Asemasota
Kaivantosota on sotataktiikka tai taistelutapa. Sitä käytettiin yleisesti ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla, mutta myös muissa sodissa ja muissa paikoissa.
Juoksuhautasodassa toisiaan vastaan taistelevat osapuolet kaivoivat juoksuhautoja taistelukentälle. Näissä juoksuhaudoissa oli monia eri osia, kuten paikkoja nukkumiselle, esikunnille, varastoille sekä tykistölle ja konekivääreille. Taistelukentän etummaisten juoksuhautojen välissä oli alue, jota kutsuttiin nimellä "ei kenenkään maa". Tämä alue oli usein peitetty piikkilangalla ja maamiinoilla. Kummankin puolen sotilaat yrittivät ylittää ei-kenenkään-maan päästäkseen vihollisen juoksuhaudalle ja hyökätäkseen. Tämän alueen ylittämiseen käytettiin yleisesti panssarivaunuja.
Kaivantosodankäyntiä käytettiin, koska se antoi sotilaille suojaa, kun he puolustautuivat hyökkäystä vastaan. Se tarjosi sotilaille myös makuupaikkoja, vaikka makuupaikat olivat hyvin epäpuhtaita ja epämukavia.
Ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914 ja päättyi vuonna 1918. Taistellessaan sotilaat tarvitsivat itsepuolustusta. Niinpä he kaivoivat kuoppia. Kuopat olivat kaksi metriä syviä. Näitä kuoppia kutsuttiin juoksuhaudoiksi. Useimmat sotilaat taistelivat juoksuhaudoissa. Juoksuhaudat eivät olleet kovin kaukana toisistaan. Niiden väli saattoi olla esimerkiksi vain kolmekymmentä metriä. Tätä avointa tilaa kutsuttiin ei-kenenkään-maaksi. Kuolema oli yleistä silloinkin, kun ei taisteltu (esimerkiksi tauteihin). Tätä kutsuttiin juoksuhautasodaksi.
Kaivantosodankäynti oli myös tärkeä osa Iranin ja Irakin välistä sotaa.
Juoksuhauta Sommen taistelussa, heinäkuu 1916.
Elämä juoksuhaudoissa
Juoksuhaudat olivat likaisia. Kylmät, märät ja epähygieeniset olosuhteet sai monet sotilaat sairastumaan. Esimerkiksi "juoksuhaudan jalka" oli sienitauti. Se mädätti ihmisten jalat. Täitä levisi kaikkialla juoksuhaudoissa. Ne levittivät tautia nimeltä juoksuhaudan kuume. Se aiheutti kuumetta ja kovaa kipua päähän. Rotat tunkeutuivat juoksuhautoihin ja levittivät tauteja kaikkialle. Ruskeat rotat olivat vihatumpaa sorttia. Ne söivät ihmisten jäännöksiä. Jotkut kasvoivat kissojen kokoisiksi. Muta oli hyvin paksua. Jotkut miehet katosivat mutaan, koska se oli niin paksua.
Juoksuhaudoissa oli hirveä haju. Tämä johtui kylpemisen puutteesta, ruumiista ja ylivuotavista käymälöistä. Ensimmäinen asia, jonka uusi alokas huomasi matkalla rintamalle, oli haju. Ruumiit mätänivät matalissa haudoissa, miehet eivät olleet peseytyneet viikkoihin, koska tiloja ei ollut, käymälät pursuilivat, ja tautien ja tartuntojen jatkuvan uhan torjumiseksi käytettiin kreosolia tai kalkkikloridia. He pystyivät haistamaan kordiitin, myrkkykaasun viipyvän hajun, mätänevät hiekkasäkit, seisovan mudan, tupakansavun ja kypsennettävän ruoan. Vaikka uudet tulokkaat aluksi olivatkin hämmentyneitä, he tottuivat siihen pian ja lopulta heistä tuli osa hajua oman ruumiinsa hajun myötä.
