Iranin ja Irakin sota (1980–1988) – syyt, kulku ja seuraukset
Iranin ja Irakin sota 1980–1988 — kattava selitys sodan syistä, kulusta ja seurauksista, kemiallisista hyökkäyksistä ja vaikutuksista Lähi-idän politiikkaan.
Iranin ja Irakin sota (22. syyskuuta 1980 – 20. elokuuta 1988) oli pitkä ja verinen konflikti Irakin ja Iranin välillä. Sitä kutsutaan usein myös Ensimmäiseksi Persianlahden sodaksi tai yksinkertaisesti Iran–Irak-sodaksi; nimi Persianlahden sota liitettiin myöhemmin yleisesti vuoden 1990 Kuwaitin hyökkäykseen ja sitä seuranneeseen konfliktiin, johon myös Yhdysvallat osallistui.
Syyt
Sodan taustalla olivat sekä pidemmät historialliset kiistat että 1979 tapahtuneen Iranin islamilaisen vallankumouksen aiheuttamat jännitteet. Keskeisiä syitä olivat:
- Rajaristiriidat, erityisesti kiista Shat al-Arab -joen alueesta ja muiden rajariitojen seuranta; historiallinen tausta oli pitkä ja monimutkainen (historia).
- Iranin vallankumous ja sen pelko vallankumouksen leviämisestä Irakiin, mikä uhkasi Irakin hallintoa ja Baath-puolueen asemaa.
- Saddam Husseinin poliittiset tavoitteet, mukaan lukien pyrkimykset heikentää Irania, laajentaa Irakin vaikutusvaltaa ja hyötyä Iranin sisäisistä heikkouksista. Iranin vallankumouksen jälkeinen poliittinen hajaannus antoi Saddamille mahdollisuuden yrittää nopeaa voittoa.
- Alueelliset ja etniset jännitteet, kuten Riita Iranin arabivähemmistöstä Khuzestanin alueella.
Sodan kulku
Sota alkoi, kun Irak hyökkäsi Iraniin 22. syyskuuta 1980 pitkän rajariitojen ja poliittisten jännitteiden jälkeen. Irakin joukot etenivät nopeasti ja valtasivat osia Iranin teollisesti merkittävästä Khuzestanin maakunnasta, mutta eteneminen pysähtyi, ja pian sodasta muodostui verinen juoksuhautasota, jossa rintamalinjat muuttuivat hitaiksi ja verisiksi asemataisteluiksi.
Sotavuosina tapahtui useita suurhyökkäyksiä ja vastahyökkäyksiä, mutta kumpikaan osapuoli ei kyennyt saavuttamaan ratkaisevaa etumatkaa. Vuodesta 1984 eteenpäin konflikti laajeni Persianlahdelle, kun molemmat maat aloittivat toistuvia iskuja toistensa öljy- ja kauppalaivoja vastaan ns. tanker war -vaiheessa. Tämä pakotti kolmansia maita puuttumaan meriliikenteen suojelemiseksi.
Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi resoluutio 598 20. heinäkuuta 1987, joka vaati välitöntä tulitaukkoa, mutta pysyvä aselepo syntyi vasta 20. elokuuta 1988, kun molemmat osapuolet hyväksyivät ratkaisuehdotuksen. Viimeiset sodan sotavangit ja kiistanalaiset tapaukset käsiteltiin vuosikymmenien kuluessa; osa vangeista ja juridisista kysymyksistä ratkaistiin vasta 2000-luvulla.
Kansainvälinen osallistuminen ja aseistautuminen
Sota ei ollut vain kahden valtion välinen. Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja monet alueelliset valtiot olivat osallisina joko suoraan tai epäsuorasti aseiden, rahoituksen, poliittisen tuen ja tiedustelutiedon muodossa. Useat länsivaltiot ja itäblokki myivät aseita ja teknistä tukea erityisesti Irakiin sodan aikana. Myös monet arabivaltiot, kuten Persianlahden öljyntuottajamaat, tukivat Irakia taloudellisesti ja poliittisesti, koska ne pelkäsivät islamilaisen vallankumouksen leviämistä.
