Musiikki | taidemuoto, joka käyttää ajallisesti järjestettyä ääntä

Musiikin määritelmä

Musiikki on ääntä, joka on järjestetty rytmin, melodian tai harmonian avulla. Jos joku paukuttaa kattiloita keittäessään, se aiheuttaa melua. Jos joku paukuttaa kattiloita tai kattiloita rytmikkäästi, hän tekee yksinkertaista musiikkia.

Musiikilla on useimmiten neljä asiaa:

• Musiikissa on usein sävelkorkeus. Tämä tarkoittaa korkeita ja matalia ääniä. Sävelet koostuvat nuotteista, jotka nousevat tai laskevat tai pysyvät samalla sävelkorkeudella.
• Musiikissa on usein rytmi. Rytmi on tapa, jolla musiikilliset äänet ja hiljaisuudet on koottu peräkkäin. Jokaisella sävelellä on rytmi, jota voi naputella. Musiikissa on yleensä säännöllinen rytmi.
• Musiikissa on usein dynamiikkaa. Se tarkoittaa, onko se hiljaista vai kovaa vai jossain siltä väliltä.
• Musiikissa on usein sävyjä. Tämä on ranskankielinen sana (lausutaan: "TAM-br"). Äänen "timbre" on tapa, jolla ääni on mielenkiintoinen. Äänen laji voi olla kova, lempeä, kuiva, lämmin tai jotain muuta. Timbre on se, mikä saa klarinetin kuulostamaan erilaiselta kuin oboen ja mikä saa yhden ihmisen äänen kuulostamaan erilaiselta kuin toisen ihmisen äänen.

Määritelmät

Musiikille ei ole olemassa yksinkertaista määritelmää, joka kattaisi kaikki tapaukset. Se on taidemuoto, ja siihen liittyy mielipiteitä. Musiikki on sitä, mitä ihmiset pitävät musiikkina. Erilainen lähestymistapa on luetella ominaisuuksia, joita musiikilla on oltava, kuten ääni, jossa on rytmi, melodia, sävelkorkeus, sointiväri jne.

Nämä ja muut yritykset eivät kata kaikkia musiikin osa-alueita tai jättävät pois esimerkkejä, jotka ovat ehdottomasti musiikkia. Musiikki on erityinen jaettu suhde henkilön, henkilön käyttäytymisen ja soivan esineen välillä.^p10 Musiikkikokemusta ja musiikkia yhdessä kutsutaan ilmiöiksi, ja toimintaa, jossa ilmiöitä kuvataan, kutsutaan fenomenologiaksi.

 

Historia

Jo kivikaudella ihmiset tekivät musiikkia. Ensimmäistä musiikkia tehtiin luultavasti yrittäen jäljitellä luonnossa esiintyviä ääniä ja rytmejä. Ihmisen musiikissa saatetaan jäljitellä näitä ilmiöitä käyttämällä kuvioita, toistoa ja tonaalisuutta. Tällaista musiikkia on vielä nykyäänkin. Shamaanit jäljittelevät joskus luonnossa kuuluvia ääniä. Se voi myös toimia viihteenä (leikkeinä) tai sillä voi olla käytännöllisiä käyttötarkoituksia, kuten eläinten houkutteleminen metsästyksen aikana.

Jotkut eläimet osaavat myös käyttää musiikkia. Laululinnut käyttävät laulua suojellakseen reviiriään tai houkutellakseen puolisoa. Apinoiden on nähty hakkaavan onttoja tukkeja. Tämä voi tietysti palvella myös reviirin puolustamista.

Ensimmäinen ihmisen käyttämä soitin oli luultavasti ääni. Ihmisen ääni voi tuottaa monenlaisia ääniä. Kurkunpää (äänihuulet) on kuin puhallinsoitin.

Vuonna 1983 löydettiin vanhin tunnettu neandertalinihmisen kieliluu, jolla on nykyihmisen muoto, mikä viittaa siihen, että neandertalinihmisillä oli kieli, koska kieliluu tukee ihmisen kurkussa olevia äänihuulia.

