Ydinaseet selitetty: historia, tyypit ja vaikutukset

Ydinaseet selitetty: kattava katsaus historiaan, tyyppeihin (fissio, fuusio), vaikutuksiin, turvallisuusuhkiin ja globaalipolitiikkaan.

Ydinase (myös ydinpommi tai ydinkärki) on ase, joka vapauttaa äkillisesti suuren määrän energiaa tiettyjen atomiydinten reaktioissa. Laukaisun seurauksena syntyy ydinräjähdys, johon liittyvät voimakas paineaalto, kuumuus, kirkas valopurkaus ja ionisoiva säteily. Ydinräjähdys voi aiheuttaa välittömän tuhon laajalla alueella ja pitkään jatkavia terveys- ja ympäristövaikutuksia.

Historia lyhyesti

Yhdysvallat kehitti ensimmäiset ydinaseet toisen maailmansodan aikana. Ensimmäinen kenttäkokeilu oli Trinity-testi heinäkuussa 1945, ja elävänä seurauksena ydinaseita käytettiin kahdesti sodassa: Hiroshimassa ja Nagasakissa elokuussa 1945. Näitä iskuja pidetään ainoina kertoina, jolloin ydinaseita on käytetty sodankäynnissä.

Sotien ja kylmän sodan aikana suurvallat kehittivät laajasti ydinasearsenaaleja ja suorittivat tuhansia kokeita. Ydinteknologian leviämistä on sittemmin pyritty rajoittamaan kansainvälisillä sopimuksilla.

Ydinasetyypit ja toimintaperiaatteet

Ydinaseita on pääpiirteissään kahta tyyppiä:

• Fissioaseet (atomipommit, A-pommit): Näissä energia saadaan atomiydinten halkeamisesta. Tavallisia polttoaineita ovat tiettyjen uraanin ja plutoniumin isotoopit, jotka voivat ylläpitää ketjureaktion. Fissioaseet olivat ensimmäisiä kehitettyjä ydinaseita.
• Fuusioaseet (vetypommit, H-pommit, lämpöydinaseet): Näissä energiaa tuotetaan yhdistämällä kevyempiä ytimiä (esim. vedyn isotooppeja), ja reaktion käynnistykseen käytetään usein fissioastetta. Fuusioaseilla voidaan saavuttaa paljon suurempia räjähdysvoimia kuin pelkillä fissioaseilla.

Lisäksi olemassa on erilaisia toteutuksia ja yhdistelmiä (esim. monivaiheiset kärjet), ja aseita voidaan sijoittaa eri kantajille (maasta laukaistavat ballistiset ohjukset, mereltä laukaistavat ohjukset, pommittajat jne.).

Vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön

Välittömät vaikutukset: räjähdyksen aiheuttama paineaalto, liekki ja korkea lämpötila voivat tappaa ja tuhota rakennuksia laajalla alueella. Ionisoiva säteily aiheuttaa akuutteja säteilysairauksia niille, jotka altistuvat suurille annoksille.

Jälkivaikutukset: räjähdyksen jälkeen syntyvä ydinlaskeuma levittää radioaktiivisia aineita maaperään, veteen ja ilmaan. Pitkällä aikavälillä merkittäviä ovat esimerkiksi cesium-137:n ja strontium-90:n aiheuttama säteily, joka voi johtaa syöpien lisääntymiseen ja muuttaa ekosysteemejä. Psyykkiset, sosiaaliset ja taloudelliset seuraukset (pakolaisuudet, terveydenhuollon romahdus) voivat olla laajat ja pitkäkestoiset.

Ilmaston vaikutukset: suurissa laajakaavaisissa pommituksissa syntyvä palava materiaali voi muodostaa ilmakehään sootinhiukkasia, jotka vähentävät auringonvaloa ja voivat johtaa globaaliin kylmenemiseen (ns. "nuclear winter") — vaikutukset maanviljelyyn ja ruuantuotantoon voisivat olla maailmanlaajuiset.