Yhdysvallat suuntasi policyään lähinnä estääkseen Iranin vallankumouksen vaikutusvallan kasvun ja turvatakseen öljynkulun Persianlahdella; tämä johti muun muassa merellisiiin suojelutoimiin 1980-luvun puolivälissä ja lopulla. Neuvostoliitto puolestaan tarjosi aseita ja teknistä tukea molemmille osapuolille tilanteen ja maiden suhteiden mukaan.
Aseiden käyttö ja siviilien kärsimykset
Konfliktin aikana molemmat osapuolet tuhosivat raskasta kalustoa ja hyökkäsivät öljyinfrastruktuuria vastaan, mutta sodan pimeimpiin hetkiin kuului Irakin laaja kemiallisten aseiden käyttö iranilaisia joukkoja ja siviilejä vastaan. Irak käytti mm. rikkipohjaisia ja hermomyrkkyjä useilla rintamilla sekä viimeisinä sodan kuukausina myös Kurdialueilla. Erityisen traaginen tapaus oli Halabjan kaupunkiin kohdistunut hyökkäys keväällä 1988, jossa satoja tai tuhansia kurdeja kuoli kemiallisten aineiden seurauksena.
Biologisten aseiden käyttöä on myös väitetty ja tutkittu, mutta kemiallisten aseiden käyttö on dokumentoitu ja kansainvälisesti tuomittu. Kokonaisuutena sota aiheutti mittavat siviiliuhrit, mittavat inhimilliset kärsimykset ja laajoja ympäristö- ja terveysvaikutuksia pitkäksi aikaa.
Inhimilliset ja taloudelliset seuraukset
Arviot kuolleista ja haavoittuneista vaihtelevat: kuolleita arvioidaan yhteensä satojentuhansien ja jopa yli puolen miljoonan välillä, ja haavoittuneita sekä vammautuneita oli paljon enemmän. Lisäksi sodan seurauksena syntyi suuria pakolais- ja siirtolaisvirtoja, ja molempien maiden taloudet kärsivät valtavasti öljytulojen menetyksistä, infrastruktuurin tuhosta ja sotakustannuksista.
Poliittisesti sota heikensi molempia maita: Iranin sisäinen talous ja yhteiskunta romahtivat osin sodan rasituksesta, kun taas Irak jäi suurten sotavelkojen ja taloudellisen haavoittuvuuden tilaan, mikä on osaltaan vaikuttanut myöhempiin tapahtumiin alueella, kuten Irakin myöhempiin politiikan käänteisiin.
Pitkäaikainen perintö
Sota muutti merkittävästi Lähi-idän valtasuhteita ja kansainvälistä politiikkaa. Se vahvisti alueellisia vastakkainasetteluja, kasvatti asevarustelua ja loi edellytyksiä myöhemmille konflikteille. Vaikka taistelut loppuivat vuonna 1988 ja muodollinen aselepo pysyi, monet poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset näkyivät vuosikymmeniä myöhemmin. Monet sota-ajan riidat, kuten osa rajariidoista, jäivät osittain ratkaisematta, ja sodan sosiaalinen perintö vaikutti sekä Iranin että Irakin yhteiskuntiin pitkään.
Yhteenveto
- Sota oli pitkä, verinen ja tuhoisa: kestäen lähes kahdeksan vuotta ja aiheuttaen laajoja inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä.
- Syyt olivat moninaiset: historialliset rajariidat, alueelliset valtapyrkimykset ja vallankumouksen poliittinen vaikutus.
- Kansainvälinen yhteisö oli laajasti mukana joko suoraan tai epäsuorasti asein, taloudellisin tuoin ja poliittisin kannanotoilla.
