Kaupungin huutaja
Kaupunginjulistaja on henkilö, jonka kaupunginvaltuusto on palkannut tekemään julkisia kuulutuksia kaduilla. Huutajaa voidaan käyttää myös oikeudenkäynneissä tai virallisissa kuulutuksissa. Kutsujat pukeutuvat usein hienostuneesti, mikä on 1700-luvulta peräisin oleva perinne, ja pukeutuvat punakultaiseen kaapuun, valkoisiin housuihin, mustiin saappaisiin ja trikorne-hattuun.
Heillä on mukanaan käsikello, jolla he pitävät kovaa ääntä ja huutavat sanat "Oyez, Oyez, Oyez!" ennen kuin he tekevät ilmoituksensa. Sana "Oyez" tarkoittaa "kuulkaa", mikä on kehotus hiljaisuuteen ja tarkkaavaisuuteen. Oyez tulee anglo-normin kielen sanasta, joka tarkoittaa kuunnella. Jotkut kaupunginkuuluttajien kuulutukset on kirjattu kirjoihin, joita kutsutaan kuulutuskirjaksi Chesterin kuulutuskirjaan 1800-luvun alkupuolelta on kirjattu kaupunginkuuluttajien kuulutus "O Yes, O Yes!".
Historia
Englanti
Keskiaikaisessa Englannissa kaupunkihuutajat olivat tärkein tapa levittää uutisia kaupungin asukkaille. Monet eivät osanneet lukea sanomalehtiä. Kuninkaalliset julistukset, paikalliset säädökset, markkinapäivät, mainokset ja jopa sokerileivän myynti kuulutettiin vuosisatojen ajan kellonmiehen tai kaupunginkuuluttajan toimesta. Jouluna 1798 Chesterin kanavayhtiö myi pakettilaivassaan vahingoittunutta sokeria, ja kaupunginkuuluttaja mainosti tätä.
Chesterin ensimmäinen "belman" oli vuonna 1540. Hänelle maksettiin yksi (vanha) penni "kadonneen etsimisestä" ja 4 vanhaa penniä hautajaiskulkueen johtamisesta. Vuonna 1681 paloturvallisuuslaki, jonka mukaan kaikissa taloissa piti olla kattotiilikatot, ei kattotiilikatot, piti "julkaista koko kaupungissa päivän kellomiehen toimesta". Vuonna 1553 kuuluttajalle maksettiin 13 vanhaa penniä "ridunge the banes" (Chesterin mysteerinäytelmien ilmoitusten tai mainosten lukemisesta). Vuonna 1598 portsari Richard Woodcockin on täytynyt pukeutua samalla tavalla kuin lontoolainen portsari, sillä hänellä oli "molemmista päistä sidottu ja keskeltä hopealla koristeltu tymber mast" (puinen keppi, jossa oli hopeakoristeita).
Vuonna 1620 tapahtui risteyksessä lihakauppiaiden ja leipureiden välinen tappelu, jossa "Cryer brake his Mace in peeces Amonge them" (rikkoi hopeakepin heidän keskuudessaan). Vuonna 1607 portsari George Tunnall luki julkisesti, että roskien laskeminen jokeen oli laitonta.
Vuonna 1656 Gloucesterin St Mary le Cryptin seurakuntarekisteriin kirjattiin avioliittoa koskevat ilmoitukset "Bellmanin julkaisemiksi".
Vuonna 1715 eräs paikallinen mies kirjoitti, että "Belman at the Cross ...". lukee julkisesti pormestarin nimissä julistuksen, jossa kaikkia kaupungin asukkaita kehotetaan käyttäytymään rauhallisesti ja sivistyneesti ja olemaan kävelemättä kaduilla tai riveillä kohtuuttomiin yöaikaan". Vuonna 1743 John Posnitt aloitti "päivä- ja yökellonhoitajana". . []
Vuonna 1792 Chesterissä oli päivä- ja yökellonvartija John Yarwood ja huutaja William Ratcliffe, mutta vuoteen 1835 mennessä näyttäisi olleen vain yksi virka. Vasta vuonna 1998 Chesterissä oli jälleen sekä huutaja että kellonmies.
Kuninkaalliset suojasivat kaupunginkuuluttajia, sillä he toivat joskus huonoja uutisia, kuten veronkorotuksia. Vielä tänäkin päivänä kaikkia Britannian kansainyhteisön alueella toimivia kaupunginkuuluttajia suojelee vanha englantilainen laki, jonka mukaan heitä ei saa "estää tai haukkua heidän suorittaessaan tehtäviään". Kaupunkihuutajan vahingoittaminen tai vahingoittaminen katsottiin maanpetokseksi hallitsevaa monarkiaa vastaan. Termi "Posting A Notice" (viestin lähettäminen) juontaa juurensa kaupunginkuuluttajan toiminnasta, sillä hän luki viestinsä kaupunkilaisille ja kiinnitti sen paikallisen majatalon ovipylvääseen.
Eurooppa
Samoin kuin Englannissa, kaupunkikuulutukset olivat tärkein tapa välittää uutisia kaupungin asukkaille, koska monet ihmiset eivät osanneet lukea sanomalehtiä tai kirjoittaa. Kuulutukset, paikalliset säädökset, markkinapäivät, mainokset, kaikki julistettiin portsarin tai huudon välityksellä.
Huutajat eivät aina olleet miehiä, vaan monet kaupunkien huutajat olivat naisia. Kellot eivät olleet ainoa tapa pitää ääntä - Alankomaissa käytettiin usein gongia, ja Ranskassa käytettiin rumpua tai metsästystorvea.
Peter Moore, Westminsterin kaupungin kaupunginkuuluttaja.
Nykyaikaiset kaupunkihuudot
Viimeisimpien MM-kilpailujen (osallistumispäivä 2008) parhaiten pukeutuneet kaupunginkuuluttajat ja saattajat ovat Peter ja Maureen Taunton [1] Staffordin kreivikunnasta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Heillä on myös Britannian vuoden 2008 Loyal Company of Town Criers -järjestön Alnwickissa järjestämän kilpailun parhaiten pukeutuneen kaupunginkuuluttajan titteli. He ovat myös Hastingsissa vuonna 2007 järjestetyn kansallisen kaupunginkuuluttajakilpailun parhaiten pukeutuneet kuuluttajat.
Peter Moore on toiminut Lontoon kaupunginkuuluttajana [2] yli 30 vuoden ajan. Hän on Lontoon pormestarin, Westminsterin kaupungin ja Lontoon kaupunginosien kaupunginkuljettaja. Hän on myös Lontoon kaupungin freeman ja liveryman.
Alan Myatt pitää hallussaan maailmanennätystä kovaäänisimpänä kaupunkihuutajana 112,8 desibelillä.
Kaupunkihuutajien tarve on kadonnut, ja heistä on tullut osa paikallista kansanperinnettä. Nykyaikaisille kaupunkihuutajille järjestetään Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuja.