Todennäköisesti ensimmäiset rytmisoittimet tai lyömäsoittimet koostuivat käsien taputtamisesta, kivien yhteen lyömisestä tai muista rytmin ylläpitämiseksi hyödyllisistä asioista. Tämäntyyppisiä löytöjä on peräisin paleoliittiselta ajalta. Osa niistä on moniselitteisiä, sillä niitä voidaan käyttää joko työkaluna tai soittimena.

Ensimmäiset huilut

Vanhin koskaan löydetty huilu saattaa olla Divje Baben huilu, joka löydettiin slovenialaisesta Divje Babe I -luolasta vuonna 1995. Ei ole varmaa, että kyseessä on todella huilu. Kyseessä on noin 43 000 vuotta vanha pala nuoren luolakarhun reisiluuta. Se, onko kyseessä musiikkisoitin vai vain luu, jota on pureskeltu, on kuitenkin edelleen kiistanalainen kysymys.

Vuonna 2008 arkeologit löysivät luisen huilun Hohle Felsin luolasta lähellä Ulmia Saksassa. Viisireikäisessä huilussa on V:n muotoinen suukappale, ja se on valmistettu korppikotkan siiven luusta. Löytö on historian vanhin vahvistettu soittimen löytö. Luolasta löytyi myös muita huiluja. Tämä huilu löytyi Hohle Felsin Venuksen vierestä ja lyhyen matkan päästä vanhimmasta tunnetusta ihmiskaiverruksesta. Ilmoittaessaan löydöstään vuonna 2009 tutkijat esittivät, että löytö osoitti, että ihmisen asuttaessa Eurooppaa oli olemassa vakiintunut musiikkiperinne.

Vanhimmat tunnetut puupillit löydettiin Greystonesin läheltä Irlannista vuonna 2004. Puuvuoratussa kuopassa oli kuusi pihlajapuusta valmistettua huilua, jotka olivat 30-50 cm pitkiä, toisesta päästä kapenevia, mutta joissa ei ollut sormireikiä. Ne on ehkä joskus sidottu yhteen.

Vuonna 1986 Jiahusta Henanin maakunnasta Kiinasta löydettiin useita luisia huiluja. Ne ajoittuvat noin 6 000 vuoteen eaa. Niissä kussakin on 5-8 reikää, ja ne on tehty punakruunukurjen linnun ontoista luista. Löytöhetkellä yksi niistä oli vielä soitettavissa. Luuhuilu soittaa sekä muinaisen kiinalaisen musiikkijärjestelmän Xia Zhin viisi- tai seitsenäänistä asteikkoa että Qing Shangin kuusiäänistä asteikkoa.

Muinaiset ajat

Ei tiedetä, millaista ihmisen varhaisin musiikki oli. Jotkut arkkitehtuurit ja maalaukset ovat tuhansia vuosia vanhoja, mutta vanha musiikki ei voinut säilyä, ennen kuin ihmiset oppivat kirjoittamaan sen ylös. Ainoa tapa, jolla voimme arvailla varhaista musiikkia, on tarkastella hyvin vanhoja maalauksia, joissa näkyy ihmisiä soittimia soittamassa, tai löytää soittimia arkeologisista kaivauksista (kaivaminen maan alta vanhojen esineiden löytämiseksi). Varhaisin musiikkikappale, joka on koskaan kirjoitettu ylös ja joka ei ole kadonnut, löydettiin noin 1500 eaa. peräisin olevalta taululta, joka oli kirjoitettu hurriankielellä, jota puhuttiin Pohjois-Mesopotamiassa (nykyisen Irakin alueella) ja sen ympäristössä.