- Irakin kemiallisten aseiden käyttö on sodan synkimpiä jälkiä ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksia.
- Seuraukset heijastuivat koko alueen turvallisuuteen, talouteen ja politiikkaan vielä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen.
Räjähdys Mehrabadin lentotukikohdassa Teheranissa Irakin joukkojen hyökättyä Teheraniin 22. syyskuuta 1980.
Tausta
Irakin tilanne
Baath-ideologia ja Irakin väestörakenne
1900-luvun puolivälissä Baath-puolueet hallitsivat sekä Syyriaa että Irakia. Baath-puolueen ideologiana oli yhdistää arabialueet ja luoda yleisarabialainen valtio. Ideologia suuntautuu myös sosialismiin. Vaikka Baath-ideologialla on nationalistiset juuret eikä se liity uskontoon, Baathin johtajat ja poliitikot ovat usein käyttäneet uskonnollisia keinoja saadakseen kansan suosiota ja tukea. Vaikka yleisarabinen nationalismi toimi hyvin muissa arabimaissa, kuten Egyptissä, Irakissa se oli vaikea tapaus. Syynä tähän on Irakin väestön monimuotoisuus. Sunnien ja shiiojen sekä arabien ja kurdien välisen kahtiajaon vuoksi Irakia pidetään yhtenä vaikeimmin hallittavista maista. Erityisen vaikeaa se oli, koska Baath-puolue oli hallitseva sunnipuolue, kun taas Irakin, shiialaisen islamin alkuperäpaikan, väestöstä on hallitsevasti shiialaisia (55 prosenttia). Irakin presidenttinä toimi tuolloin Saddam Hussein, joka otti suurimman osan vallasta omiin käsiinsä ja pyrki vahvaan arabijohtajuuteen. Hänen pyrkimyksensä ottaa johtoasema arabimaailmassa oli myös keskeinen tekijä hänen myöhemmässä hyökkäyksessään Irania vastaan.
Shatt al-Arab
Irakin ja Iranin rajalla kulkeva Shatt al-Arab -vesiväylä on Irakille ratkaisevan tärkeä, koska se on sen ainoa merkittävä kanava mereen. Vesiväylä on Irakin hallinnassa, ja se on ollut valtioiden välisten jännitteiden lähde jo kauan ennen Iranin vallankumousta. Tärkein syy jännitteisiin tämän vesiväylän ympärillä on ollut sen toiminta rajana. Tämän vuoksi se on ollut ottomaanien ja Iranin välinen ongelma. Osmanien valtakunnan hajoamisen jälkeen vesireitti oli Irakin hallinnassa, mutta vuonna 1969 shaah Reza kieltäytyi kuitenkin maksamasta maksuja vesireitin kautta kulkevista iranilaisista aluksista. Hän alkoi myös tukea Pohjois-Irakin kurdiseparatistiryhmiä. Lopettaakseen Iranin kurdeille antaman tuen Saddam allekirjoitti Algerin sopimuksen vuonna 1975. Iran lopetti kurdien tukemisen, ja raja asetettiin keskelle vesiväylää. Yksi syy Saddamin itsensä mukaan siihen, että häntä painostettiin allekirjoittamaan tämä sopimus, oli Iranin sotilaallinen eteneminen shaahin aikana. Saddam peruutti sopimuksen muutama päivä ennen Iraniin hyökkäämistä syyskuussa 1980 vedoten vesiväylän merkitykseen. Ennen sotaa ja sen aikana Saddam puhui voimakkaasti Irakin oikeudesta Shatt al-Arabiin sekä Iranin rajanaapurina olevaan Khuzestaniin, jossa asuu pääasiassa iranilaisia arabeja.