Terveys: säteilyaltistus ja hoito

Vakavan säteilyaltistuksen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, ripuli, väsymys ja verisolujen vajaatoiminta. Pitkän ajan seuraukset sisältävät lisääntyneet syöpätaudit ja mahdolliset geneettiset vaikutukset jälkeläisille. Suojautumiskeinoja ovat etäisyyden ottaminen räjähdyspaikasta, suojaaminen sisätiloissa, evakuointi sekä tarvittaessa kaliumjodidin käyttö kilpirauhasen suojaamiseksi tiettyjä radioaktiivisia aineita vastaan. Säteilytapauksissa hoito voi sisältää tukitoimia, infektioiden ehkäisyä ja verenvaihtoa vakavissa tapauksissa.

Koe- ja leviämis historia

Hiroshiman ja Nagasakin iskujen jälkeen yli 2 000 ydinräjähdystä on tehty kokeellisesti tai demonstraatioiksi eri maissa. Testit ovat tapahtuneet maa-, ilma- ja merikokeina sekä maan alla. Kokeet ovat aiheuttaneet paikallista ja laajempaa laskeumaa sekä ympäristövahinkoja.

Kuka omistaa ydinaseita?

Historiallisesti ydinaseita ovat kehittäneet ja räjäyttäneet useat valtiot. Ainoat maat, joiden tiedetään räjäyttäneen ydinaseita ja julkisesti sanoneen omistavansa niitä, ovat (aikajärjestyksessä ensimmäisen kokeen päivämäärän mukaan) Yhdysvallat, Neuvostoliitto (joka sittemmin kehittyi ydinasevaltioksi, jonka perijä on Venäjä), Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Kiina, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea. Hiroshima ja Nagasaki mainittiin aiemmin ydinsodan ainoina käyttökertoina.

Yhdysvallat ja muut valtiot ovat lisäksi kehittäneet monimutkaisia komentojärjestelmiä, varmistuksia ja kantajajärjestelmiä ylläpitääkseen joukkojaan. Sodankäytössä ydinasetta on käytetty kahdesti, ja niiden pelotevaikutus on keskeinen turvallisuuspoliittinen tekijä maailmassa.

Israelilla epäillään olevan ydinaseita, mutta se ylläpitää tarkoituksellista epäselvyyttä. Lisäksi jotkin NATO-maat, kuten Saksa, Italia, Turkki, Belgia ja Alankomaat, osallistuvat ydinaseiden jakamiseen (ns. "nuclear sharing"). Etelä-Afrikka on ainoa maa, joka tiedetysti kehitti ydinaseita itsenäisesti ja myöhemmin luopui niistä sekä purki ne.

Kansainväliset sopimukset ja kontrolli

Ydinsulkusopimus (Non‑Proliferation Treaty, NPT) on keskeinen sopimus ydinaseiden leviämisen estämiseksi: sen tavoitteena on estää uusien ydinasevaltioiden synty ja edistää ydinaseiden riisuntaa sekä rauhanomaista ydinenergiaa. Sopimuksen tehokkuus on ollut aiheen laajalle arvostelulle — se on osittain onnistunut estämään leviämistä, mutta samalla osapuolet ovat jääneet erimielisiksi todellisesta riisunnasta ja valvonnasta.

Lisäksi on olemassa muita sopimuksia ja aloitteita, kuten kielto- ja koe-esiintymisiä rajoittavat sopimukset (esim. Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty, CTBT), sekä vuonna 2017 hyväksytty ydinaseriisuntasopimus (Treaty on the Prohibition of Nuclear Weapons), joka kieltää ydinaseiden kehittämisen, kokeilun, hallussapidon ja käytön sen ratifioiville valtioille. Näiden sopimusten laajamittainen noudattaminen ja ratifiointi on kuitenkin eritasoista.

Pelote, strategia ja eettiset kysymykset

Ydinaseilla on ollut keskeinen rooli kansallisessa turvallisuuspolitiikassa, ennen kaikkea pelotteen (deterrenssin) muodossa: ajatus on, että ydinaseiden olemassaolo estää vihollista hyökkäämästä, koska vastahyökkäys voisi johtaa tuhoisiin seurauksiin. Tämä synnyttää kuitenkin eettisiä, oikeudellisia ja humanitaarisia dilemmoja: ydinaseiden mahdollinen käyttö ja niiden kauaskantoiset vaikutukset ovat monien mielestä peruste riisunnalle ja kieltojen lujittamiselle.