Keskiaika

Toinen säilynyt varhaisen kirjallisen musiikin teos oli kierros nimeltä Sumer Is Icumen In. Sen kirjoitti muistiin eräs munkki noin vuonna 1250. Suuri osa keskiajan (noin 450-1420) musiikista oli kansanmusiikkia, jota soittivat työläiset, jotka halusivat laulaa tai tanssia. Kun ihmiset soittivat soittimia, he soittivat yleensä tanssijoille. Suurin osa ylöskirjoitetusta musiikista oli kuitenkin tarkoitettu katoliselle kirkolle. Tämä musiikki oli kirjoitettu munkkeja varten kirkossa laulettavaksi. Sitä kutsutaan chantiksi (tai gregoriaaniseksi chantiksi).

Renessanssi

Renessanssiaikana (noin 1400-1550) oli paljon musiikkia, ja monet säveltäjät kirjoittivat musiikkia, joka on säilynyt niin, että sitä voidaan esittää, soittaa tai laulaa nykyään. Tänä aikana tehtiin paljon uudenlaista taidetta ja musiikkia.

Italialainen säveltäjä Giovanni da Palestrina (1525-1594) on säveltänyt musiikkia jumalanpalveluksiin (pyhää musiikkia). Palestrinan musiikissa monet laulajat laulavat yhdessä (tätä kutsutaan kuoroksi). Oli myös paljon muuta kuin kirkkomusiikkia, kuten iloista tanssimusiikkia ja romanttisia rakkauslauluja. Renessanssin aikana suosittuja soittimia olivat viulut (jousella soitettava jousisoitin), luuttu (vähän kitaraa muistuttava jousisoitin) ja virginaali, pieni, hiljainen kosketinsoitin.

Barokki

Barokki (noin 1600-1740) oli länsimainen kulttuurikausi. Se korosti dramaattisuutta ja loistoa kuvanveistossa, maalaustaiteessa, kirjallisuudessa, tanssissa ja musiikissa. Musiikissa termi "barokki" viittaa imitatiivisen kontrapunktin hallinnan viimeiseen kauteen, jolloin eri äänet ja soittimet kaikuivat toisiaan, mutta eri sävelkorkeuksilla, joskus kaiku käänteisesti ja jopa käänteisesti temaattista materiaalia.

Barokkityylin suosiota ja menestystä edisti roomalaiskatolinen kirkko, joka oli Trenton kirkolliskokouksen aikaan päättänyt, että taiteen tulisi välittää uskonnollisia aiheita suoraan ja emotionaalisesti. Yläluokka näki barokkiarkkitehtuurin ja -taiteen dramaattisen tyylin myös keinona tehdä vaikutuksen vierailijoihin ja ilmaista voittoisaa valtaa ja hallintaa. Barokkipalatseja rakennettiin sisäänkäyntien ympärille, joissa oli hoveja, suuria portaita ja peräkkäin lisääntyvää ylellisyyttä edustavia vastaanottohuoneita. Samanlaisella yksityiskohtien runsaudella taide, musiikki, arkkitehtuuri ja kirjallisuus inspiroivat toisiaan barokin kulttuuriliikkeessä, kun taiteilijat tutkivat, mitä he voisivat luoda toistuvista ja vaihtelevista kuvioista. Joitakin barokkimaalausten piirteitä ja näkökohtia, jotka erottavat tämän tyylin muista, ovat yksityiskohtien runsas määrä, usein kirkas monivärisyys, aiheiden vähemmän realistiset kasvot ja yleinen kunnioituksen tunne, joka oli yksi barokkitaiteen tavoitteista.

Sana barokki juontuu luultavasti muinaisportugalilaisesta substantiivista "barroco", joka tarkoittaa helmeä, joka ei ole pyöreä vaan arvaamaton ja monimutkainen. Epävirallisessa kielenkäytössä sana barokki voi siis tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jokin asia on "taidokas" ja sisältää monia yksityiskohtia, viittaamatta 1600- ja 1700-luvun barokkityyleihin.