Iranin vallankumouksen uhka
Iranin uuden valtion yleis-islamilainen luonne oli ristiriidassa Irakin arabinationalistisen kontekstin kanssa. Iranin islamilaisen tasavallan perustamisen jälkeen Husseinin maallinen mutta autoritaarinen hallinto tunsi itsensä uhatuksi. Suuri Persian valtio oli uhka Husseinin panarabialaiselle ideologialle. Irakin shiia-muslimit muodostivat jo uhan Saddamia vastaan protestoimalla ja mobilisoitumalla Baath-hallintoa vastaan. Tilanne vain paheni, kun iranilaiset vallankumoukselliset kehottivat irakilaisia aloittamaan vallankumouksen. Näiden poliittisten uhkien lisäksi Irak oli maantieteellisesti herkemmällä pohjalla.
Iranin tilanne
Iranin vallankumous
Iranissa Pahlavi-dynastia oli ollut vallassa vuodesta 1925 lähtien Qajar-dynastian kukistuttua. Pahlavin valtakunnan tavoitteena oli luoda länsimaistunut ja edistyksellinen Iranin valtio. Toinen ja viimeinen monarkki, shaahi Mohammed Reza], alkoi toteuttaa rohkeampia uudistuksia, jotka vaikuttivat kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Vastareaktiona vastarinta yhteiskunnan kaikissa osissa alkoi kasvaa. Erityisesti papisto kannusti kansaa vastustamaan länsimaistumista ja tavoittelemaan islamilaista valtiota, jota hallitsisivat islamilaiset juristit. Khomeini oli yksi johtavista papeista poliittisen jännityksen aikana. Vuonna 1977 nämä jännitteet johtivat laajamittaisiin mielenosoituksiin ja lopulta shaahin maanpakoon. Vuonna 1979 perustettiin virallisesti Iranin islamilainen tasavalta, jota johti ajatollah Khomeini. Tämä äkillinen käänne Iranin tapahtumissa tuli yllätyksenä useimmille maille. Shiialaisen vallan nousu aiheutti huolta useissa ympäröivissä maissa. Erityisesti Irakissa, jossa shiiaenemmistöä hallitsi sunnivähemmistö. Huolestuttavaa ei ollut vain papiston valtaannousu. Khomeini ja hänen kollegansa puhuivat myös äänekkäästi halustaan luoda islamistisia valtioita ympäröiviin muslimienemmistöisiin maihin. Lopullisena tavoitteena oli luoda Khomeinin vallan alainen yhdistynyt panislamilainen valtio.
Sotilaallinen voima
Shah Mohammed Reza oli panostanut paljon Iranin armeijan nykyaikaistamiseen. Yhdysvallat tuki häntä täysin, sillä se tuki Iranin kommunisminvastaista asennetta ja näki tässä mahdollisuuden saada valtio, joka tukee Yhdysvaltojen etuja kyseisellä alueella. Niinpä shaahi laajensi laivastoa, ilma- ja maavoimia nykyaikaisilla aseilla ja toi maahan länsimaisia kouluttajia armeijaa varten. Tästä syystä Iranista tuli Irakia suorituskykyisempi, kun otetaan huomioon myös armeijan upseerit, joita oli lähes kaksi kertaa enemmän kuin Irakissa. Vallankumous muutti kuitenkin tämän sotilaallisen yliotteen jyrkästi. Vallankumoukselliset eivät ymmärtäneet laajojen asetarvikkeiden tarvetta eivätkä halunneet olla Yhdysvaltojen poliisi. Siksi Khomeini ja hänen valtakuntansa peruivat välittömästi sotilaalliset sopimukset ja lähettivät länsimaiset kouluttajat pois. Äkillisen vallanvaihdon vuoksi myös upseerien moraali laski merkittävästi, kuten Irakin tiedustelupalvelu tuolloin kertoi. Khomeini loi rinnakkaiset sotilasjoukot, koska aiemmat upseerit olivat vaarassa mahdollisen vastavallankumouksen vuoksi. Nämä tekijät aiheuttivat sen, että Iranin sotavoimat jäivät vähäisiksi.