Juoksuhautajärjestelmä
Etulinjan juoksuhautojen syvyys oli yleensä noin seitsemän jalkaa ja leveys noin kuusi jalkaa. Juoksuhaudan etuosaa kutsuttiin kaiteeksi. Parapetin ja paradosin (juoksuhautojen takapuoli) ylimmät kaksi tai kolme jalkaa koostuivat paksusta hiekkasäkkirivistä, joka imi luodit ja kranaatin sirpaleet.
Näin syvään kaivantoon oli mahdotonta nähdä yläpuolelle, joten siihen lisättiin kahden tai kolmen jalan korkuinen reunus, joka tunnetaan nimellä paloporras. Kaivantoja ei kaivettu suorassa linjassa. Muuten vihollinen saattoi ampua suoraan linjaa pitkin, jos se pääsi juoksuhaudoihisi ja aloitti hyökkäyksen. Jokaisessa juoksuhaudassa oli vuorotellen tuli- ja kulkuväyliä.
Juoksuhautojen pohjalle sijoitettiin myös sorsalautoja, jotka suojasivat sotilaita esimerkiksi juoksuhautajalkojen aiheuttamilta ongelmilta. Sotilaat tekivät juoksuhautojen kylkeen myös kaivantoja ja kuoppia, jotta he saivat suojaa säältä ja vihollisen tulelta.
Etulinjan juoksuhautoja suojattiin myös piikkilankaesteillä ja konekivääriasemilla. Etulinjan kaivannosta kaivettiin lyhyitä juoksuhautoja, joita kutsuttiin sapsiksi, ei-ihmisen-maahan. Sap-päätä, yleensä noin 30 metriä etulinjasta eteenpäin, käytettiin sitten kuunteluasemina.
Etulinjan juoksuhautojen takana oli tuki- ja varajuoksuhautoja. Kolme juoksuhautariviä kattoi 200-500 metrin alueen. Yhteyshautoja kaivettiin vinoon etulinjan juoksuhautoihin nähden, ja niitä käytettiin miesten, varusteiden ja ruokatarvikkeiden kuljettamiseen.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on juoksuhaudansodankäynti?
V: Kaivantosodankäynti on sotataktiikka tai taistelutapa, jota käytettiin yleisesti länsirintamalla ensimmäisen maailmansodan aikana ja muissa sodissa, kuten Iranin ja Irakin sodassa. Siinä kaksi osapuolta kaivaa taistelukentälle juoksuhautoja, joissa on eri osia nukkumista, esikuntia, varastointia, tykistöä ja konekiväärejä varten.
Kysymys: Mitä on "kenenkään maa"?
V: Ei kenenkään maa on taistelukentällä etulinjan juoksuhautojen välinen alue, joka on usein peitetty piikkilangalla ja maamiinoilla. Kummankin puolen sotilaat pyrkivät ylittämään tämän alueen päästäkseen vihollisen juoksuhaudalle ja hyökätäkseen sitä vastaan.
K: Miksi armeijat käyttivät juoksuhaudoissa käytävää sotaa?
V: Armeijat käyttivät juoksuhautasotaa, koska se tarjosi sotilaille suojaa heidän puolustautuessaan hyökkäystä vastaan ja tarjosi heille myös makuupaikkoja, vaikka ne olivatkin yleensä epäpuhtaita ja epämukavia.
K: Miten sotilaat ylittivät ei-kenenkään-maan?
V: Sotilaat ylittivät ei-kenenkään-maan käyttämällä panssarivaunuja, jotka pystyivät murtamaan piikkilangan ja kiertämään maamiinat turvallisesti.
K: Mitä juoksuhaudat sisälsivät?
V: Juoksuhaudoissa oli monia eri osia, kuten nukkumapaikkoja, esikuntia, varastoja, tykistöä ja konekiväärejä.
K: Missä juoksuhautasotaa käytettiin yleisesti?
V: Kaivantosodankäyntiä käytettiin yleisesti länsirintamalla ensimmäisen maailmansodan aikana ja myös muissa sodissa, kuten Iranin ja Irakin sodassa.
K: Miten juoksuhaudat antoivat sotilaille suojaa?
V: Juoksuhaudat antoivat sotilaille suojaa tarjoamalla suojaa vihollisen hyökkäyksiltä samalla kun he puolustautuivat.
