliseen muotoon vaatii huolellisen käytön ja usein myös ammattimaisen laitteiston.

Huolto, säilytys ja digitointi

Hyvä huolto pidentää nauhojen ja laitteiden käyttöikää. Tärkeitä käytäntöjä:

• Puhdista pään ja kulkureitit säännöllisesti alkoholi- tai puhdistusaineella, joka on tarkoitettu nauhurikäyttöön.
• Demagnetoi pään silloin tällöin, jotta magneettiset häiriöt eivät värjää signaalia.
• Säilytä nauhat viileässä ja kuivassa paikassa vaakatasossa tai valmistajan suositusten mukaisesti, poissa voimakkaista magneettikentistä.
• Jos nauha kärsii sticky-shed-ilmiöstä, varovainen "leipominen" matalassa lämpötilassa ja valvotusti voi joskus palauttaa tilapäisesti kelpoisuuden, mutta käsittely kannattaa jättää ammattilaiselle.
• Arvokkaiden tallenteiden arkistoinnissa kannattaa tehdä korkearesoluutioinen digitointi (esim. 24-bit/96 kHz tai parempi) ammattimaisella laitteistolla ja dokumentoida alkuperäisen kelan nopeus, bias- ja EQ-asetukset.

Nykytila ja kulttuurinen merkitys

Vaikka kelanauhat väistyivät suuren yleisön suosiossa digitaalisten järjestelmien tieltä, ne ovat eläneet omaa elämäänsä harrastajien, audiofiilien ja joidenkin studiossa työskentelevien keskuudessa. Monet äänittäjät arvostavat kelan luomaa luonnetta ja käyttävät sitä tarkoituksellisesti äänensävyjen muokkaamiseen. Myös vintage-koneiden ja alkuperäisten nauhojen arvo on kasvanut, ja on olemassa erityisiä palveluja, jotka tarjoavat master-kelojen digitointia ja kunnostusta.

Esimerkkejä käytöstä musiikissa

Monet tunnetut artistit ja säveltäjät ovat hyödyntäneet kelatekniikkaa luovasti: esimerkiksi tape-loopeilla ja varispeed-efekteillä työskennelleet kokeelliset säveltäjät sekä rock- ja pop-artistit, jotka laajensivat studion äänimaailmaa. Kelatekniikka on vaikuttanut merkittävästi äänituotantoon ja modernin musiikin kehitykseen.

Yhteenvetona: kelanauha tarjoaa omaleimaisen äänimaailman ja historiallisen arvon, mutta vaatii huolenpitoa ja tilaa. Arvokkaiden tallenteiden säilytys ja digitointi kannattaa suunnitella huolellisesti, jotta kulttuuriperintö säilyy tuleville sukupolville.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä ovat kelanauhurit?

K: Missä kelanauhureita käytettiin useimmiten?

K: Milloin kelanauhureiden suosio saavutti huippunsa?

K: Mitä etuja kelanauhureilla oli muihin tekniikoihin verrattuna?

K: Mitkä olivat kelanauhureiden heikkoudet?

K: Mitkä kuuluisat yhtyeet ja artistit käyttivät kelanauhatekniikkaa?

K: Miten kelatekniikkaa verrataan nykyisiin digitaalisiin mediaformaatteihin?

Hae kirjaimella