ShattEl-Arabb, joka virtaa Persianlahteen Irakin ja Iranin etelärajalla.
Naisia osoittamassa mieltään Iranin islamilaisen vallankumouksen aikana, Khomeinin kuva korkealla.
Sota
Irakin hyökkäys
Hyökkäyksen alku
Irak hyökkäsi Iraniin 22. syyskuuta 1980. Hussein luotti siihen, että hyökkäys sujuisi nopeasti, sillä Irakin armeija oli hyvin varustettu Saddamin sotilasinvestointien ansiosta. Hussein uskoi myös nopeaan voittoon, koska tiedusteluraporttien mukaan Iranin armeija oli ollut tehoton Iranin vallankumouksen jälkeen. Myöhemmin kävi selväksi, että tämä hyökkäys hyödyttäisi Khomeinia, koska se antaisi hänelle mahdollisuuden eliminoida vastustajansa ja yhdistäisi kansakuntansa maanpuolustusta varten. Irakin tavoitteiden keskipisteenä oli Shaat Al-Arab -vesiväylän itärannan liittäminen Irakiin, joka oli ollut useiden maiden välisten rajakahakoiden näyttämönä 1960-luvun lopusta lähtien. Irakin presidentti Saddam Hussein halusi myös liittää itselleen Iranin Khuzestanin maakunnan, jossa asuu paljon iranilaisia arabeja.
Hyökkäävät taistelut
Irak mobilisoi useita lentokoneita suorittamaan ilmaiskuja 15 kaupunkiin ja lentotukikohtaan Iranissa, mukaan lukien pääkaupunki Teheran. Maaliskuusta 1982 alkaen Iranin joukot siirtyivät vastahyökkäykseen. Kesäkuun 29. päivänä 1982 Irak ilmoitti vetäneensä joukkonsa pois Iranin miehittämältä alueelta, ja maiden välinen raja palautettiin sotaa edeltäneeseen tilaan. Iranin puolustus keskittyi pohjoisrintamalle tukkimaan pääreitit ja viivyttämään Irakin armeijan etenemistä. Iran esti Irakin hyökkäyksen vauhdin ja otti vähitellen aloitteen sodassa. Syyskuussa 1981 Iran käynnisti suuren vastahyökkäyksen. Syyskuun lopussa irakilaisten Abadanin piiritys purettiin käynnistämällä suuri Abadanin vastahyökkäys. Huhtikuun 20. päivänä Iran keskitti jälleen lähes kolmen divisioonan joukot, ja suuri joukko vallankumouskaartilaisia, noin 100 000, käynnisti "Jerusalem Al-Quds -operaation" hyökkäyksen Khorramshahrin kaupungin takaisin saamiseksi. Khorramshahrin kaupunki, tärkeä satamakaupunki etelässä, vallattiin lopulta takaisin 25 päivää kestäneiden ankarien taistelujen jälkeen. Irak ehdotti 10. kesäkuuta tulitaukoa ja pani sen yksipuolisesti täytäntöön, ilmoitti tunnustavansa maiden vuonna 1975 allekirjoittaman Algerin sopimuksen voimassaolon ja oli valmis neuvottelemaan Iranin kanssa Irakin perusoikeuksien tunnustamisen pohjalta.
Vuosi 1988 oli vuosi, jolloin Iranin ja Irakin välinen sota sai käännekohdan. Helmikuun ja huhtikuun välisenä aikana osapuolet iskivät satoja ohjuksia toistensa kaupunkeihin ja käynnistivät ennennäkemättömän laajuisen "kaupunkihyökkäyksen".
