Dortin synodi oli kansallinen konsiili, joka pidettiin vuosina 1618–1619 Dordrechtin kaupungissa Alankomaissa. Alankomaiden reformoitu kirkko järjesti kokouksen keskustellakseen Alankomaiden kirkoissa hyvin tärkeästä asiasta, joka alkoi Jacobus Arminiuksen opetuksista ja arminialaisuuden noususta. Ensimmäinen kokous pidettiin 13. marraskuuta 1618, ja viimeinen kokous, joka oli 154. kokous, pidettiin 9. toukokuuta 1619.

Kokoukseen kutsuttiin myös kahdeksan eri maan reformoitujen kirkkojen jäseniä. Nimi Dort on hollantilaisen Dordrechtin kaupungin englanninkielinen nimi, ja sen ääntämistapaa käytetään edelleen nykyäänkin. Tätä synodia eli kokousta kutsutaan yleensä Dordtin synodiksi tai Dordrechtin synodiksi.

Tausta ja syyt

Syntyneen kiistan ytimenä oli vuonna 1610 laadittu remonstranssi (remonstrantieiksi kutsuttujen arminianistien vaatimus), jossa esitettiin vaihtoehtoinen tulkinta pelastuksen ja arvonannon kysymyksiin verrattuna tiukempaan kalvinistiseen traditioon. Arminius oli kyseenalaistanut tiettyjä predestinaatio-opin tulkintoja, ja hänen seuraajansa esittivät viisi pääkohtaa, jotka aiheuttivat voimakkaan teologisen ja myös poliittisen jakautumisen Alankomaissa. Kiista kietoutui laajempiin valtapoliittisiin kiistoihin tuon ajan Hollannissa, joissa osapuolina olivat mm. vaikutusvaltaiset poliitikot ja sotilasjohtajat.

Osallistujat ja työskentely

Synodiin osallistui Alankomaiden reformoidun kirkon edustajia sekä neuvonantajina ulkomaisia lähetyksiä useista reformoiduista kirkoista. Ulkomaiset edustajat toimivat neuvoa-antavassa roolissa eikä heillä ollut äänioikeutta päätöksenteossa. Kokoukset kestivät useita kuukausia, ja työskentely sisälsi kirjallisia väitteitä, todistusten läpikäyntiä sekä perusteellisia keskusteluja teologisista kohdista.

Tulokset ja Dordtin kanonit

Synodin konkreettisena lopputuloksena syntyi niin kutsutut Dordtin kanonit (Canons of Dort), jotka vastasivat remonstranttien väitteisiin. Kanonit käsittelivät erityisesti pelastuksen opin keskeisiä kohtia ja laativat vastauksen arminialaisille väitteille. Vaikka kanonit korostivat kalvinistista näkemystä, ne eivät olleet laaja katekeesi vaan rajattu vastaus remonstranttien viiteen pääkohtaan.

Keskeinen yhteenveto synodin opillisista päätöksistä voidaan esittää viitenä kohtana (myöhemmin tunnettu tiivistämisenä):

  • Ihmisen langenneisuus — ihminen on syntiinlankeemuksessa täydellisesti riippuvainen Jumalan armosta.
  • Ehdoton valinta — Jumalan valinta pelastukseen ei perustu ihmisen ansioihin vaan Jumalan armotahtoon.
  • Rajoitettu sovitus — Kristuksen sovitustyöllä oli tarkoitus pelastaa erityisesti valitut.
  • Voittamaton armo — Jumalan pelastava armo vaikuttaa tehokkaasti niissä, joita se kohdistuu.
  • Pyhien kestävyys — aidosti pelastetut säilyvät uskossa ja saavat voiman pysyä Jumalan yhteydessä.

Seuraukset ja merkitys

Synodin päätökset vahvistivat Alankomaiden reformoidun kirkon virallista oppia ja johtivat remonstranttien aseman heikkenemiseen. Monet remonstranttien johtajat joutuivat syrjäytetyiksi, osa karkotettiin tai sai rangaistuksia. Poliittisessa kentässä tapahtuneet toimet 1610–1619 ajan kuluessa, mukaan lukien oikeudelliset toimet ja valtataistelut, heijastivat synodin teologisen painon lisäksi myös valtapoliittisia ristiriitoja. Esimerkiksi Johan van Oldenbarnevelt, joka oli poliittisesti lähellä remonstrantteja, tuomittiin ja teloitettiin vuonna 1619; tämä tapahtuma tapahtui samaan aikaan kun synodin ratkaisut vakiintuivat.

Dordtin kanonit ovat sittemmin muodostaneet tärkeän osan monien reformoitujen kirkkojen oppiperinnettä ja ne liitettiin yhteen muiden tunnustuskirjojen, kuten Belgialaisen tunnustuksen ja Heidelbergin katekismuksen, kanssa. Myöhemmin 1800-luvulla näistä käsityksistä muotoiltiin yleisesti tunnettu tiivistys, joka englanniksi tunnetaan akronyymilla TULIP. Dordtin synodilla on ollut pitkäkestoinen vaikutus reformoidun teologian kehitykseen ja se on edelleen keskeinen historiallinen tapahtuma protestantismin sisällä.

Nykyajan arviointi

Nykyisin Dordtin synodia tarkastellaan sekä teologisena että historiallisena käännekohtana. Se toi selkeyttä ja yhtenäisyyttä reformoituun oppiin, mutta samalla synodilla oli myös yhteiskunnallisia ja ihmisoikeudellisia vaikutuksia niihin, jotka edustivat eriäviä näkemyksiä. Remonstranttien perintö jatkoi elämäänsä myöhemmin eri muodoissa, ja arminialaisuus säilytti vaikutusvaltansa monissa protestanttisissa liikkeissä.