Tunguska-tapahtuma on nimi erittäin suurelle ilmassa tapahtuneelle räjähdykselle, joka tapahtui 30. kesäkuuta 1908 Siperiassa Podkamennaja Tunguskan (alun perin Wanwaran) jokilaakson yläpuolella. Useimmat silminnäkijät kuvasivat yhtä tai useampaa voimakasta räjähdystä, joka tapahtui noin klo 7.15 paikallista aikaa. Räjähdyksen syytä ei täysin tunneta, mutta meteoriitin tai komeetan kappaleen ilmapommin (airburst) on pidetty todennäköisimpänä selityksenä. Tapahtuma ei jättänyt perinteistä kraatteria, mutta sen seuraukset maanpinnalla olivat mittavat.

Vaikutukset ja näkyvät seuraukset

Räjähdyksen paineaalto kaatoi puita laajalta alueelta. Arviot vaihtelevat, mutta puiden kaatumisalue on noin 2 000 kilometrin2 (770 neliömailia). Lopputuloksena syntyi laaja, säteittäinen puiden kaatumis- ja palojälkien kuvio: puiden rungot kaatuivat poispäin tapahtumakeskuksesta ja monet puut paloivat tai hajosivat. Noin 30 kilometriä tapahtumapaikasta puita oli kaatunut runsaasti, ja pienessä Wanwaran kylässä noin 65 kilometrin päässä ikkunat ja ovet rikkoutuivat.

  • Yli 500 kilometrin päähän näkyi kirkasta valoa, ja maanjäristystä muistuttavia tärähdyksiä raportoitiin laajalla alueella.
  • Ilmapaineaalto rekisteröitiin kaukana Euroopassa ja Aasiassa: muun muassa barografit havaitsivat paineaallon, joka kiersi maapallon useita kertoja.
  • Useissa paikoissa taivaalla nähtiin poikkeavaa valoilmiötä ja yötaivas oli kirkas vielä tapahtuman jälkeen useita päiviä.

Aika, korkeus ja voimakkuusarviot

Nykyarvioiden mukaan tapahtuma sattui noin 7–15 kilometrin korkeudella maanpinnasta ja ajankohta oli noin klo 0:14 UTC (7:14 paikallista aikaa). Energian vapautuman suuruudesta on erilaisia arvioita: vanhemmissa arvioissa on esitetty kymmeniä megatonneja, mutta useimmat nykyiset arviot asettuvat muutaman ja muutaman kymmenen megatonnin välille — usein mainitaan noin 3–15 megatonnia TNT-energiaa, useimpien arvioiden ollessa 5–10 megatonnin luokkaa. Tällainen ilmaräjähdys selittää puiden laajan kaatumisen ja paineaallon ilman havaittavaa kraatteria.

Tutkimukset ja historia

Alue oli vuonna 1908 erittäin harvaan asuttua, joten välittömiä silminnäkijäraportteja oli niukasti. Ensimmäiset järjestelmälliset maastotutkimukset tehtiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Neuvostoliiton geologi Leonid A. Kulik johti useita katselmuksia 1920–1930-luvuilla ja toi julkisuuteen tapahtuman laajuuden dokumentoituaan puiden kaatumiskuvion ja haastateltuaan paikallisia silminnäkijöitä. Kulikin retket herättivät kansainvälistä kiinnostusta, mutta ne eivät löytäneet suurta perinteistä kraatteria tai runsaasti meteorimateriaalia.

Myöhemmät geokemialliset ja sedimenttitutkimukset ovat löytäneet paikoittain mikroskooppisia sulaneita silikaattipartikkeleita ja muita epäsuoria merkkejä avaruusperäisestä materiaalista, mutta löydöt ovat paikoin kiistanalaisia ja tulkinnanvaraisia. Tutkimukset turvekerroksissa ja puiden vuosirenkaissa ovat myös antaneet lisätietoa tapahtuman intensiteetistä ja laajuudesta.

Selitykset ja nykyinen tieteellinen kanta

Useimmat nykyiset tutkijat pitävät todennäköisimpänä selityksenä avaruusruumiin (meteoroidi tai komeetan kappale) ilmakehässä tapahtunutta fragmentoitumista ja räjähdystä ennen kuin kappale ehti osua maahan. Tällainen airburst-ilmiö voi vapauttaa suuren määrän energiaa laajalle alueelle ilman selkeää kraatteria.

Vaihtoehtoisia mutta vähemmän suositeltuja selityksiä ovat mm. maaperän kaasuräjähtelyt, geofysikaaliset ilmiöt tai hyvin epätavalliset astrofysikaaliset tapahtumat. Myös salaliittoteoriat (esim. yliaistilliset selitykset tai avaruusolennot) ovat esillä populaarikirjoittelussa, mutta niillä ei ole tieteellistä tukea.

Uhrit

Kuolleista ihmisistä ei ole luotettavia raportteja. Tämä johtuu pitkälti tapahtumapaikan harvaanasutustaustaista: Siperiassa alueella ei tuolloin asunut juuri lainkaan ihmisiä. Lähteestä riippuen uhreja mainitaan yhdestä tai kahdesta, mutta varmaa kuolonuhrimäärää ei ole voitu vahvistaa.

Merkitys ja perintö

Tunguskan tapahtuma on yksi tunnetuimmista ja tutkituimmista epäselvistä avaruustörmäystapahtumista ja sen tutkimus on auttanut ymmärtämään ilmakehässä tapahtuvien kappaleiden käyttäytymistä sekä ilmapommin vaaroita. Se toimii myös esimerkkinä siitä, miten luonnonilmiö voi aiheuttaa suurta tuhoa laajalla alueella ilman suoraa kosketusta maanpintaan.