Aftermath
Sodan loppu
Sota kesti seitsemän vuotta ja 11 kuukautta (2. syyskuuta 1980 - 20. elokuuta 1988), ja siinä oli neljä strategista vaihetta: Irakin hyökkäys, Iranin vastahyökkäys, Iranin ja Irakin välinen pattitilanne ja Irakin vastahyökkäys. Molemmat osapuolet ovat joustamattomia ja vaativat liian korkeaa hintaa aselevosta. Ja Iran suunnitteli käyttää koko maan resursseja osallistuakseen sinne, heidän vaatimuksensa pelata pitkää rohkaisivat sen valtava väestö ja uskonnollinen fanaattisuus.
Iranin ja Irakin sota oli yksi 1900-luvun pisimmistä sodista. Se oli todellinen kulutussota, pyrrhoksen sota, jossa ei ollut voittajaa. Ennen sotaa Irakin valuuttavaranto oli 37 miljardia dollaria. Sodan päättyessä sen ulkomaanvelka oli yli 70 miljardia Yhdysvaltain dollaria, josta yli 40 miljardia Yhdysvaltain dollaria oli asevelkaa länsimaille ja Neuvostoliitolle ja 30 miljardia Yhdysvaltain dollaria lainoja muille arabimaille.
Irak kärsi 180 000 kuolemantapausta, 250 000 loukkaantumista ja 350 miljardin dollarin välittömät tappiot (mukaan lukien sotilasmenot, sotavahingot ja taloudelliset tappiot). Iranilla on myös 45 miljardin dollarin ulkomaanvelka, 350 000 kuollutta ja yli 700 000 loukkaantunutta, ja 200 000 naista pelkästään Teheranissa on menettänyt miehensä; suorat tappiot ovat 300 miljardia dollaria. Sota on viivästyttänyt molempien maiden taloudellisia kehityssuunnitelmia ainakin 20-30 vuodella. Taistelu on vaatinut molemmilta mailta kovan veron, pysäyttänyt talouskasvun, romahduttanut öljynviennin ja tappanut miljoonia ihmisiä. Tämän seurauksena Irakille on myös kertynyt suuri velka, joka on yksin Kuwaitin osalta 14 miljardia dollaria. Tämä oli yksi syy siihen, että Saddam Hussein hyökkäsi Kuwaitiin.
Sodan päätyttyä maiden välinen raja palautettiin sotaa edeltäneeseen tilanteeseen.
Sodan jälkeinen tilanne
Kansainvälisen yhteisön sovittelu epäonnistui useita kertoja. Iran ja Irak hyväksyivät Yhdistyneiden Kansakuntien välityksen vasta heinäkuussa 1988, ja virallinen aselepo päättyi elokuussa. Kansainvälisten tekijöiden näkökulmasta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton sekaantuminen sotaan tuomitsi sodan alusta alkaen tuloksettomaksi ja pitkittyneeksi, mikä rajoitti mielekkäiden tulosten saavuttamista ja aiheutti perusteettomia pitkäaikaisia sosiaalisia ja poliittisia ongelmia.
Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla sattui olemaan samanlainen kanta Iranin ja Irakin sotaan: molemmat noudattivat puolueettomuus- ja voimatasapainopolitiikkaa ja pyrkivät säilyttämään voimatasapainon molemmin puolin. Molemmat kosiskelivat ja tukahduttivat Irania, mutta taktiikoissa oli eroja. Sekä Irak että Iran sijaitsevat Persianlahden alueella, joka on erittäin tärkeä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton globaalissa strategiassa. Vaikka Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ilmoittivat olevansa puolueettomia eivätkä osallistuneet suoraan Persianlahden alueeseen, ne ryhmittyivät liittolaistensa kanssa. Ne käyttivät sodan tarjoamaa tilaisuutta hyväkseen kiristääkseen kilpailua Persianlahden alueella ja syrjäyttääkseen toisensa oman kansallisen etunsa vuoksi.