Klassinen kausi

Länsimaisessa musiikissa klassisella kaudella tarkoitetaan musiikkia noin vuodesta 1750 vuoteen 1825. Se oli Joseph Haydnin, Wolfgang Amadeus Mozartin ja Ludwig van Beethovenin kaltaisten säveltäjien aikaa. Orkestereista tuli suurempia, ja säveltäjät kirjoittivat usein pidempiä musiikkikappaleita, joita kutsutaan sinfonioiksi ja joissa on useita osia (ns. osia). Jotkin sinfonian osat olivat äänekkäitä ja nopeita, toiset taas hiljaisia ja surullisia. Musiikkikappaleen muoto oli hyvin tärkeä tähän aikaan. Musiikilla piti olla kaunis "muoto". Usein käytettiin rakennetta, jota kutsuttiin sonaattimuodoksi.

Toinen tärkeä musiikkityyppi oli jousikvartetti, joka on kahdelle viululle, alttoviululle ja sellolle kirjoitettu musiikkikappale. Jousikvartettimusiikissa oli sinfonioiden tavoin useita osia. Haydn, Mozart ja Beethoven kirjoittivat kukin monia kuuluisia jousikvartetteja.

Tänä aikana keksittiin piano. Säveltäjät pitivät pianosta, koska sillä voitiin soittaa dynamiikkaa (kovempaa tai hiljaisempaa). Muita suosittuja soittimia olivat viulu, sello, huilu, klarinetti ja oboe.

Romanttinen kausi

1800-lukua kutsutaan romantiikan kaudeksi. Säveltäjät olivat erityisen kiinnostuneita välittämään tunteitaan musiikin avulla. Romantiikan ajan tärkeä soitin oli piano. Jotkut säveltäjät, kuten Frederic Chopin, kirjoittivat hillittyjä, ilmeikkäitä ja hiljaisen tunteikkaita pianokappaleita. Usein musiikki kuvasi tunnetta tai kertoi tarinan äänien avulla. Toiset säveltäjät, kuten Franz Schubert, kirjoittivat laulajalle ja pianistille lauluja, joita kutsutaan nimellä Lied (saksankielinen sana "laulu"). Nämä Lieder (monikko sanoista Lied) kertoivat tarinoita laulun sanojen ja mielikuvituksellisten pianosäestysten avulla. Toiset säveltäjät, kuten Richard Strauss ja Franz Liszt, loivat kertomuksia ja kertoivat tarinoita pelkkää musiikkia käyttäen, mitä kutsutaan sävelmäksi. Säveltäjät, kuten Franz Liszt ja Johannes Brahms, käyttivät pianoa soittaakseen kovaa, dramaattista ja voimakkaasti tunteisiin vetoavaa musiikkia.

Monet säveltäjät alkoivat kirjoittaa musiikkia suuremmille orkestereille, joissa oli jopa 100 soitinta. Se oli kansallismielisyyden aikaa, jolloin monet säveltäjät tekivät musiikkia käyttäen oman maansa kansanlauluja tai melodioita. Tänä aikana eli paljon kuuluisia säveltäjiä, kuten Franz Schubert, Felix Mendelssohn, Frederic Chopin, Johannes Brahms, Pjotr Tšaikovski ja Richard Wagner.

Nykyaika

Noin vuodesta 1900 alkaen puhutaan "modernista kaudesta". Monet 1900-luvun säveltäjät halusivat säveltää musiikkia, joka kuulosti erilaiselta kuin klassinen ja romanttinen musiikki. Modernit säveltäjät etsivät uusia ideoita, kuten uusien instrumenttien, erilaisten muotojen, erilaisten äänien tai erilaisten harmonioiden käyttöä.

Säveltäjä Arnold Schönberg (1874-1951) kirjoitti atonaalisia kappaleita (eli ne eivät kuulostaneet kuulostavan missään selkeässä sävellajissa). Myöhemmin Schönberg keksi uuden järjestelmän musiikin kirjoittamiseen, jota kutsuttiin kahdentoista sävelen järjestelmäksi. Kahdentoista sävelen järjestelmällä kirjoitettu musiikki kuulostaa joidenkin mielestä oudolta, mutta se on luonteeltaan matemaattista, ja se on usein ymmärrettävissä vasta huolellisen tutkimisen jälkeen. Puhdas kahdentoista sävelen musiikki oli suosittua akateemikkojen keskuudessa 50- ja 60-luvuilla, mutta jotkut säveltäjät, kuten Benjamin Britten, käyttävät sitä nykyäänkin, kun on tarpeen saada aikaan tietty tunnelma.

