The Shard (tunnetaan myös nimillä Shard of Glass, Shard London Bridge tai London Bridge Tower) on Southwarkissa Lontoossa sijaitseva korkea, lasinen pilvenpiirtäjä. Rakennuksen korkeus on 309,6 metriä, ja se on yksi Yhdistyneen kuningaskunnan tunnetuimmista maamerkeistä. Tornissa on yhteensä noin 95 kerrosta, joista suunnilleen 72 ovat varsinaisesti käytettäviä toimisto-, hotelli- ja asuinkerroksia. Shardin rakenne valmistui huhtikuussa 2012, ja rakennus avattiin yleisölle kesällä 2012. Tornin yläosassa sijaitseva näköalatasanne tunnetaan nimellä "The View from The Shard".
Suunnittelu ja arkkitehtuuri
Shardin arkkitehtina toimi italialainen Renzo Piano, joka työsti hanketta yhteistyössä arkkitehtitoimisto Broadway Malyanin kanssa. Rakennuksen kehittäjä oli lontoolainen liikemies Irvine Sellar. Piano sai ideansa muun muassa Thames-joesta kohoavasta jäävuoren kaltaisesta muodosta, läheisten rautatiekaartien rytmistä, 1700-luvun venetsialaisen taidemaalarin Canaletton Lontoon torneista sekä purjelaivojen mastoista; tapaus, jossa Sellar ja Piano tapasivat Berliinissä maaliskuussa 2000, on dokumentoitu suunnittelun alkulähteeksi.
Shard on suunniteltu epäsäännöllisen pyramidin muotoiseksi, kapenevaksi torniksi ja sen julkisivu on lähes kokonaan lasia. Julkisivun loivat satojatuhansia neliömetrejä lasipintoja ja yli 11 000 lasipaneelia, jotka heijastavat taivasta ja muuttavat tornin ulkonäköä päivän ja vuodenajan mukaan. Tornin huipulla on terävä piikkimäinen muoto, joka antaa rakennukselle ikonisen siluetin.
Käyttötarkoitus ja tilat
Shard on monikäyttöinen rakennus: siellä on toimistoja, ravintoloita, hotelli sekä yksityisasuntoja. Yksi tornin tunnetuimmista palveluista on luksushotelli Shangri-La, joka muutti osan keskimmäisistä kerroksista hotellikäyttöön. Tornissa toimii myös useita ravintoloita ja baareja, joista osa tarjoaa panoraamanäköalan Lontooseen.
Yläkerroksissa sijaitseva näköalagalleria tunnetaan nimellä The View from The Shard. Sieltä on laajat näköalat yli Lontoon ja sen nähtävyyksien: näkymät ulottuvat kirkkaalla säällä kauas kaupunkimaiseman ulkopuolelle. Näköalapaikka on suosittu turistikohde ja sinne pääsee lipulla, joita myydään etukäteen tai paikan päältä.
Rakentaminen ja historia
Shardin suunnittelu alkoi vuonna 2000. Alueella aiemmin sijainnut 24-kerroksinen toimistorakennus Southwark Towers purettiin uuden tornin tieltä: purkamistyöt käynnistyivät 2008 ja valmistuivat vuoden 2009 alussa. Sen jälkeen aloitettiin Shardin perustustyöt ja runkorakentaminen. Rakennuksen runko valmistui ja julkisivu saatiin paikoilleen vuonna 2012, ja rakennus avattiin yleisölle kesällä 2012. Näköalatasanne avattiin vierailijoille myöhemmin, ja siitä tuli nopeasti yksi Lontoon suosituimmista vierailukohteista.
Tunnusluvut ja asemointi
Shard on 309,6 metriä korkea. Se oli valmistuessaan Euroopan unionin korkein rakennus, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan eroaminen EU:sta muutti tämän aseman maantieteellisesti; kansallisesti Shard on yksi Britannian korkeimmista rakennuksista, ja sen sijainnin ansiosta se erottuu selvästi Lontoon siluetista. Rakennusta on usein verrattu vapaasti seisovaan Emley Moorin lähetyspaikkaan, joka on betoninen torni ja korkeudeltaan yli Shardin.
Vastaanotto ja vaikutus
Shardista on keskusteltu laajasti: sitä on kehuttu modernista arkkitehtuuristaan ja panostuksestaan kaupunkikuvalliseen näkyvyyteen, mutta se on myös herättänyt kritiikkiä kaupunkikuvan muuttumisesta ja valojen heijastuksista. Rakennus on silti nopeasti tullut osaksi Lontoon ikonista skylineä ja vetänyt sekä matkailijoita että paikallisia tapahtumiin ja ravintolapalveluihin.
Ympäristö ja tekniset ratkaisut
Shardissa on käytetty moderneja rakenne- ja lasiratkaisuja, joiden tavoitteena on energiatehokkuus ja pitkän käyttöiän varmistaminen. Julkisivun erityinen muotoilu ja lasitus auttavat hallitsemaan valon ja lämmön pääsyä sisätiloihin, ja tornin eri toiminnot on sijoitettu kerroksittain niin, että ne palvelevat sekä työskentelyä että asumista ja vierailua tehokkaasti.
Shardin sijainti lähellä London Bridgen asemaa tekee siitä helposti saavutettavan osan Lontoota, ja rakennuksen rakentaminen on vaikuttanut merkittävästi alueen elävöitykseen ja kiinteistökehitykseen.