Muut tosiasiat
Iranin ja Irakin sota on kansainvälinen tulkinta tästä sodasta, ja sillä on eri nimityksiä maasta riippuen. Se tunnetaan Iranissa nimellä "Irakin hyökkäys", "pyhä vastarintaliike" tai "Iranin vallankumoussota" ja Irakissa nimellä "Saddam Husseinin Qadisiah". Sota oli pohjimmiltaan kahdeksan vuotta kestänyt suora sotilaallinen konflikti Iranin ja Irakin välillä.
Kun molemmat maat olivat jumissa taistelukentällä, ne päättivät sabotoida kummankin osapuolen huoltosaattueita, ja monet muiden maiden alukset kärsivät uhreja. Koska Iranin ja Irakin laivojen hyökkäys vaikutti muiden kuin sotaa käyvien maiden etuihin, Kuwaitissa marras- ja joulukuussa 1986 Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Kiina, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdistyneiden Kansakuntien viisi pysyvää jäsentä, ehdottivat alusten vuokraamista ja saattajavaatimuksia.
Sekä Irak että Iran kärsivät sodassa raskaita tappioita. Perinteisen sodankäynnin lisäksi ne panostivat erityisesti vihollisen logistiikka- ja talouslaitosten tuhoamiseen hyökkäämällä kaupunkeihin, laivoihin ja öljykenttiin. Tietojen mukaan siviilejä vastaan käytettiin myös kemiallisia aseita.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Persianlahti
- Persianlahden sota
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä oli Iranin ja Irakin välinen sota?
A: Iranin ja Irakin sota oli Irakin ja Iranin asevoimien välinen sota, joka kesti syyskuusta 1980 elokuuhun 1988.
K: Milloin sota alkoi?
V: Sota alkoi, kun Irak hyökkäsi Iraniin 22. syyskuuta 1980 pitkän rajariitojen historian jälkeen ja Iranin vaadittua Saddam Husseinin hallinnon kukistamista.
K: Kuinka monta kuolonuhria konfliktissa oli?
V: Noin miljoona sotilasta kuoli, ja saman verran siviilejä.
K: Mihin toimenpiteisiin molemmat osapuolet ryhtyivät konfliktin aikana?
V: Molemmat osapuolet käyttivät saartoa, jota muut maat vastustivat.
K: Miten kansainväliset voimat tulivat mukaan tähän konfliktiin?
V: Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton rooli oli ratkaiseva, ja se juontaa juurensa kylmän sodan aikaan. Vuonna 1953 Yhdysvallat rohkaisi vallankaappausta Iranin pääministerinä toiminutta Mohammad Mosaddeghia vastaan. Shah Mohammad Reza Pahlavi palasi valtaan ja tuki armeijaansa ja hallitustaan. Yhdysvallat myi monia aseita shaahin hallitukselle. Samaan aikaan arabialaisen sosialistisen Baath-puolueen vallankumoukselliset syöksivät Irakin kuninkaan vallasta ja rakensivat Neuvostoliiton avustuksella armeijaansa. Aloittaessaan Yhdistyneiden arabimaiden tasavallan he pyrkivät yhdistämään kaikki arabit yhdeksi valtioksi, myös Iranin arabivähemmistön. Sodan alettua (erityisesti vuosina 1983-1988) Yhdysvallat myi aseita irakilaisille pääasiassa siksi, että Yhdysvallat halusi hillitä vallankumouksellista ajatollah Khomeinia, joten sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat toimittivat Irakille aseita Irania vastaan. Yhdysvallat oli myynyt paljon aseita iranilaisille ennen sotaa, ja uskotaan, että Neuvostoliitto myi aseita molemmille osapuolille sodan aikana.
Kysymys: Oliko tässä konfliktissa mitään ratkaisua tai päättymispäivää?
V: Huolimatta YK:n turvallisuusneuvoston useista kehotuksista lopettaa taistelut, kaksi maata taisteli 20. elokuuta 1988 asti; viimeiset sotavangit vaihdettiin vuonna 2003.
Etsiä