Yksi 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä, Igor Stravinsky (1882-1971), kirjoitti musiikkia, jossa oli hyvin monimutkaisia (vaikeita) sointuja (nuottien ryhmiä, jotka soitetaan yhdessä) ja rytmejä. Joidenkin säveltäjien mielestä musiikista oli tulossa liian monimutkaista, ja siksi he kirjoittivat minimalistisia kappaleita, joissa käytetään hyvin yksinkertaisia ideoita. Säveltäjät, kuten Karlheinz Stockhausen, kokeilivat 1950- ja 1960-luvuilla elektronista musiikkia käyttäen elektronisia piirejä, vahvistimia ja kaiuttimia. 1970-luvulla säveltäjät alkoivat käyttää elektronisia syntetisaattoreita ja rock and roll -musiikin soittimia, kuten sähkökitaraa. He käyttivät näitä uusia instrumentteja uusien äänien tuottamiseen.

1990- ja 2000-luvuilla säveltäneet säveltäjät, kuten John Adams (s. 1947) ja James MacMillan (s. 1959), käyttävät usein näiden ideoiden sekoitusta, mutta he kirjoittavat mielellään myös tonaalista musiikkia, jossa on helppoja sävelmiä.

Elektroninen musiikki

Musiikkia voidaan tuottaa sähköisesti. Tämä tapahtuu yleisimmin tietokoneilla, koskettimilla, sähkökitaroilla ja levypöydillä. Ne voivat jäljitellä perinteisiä soittimia ja tuottaa myös hyvin erilaisia ääniä. 2000-luvun elektronista musiikkia tehdään yleisesti tietokoneohjelmilla ja laitteistosekoittimilla.

Jazz

Jazz on musiikkityyppi, joka keksittiin noin vuonna 1900 New Orleansissa Yhdysvaltain eteläosassa. Siellä asui paljon mustia muusikoita, jotka soittivat blues-musiikiksi kutsuttua musiikkityyliä. Blues-musiikki sai vaikutteita afrikkalaisesta musiikista (koska Yhdysvaltojen mustat olivat tulleet Yhdysvaltoihin orjina. Heidät oli viety Afrikasta väkisin). Blues-musiikki oli musiikkia, jota soitettiin laulamalla, huuliharppua tai akustista kitaraa käyttäen. Monissa blues-lauluissa oli surullisia sanoituksia surullisista tunteista (tunteista) tai surullisista kokemuksista, kuten työpaikan menettämisestä, perheenjäsenen kuolemasta tai vankilaan joutumisesta.

Jazzmusiikki sekoitti blues-musiikkia eurooppalaiseen musiikkiin. Jotkut mustat säveltäjät, kuten Scott Joplin, kirjoittivat ragtime-nimistä musiikkia, jonka rytmi oli hyvin erilainen kuin tavallisessa eurooppalaisessa musiikissa, mutta jossa käytettiin nuotteja, jotka muistuttivat eurooppalaista musiikkia. Ragtime vaikutti suuresti varhaiseen jazziin, jota kutsutaan dixieland-jazziksi. Jazzmuusikot käyttivät soittimia, kuten trumpettia, saksofonia ja klarinettia säveliin (melodioihin), rumpuja lyömäsoittimiin ja kitaroita kontrabassoon, pianoa, banjoa ja kitaraa taustarytmiin (rytmiosioon). Jazz on yleensä improvisoitua: soittajat keksivät (keksivät) musiikin soittaessaan. Vaikka jazzmuusikot keksivät musiikin, jazzmusiikissa on silti sääntöjä: muusikot soittavat sointuja (nuottien ryhmiä) järjestyksessä.