Varautuminen ja lieventäminen

Valtakunnallinen ja paikallinen varautuminen sisältää ohjeistuksia suojautumisesta (esim. hakeutuminen suojiin, sisätiloihin ja tiheän rakenteen rakennusten keskiosiin), evakuointi- ja hoitotoimet, henkilöstön koulutuksen sekä ympäristön puhdistustoimenpiteet. Yksinkertaisia kotikonsteja ovat myös radiotaajuustiedon seuraaminen ja viranomaisten ohjeiden noudattaminen. Kuitenkin suurten iskujen seurauksia on usein mahdotonta täysin lieventää, ja pitkäaikainen ympäristö- ja terveysvaikutus vaatii laajaa kansainvälistä apua.

Yhteenveto

Ydinaseet ovat poikkeuksellisen tuhoisia aseita, joiden vaikutukset ulottuvat välittömästä tuhosta pitkän aikavälin terveys- ja ympäristövaikutuksiin sekä mahdollisiin globaaleihin ilmastollisiin seurauksiin. Niiden kehitys, kokeilu ja leviäminen ovat olleet 1900-luvun ja 2000-luvun keskeisiä turvallisuuspoliittisia kysymyksiä. Kansainväliset sopimukset pyrkivät rajoittamaan niiden leviämistä ja edistämään riisuntaa, mutta haasteita ja kiistoja riittää edelleen.

Historia

Vuoden 1895 jälkeisinä vuosina fyysikot alkoivat ymmärtää, miten atomit syntyvät.

Vuonna 1939 fyysikot alkoivat ymmärtää ydinfissioaseiden teoriaa, mutta mikään maa ei osannut rakentaa niitä. Kun toinen maailmansota alkoi, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat halusivat rakentaa ydinaseita. Yhdistynyt kuningaskunta aloitti työt vuonna 1939, mutta koki sen niin kalliiksi, että se luopui siitä vuonna 1942. Myöhemmin samana vuonna Yhdysvallat aloitti erittäin laajan ohjelman ydinaseiden rakentamiseksi. Ohjelma perustui Yhdistyneessä kuningaskunnassa tehtyyn työhön, ja sitä kutsuttiin Manhattan-projektiksi.

Elokuuhun 1945 mennessä Manhattan-projektissa oli rakennettu kolme ydinfissioasetta. Yhdysvallat käytti kahta pommia hyökätessään Japanissa sijaitseviin Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Manhattan-projektin väki uskoo, että noin 105 000 ihmistä kuoli ja 94 000 loukkaantui, kun pommeja käytettiin. Myöhemmin lääketieteen ammattilaiset tulivat siihen tulokseen, että yli 225 000 ihmistä kuoli, kun kaikki, joihin pommi vaikutti pitkän ajan kuluttua, on laskettu. Japani ilmoitti antautuvansa Hiroshiman ja Nagasakin atomipommitusten jälkeen.

Toisen maailmansodan jälkeen myös Neuvostoliitto alkoi kehittää ydinaseita.

 
Pikkupoika, Hiroshimaan heitetty atomipommi, vähän ennen kuin se lastataan lentokoneeseen.  


Britannian ydinkokeiden veteraanien yhdistyksen muistomerkki Leicesterissä.  

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on ydinase?

K: Millaisia ydinaseita on kahta eri tyyppiä?

K: Miten näissä kahdessa ydinasetyypissä tuotetaan energiaa räjähdystä varten?

K: Milloin ensimmäisiä ydinaseita käytettiin sodassa?

K: Kuinka monta kertaa ydinräjähdyksiä on räjäytetty vuoden 1945 jälkeen?

K: Millä mailla on tällaisia aseita tai joiden epäillään etsivän niitä?

Kysymys: Mikä on ydinsulkusopimuksen tarkoitus?

Hae kirjaimella