Miekkakala (Xiphias gladius) on suuri kala, jolla on pitkä, litteä nokka. Ne ovat suosittuja urheilukaloja. Miekkakalat ovat pitkänomaisia ja pyöreärunkoisia, ja ne menettävät kaikki hampaansa ja suomunsa aikuisikään mennessä. Aikuisten iho on yleensä sileä ja pigmentoitunut tummanharmaaksi tai sinertäväksi selästä ja hopeanväriseksi kyljistä.
Tuntomerkit
Miekkakalan tunnusomaisin piirre on etuosastaan litistyvä ja terävähkö "miekan" kaltainen nokka, jota kala käyttää saaliin sokaamiseen, tainnuttamiseen ja joskus silpomiseen. Ruumis on virtaviivainen, pyrstö voimakas ja siipimäiset selkä- ja peräevät auttavat nopeissa hyökkäyksissä. Aikuisilla suomuja ei juurikaan näy ja hampaita on vain nuoruusvaiheessa. Lisäksi miekkakaloilla on useita pieniä peräevän ja pyrstön taakse jääviä evonuppuja (finlets).
Levinneisyys ja elintavat
Miekkakala on laajalle levinnyt merilaji, esiintyen maailmalla trooppisilla, subtrooppisilla ja lauhkeilla merialueilla. Ne ovat pelagisia ja liikuskelevat usein avoimilla merialueilla; lajit tekevät pitkiä vaelluksia ruuan ja lisääntymisen perässä. Miekkakala on nopea ja tehokas saalistaja: sen ruokavalioon kuuluvat erilaiset kalat (esim. tuoreet kalat ja pikkukalat), mustekalat ja muut cephalopodat sekä toisinaan äyriäiset. Ne tekevät usein pystysuuntaisia vaelluksia syvän veden ja pinnan välillä etsiessään saalista.
Yksi lajin erikoisuuksista on kyky lämpöregulaatioon: miekkakalalla on erikoistuneita lihaksista ja kudoksista peräisin olevia rakenteita, jotka auttavat pitämään aivot ja silmät lämpimämpinä kuin ympäröivä vesi — tämä parantaa näköä ja toimintakykyä kylmässä tai syvemmässä vedessä saalistettaessa.
Koko ja ikä
Miekkakalat voivat kasvaa hyvin suuriksi; useimmat yksilöt ovat 2–3 metrin pituisia, mutta yksittäiset saaliit voivat olla yli neljän metrin pituisia. Paino vaihtelee yleensä useista kymmenistä kiloista useisiin satoihin kiloihin. Lajin elinikä on tyypillisesti kymmeniä vuosia, vaikka tarkka elinikä riippuu yksilöstä ja elinympäristöstä.
Lisääntyminen
Parittelukäyttäytyminen tapahtuu lämpimissä vesissä, ja mätipyynti (pelagiset mätimunat) tapahtuu avoimilla vesialueilla. Munat ja poikaset kelluvat planktonin joukossa, ja nuoret yksilöt kasvavat nopeasti. Lisääntymiskaudet vaihtelevat alueittain, ja populaatiot voivat liikkua lisääntymisalueille vuodenaikojen mukaan.
Ihminen ja kalastus
Miekkakala on tärkeä sekä kaupallisesti että urheilukalastuksellisesti. Sitä pyydetään erilaisilla menetelmillä, kuten uistimilla, piikeillä (harpoon) ja pitkänsiimalla. Miekkakalan lihasta valmistetaan fileitä ja pihvejä; se on suosittu ruokakala, mutta sen korkea merkityksellinen elohopeapitoisuus voi tehdä siitä vähemmän suositeltavan tuoreeksi vaihtoehdoksi raskaana oleville ja pikkulapsille. Lisäksi alueelliset suositukset rajoittavat kulutusta niiden metallipitoisuuksien vuoksi.
Uhanalaisuus ja suojelu
Maailmanlaajuisesti miekkakala ei ole yhtä uhanalainen kuin jotkut muut kalalajit, mutta kannan tila vaihtelee merialueittain. Ylikalastus, ei-toivottu sivusaalis sekä pilaantuminen vaikuttavat paikallisiin kannoihin. Useat kansainväliset ja alueelliset organisaatiot säätelevät pyyntiä kiintiöillä, kokorajoituksilla ja kausirajoituksilla pyrkien ylläpitämään kestäviä kantoja.
Ennätykset
Kansainvälisen riistakalayhdistyksen (International Game Fish Association) miekkakalojen ennätys on 535,15 kiloa (1 182 lb), joka saatiin Chilen edustalla vuonna 1953. Tämän kaltainen jättimäinen yksilö on poikkeuksellinen; useimmat urheilusaaliit ovat selvästi tätä pienempiä.
Xiphiidae-heimonsa ainoa jäsen, miekkakala on evolutiivisesti erikoistunut pyyntieläin, jonka rakenteet ja käyttäytyminen tekevät siitä tehokkaan huippupetoa avoimessa meressä.
Yhteenvetona: miekkakala on suuri, nopea ja laajalle levinnyt petokala, jolla on tärkeä rooli sekä luonnossa että ihmisen kalastuksessa. Kestävä hoito ja alueellinen hallinta ovat tärkeitä, jotta lajin kannat säilyvät terveinä tuleville sukupolville.