Jazzmusiikissa on svengaava rytmi. Sanaa "swing" on vaikea selittää. Jotta rytmi olisi "svengaava rytmi", sen on tunnuttava luonnolliselta ja rennolta. Swing-rytmi ei edes muistuta marssia. Siinä on pitkä-lyhyt-tunnelma eikä sama-sama-tunnelma. "Svengaava rytmi" saa myös kuulijat innostumaan, koska he pitävät sen äänestä. Jotkut sanovat, että "svengaava rytmi" syntyy, kun kaikki jazzmuusikot alkavat tuntea saman sykkeen ja energian kappaleesta. Jos jazzbändi soittaa hyvin yhdessä, ihmiset sanovat "tuo on svengaava jazzbändi" tai "tuo bändi svengaa todella hyvin".

Jazz vaikutti muuhun musiikkiin, kuten 1920- ja 1930-luvun länsimaiseen taidemusiikkiin. George Gershwinin kaltaiset taidemusiikin säveltäjät kirjoittivat musiikkia, johon jazz vaikutti. Jazzmusiikki vaikutti popmusiikin kappaleisiin. 1930- ja 1940-luvuilla monet popmusiikkikappaleet alkoivat käyttää jazzlauluista peräisin olevia sointuja tai melodioita. Yksi tunnetuimmista jazzmuusikoista oli Louis Armstrong (1900-1971).

Pop-musiikki

"Pop-musiikki on eräänlaista populaarimusiikkia, jota monet ihmiset kuuntelevat mielellään. Termiä "popmusiikki" voidaan käyttää kaikenlaisesta musiikista, joka on kirjoitettu ollakseen suosittua. Sanaa "popmusiikki" käytettiin noin vuodesta 1880 lähtien, jolloin musiikkityyppi nimeltä musiikki oli suosittua.

Nykyaikainen popmusiikki syntyi 1950-luvun rock and rollista (esimerkiksi Chuck Berry, Bo Diddley ja Little Richard) ja rockabillystä (esimerkiksi Elvis Presley ja Buddy Holly). 1960-luvulla The Beatlesista tuli kuuluisa popmusiikkiryhmä. 1970-luvulla popmusiikkiin sekoittui muitakin musiikkityylejä, kuten funk ja soul. Popmusiikissa on yleensä raskas (voimakas) rytmi, joten sitä on hyvä tanssia. Poplaulajat laulavat yleensä mikrofoneilla, jotka on kytketty vahvistimeen ja kaiuttimeen.

 
Divje Babe -huilu  


Amunin muusikot, Nakhtin hauta, 18. dynastia, Länsi-Thebea  

Nuotinnus

"Nuotinnus" on tapa, jolla musiikki kirjoitetaan muistiin. Musiikki on kirjoitettava muistiin, jotta se voidaan tallentaa ja muistaa tulevia esityksiä varten. Näin säveltäjät (musiikin kirjoittajat) voivat kertoa muille, miten musiikkikappale soitetaan niin kuin se on tarkoitettu soitettavaksi.

Solfège

Solfège (joskus myös solfa) on tapa, jolla äänet nimetään. Se on tehty, jotta eri sävyille ja sävelkorkeuksille voitaisiin antaa nimi. Esimerkiksi kahdeksan perussävelen "Do, Re, Mi, Fa, So, La, Ti, Do" ovat vain niiden kahdeksan sävelen nimiä, jotka vahvistavat duuriasteikon.

Kirjoitettu musiikki

Musiikkia voidaan kirjoittaa monella tavalla. Kun musiikki kirjoitetaan nuottiviivalle (kuten tässä esimerkissä), sävelkorkeudet ja niiden kesto esitetään symboleilla, joita kutsutaan nuotteiksi. Nuotit sijoitetaan viivoille ja viivojen väleihin. Kukin paikka kertoo, mikä ääni on soitettava. Mitä korkeammalla nuotti on nuottiviivalla, sitä korkeampi on ääni. Mitä alempana nuotit ovat, sitä matalampi sävelkorkeus. Nuottien kesto (kuinka kauan niitä soitetaan) osoitetaan tekemällä nuottien "päät" mustiksi tai valkoisiksi ja antamalla niille varret ja liput.

Musiikkia voidaan myös kirjoittaa kirjaimilla, nimetä ne kuten solfassa "Do, Re, Mi, Fa, So, La, Ti, Do" tai esittää ne kirjaimilla. Seuraavassa taulukossa esitetään, miten kukin solfan nuotti esitetään standardimerkinnässä:

Solfa Nimi	Standardimerkintätapa
Tee	C
Re	D
Mi	E
Fa	F
Joten	G
La	A
Ti	B

Standardinotaatio on tehty yksinkertaistamaan nuottien esittämistä, vaikka sitä käytetäänkin lähinnä sointujen ja asteikkojen nimien esittämiseen.

Nämä tavat esittää musiikkia helpottavat ihmisen tapaa lukea musiikkia. On muitakin tapoja kirjoittaa ja esittää musiikkia, mutta niitä ei tunneta yhtä hyvin ja ne voivat olla monimutkaisempia.

 
Mozart : Pianosonaatin K545 ensimmäinen osa - esimerkki nuottiviivoilla kirjoittamisesta.  

Miten nauttia musiikista

Kuuntelemalla

Ihmiset voivat nauttia musiikista kuuntelemalla sitä. He voivat mennä konsertteihin kuuntelemaan muusikoiden esityksiä. Klassista musiikkia esitetään yleensä konserttisaleissa, mutta joskus järjestetään myös suuria festivaaleja, joilla musiikkia esitetään ulkona, kentällä tai stadionilla, kuten popfestivaaleilla. Ihmiset voivat kuunnella musiikkia CD-levyiltä, tietokoneilta, iPodista, televisiosta, radiosta, kasetti-/levysoittimista ja jopa matkapuhelimista.

Hisseissä, ostoskeskuksissa ja kaupoissa on nykyään niin paljon musiikkia, että siitä tulee usein taustaääni, jota emme oikeastaan kuule.

Soittaen tai laulaen

Ihmiset voivat oppia soittamaan instrumenttia. Täysin aloitteleville soittajille yleisimpiä ovat luultavasti piano tai kosketinsoittimet, kitara tai soitin (joka on varmasti halvin ostaa). Kun he ovat oppineet soittamaan asteikkoja, soittamaan yksinkertaisia säveliä ja lukemaan yksinkertaisimpia nuottikirjoituksia, he voivat miettiä, minkä soittimen parissa he kehittyisivät edelleen. Heidän olisi valittava instrumentti, joka on käytännöllinen heidän kokoonsa nähden. Esimerkiksi hyvin lyhyt lapsi ei voi soittaa täysikokoista kontrabassoa, koska kontrabasso on yli metrin korkuinen. Ihmisten olisi valittava soitin, jonka soittamisesta he nauttivat, koska säännöllinen soittaminen on ainoa tapa kehittyä. Lisäksi hyvä opettaja auttaa.

Säveltämällä

Kuka tahansa voi keksiä omia musiikkikappaleitaan. Yksinkertaisten laulujen tai melodioiden (sävelten) säveltäminen ei ole vaikeaa. Se on helpompaa ihmisille, jotka osaavat itse soittaa jotain instrumenttia. Se vaatii vain kokeilemista soittimen tuottamilla äänillä. Joku voi keksiä kappaleen, joka kertoo tarinan, tai vain löytää mukavan sävelen ja miettiä, miten sitä voi muuttaa joka kerta, kun sitä toistetaan. Soitin voi olla jonkun oma ääni.

Tosiasia on, että maailmassa on valtavasti soittimia.

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Klassinen musiikki
• Jazz-musiikki
• Kuubalainen musiikki
• Musiikkisoitin
• Orkesteri
• Pop-musiikki
• Perinteinen pop
• Scale (musiikki)