Valkoinen ruusu | Saksalainen ryhmä, joka vastusti natseja toisessa maailmansodassa

Valkoisen ruusun alku, kesä-heinäkuu 1942

Kesäkuussa 1942 Alexander Schmorell ja Hans Scholl, jotka opiskelivat Münchenin Ludiwg Maximilian -yliopistossa, alkoivat kirjoittaa ja levittää lentolehtisiä, joissa vastustettiin Hitleriä ja natsi-Saksaa. He kirjoittivat neljä lentolehtistä kesä-heinäkuussa 1942. Lentolehtisissä kehotettiin passiiviseen vastarintaan natsihallintoa vastaan, ja niissä kerrottiin juutalaisia vastaan käytävän sodan kauheuksista (toisessa lehtisessä he puhuvat siitä, kuinka "Puolan valloituksen jälkeen tässä maassa on murhattu kolmesataatuhatta juutalaista mitä raakalaismaisimmalla tavalla"). Valkoisen Ruusun lentolehtiset olivat natsi-Saksan ainoa vastarintaliike, joka puhui juutalaisten järjestelmällistä holokaustia vastaan.

Kutakin lehtistä tehtiin parisataa kappaletta. Hans ja Alexander lähettivät ne sitten postitse puhelinluetteloista löytyviin satunnaisiin osoitteisiin:

"Jotta voitte rauhoittua, lisäämme vielä, että Valkoisen ruusun lukijoiden osoitteita ei ole kirjattu kirjallisesti. Ne on poimittu sattumanvaraisesti hakemistoista."

-Ote neljännestä esitteestä

The White Rose, marraskuu 1942-helmikuu 1943

Heinäkuussa 1942 Alex ja Hans sekä heidän ystävänsä Willi Graf saivat määräyksen lähteä kesäksi Venäjän rintamalle lääkintämieheksi. Vastarintatoiminta keskeytettiin kolmeksi kuukaudeksi. Kun Alex ja Hans palasivat marraskuussa 1942, he heittäytyivät jälleen vastarintatoimintaan uudella tarmolla.

Marraskuun 1942 ja tammikuun 1943 välisenä aikana ryhmään liittyi neljä uutta jäsentä: Willi Graf, Christoph Probst, Sophie Scholl ja Kurt Huber. Nämä jäsenet muodostivat Valkoisen ruusun ryhmän ytimen, vaikka useita muitakin jäseniä vastasi Valkoisen ruusun jakelusta ja rekrytoinnista.

Tammikuussa 1942 julkaistiin viides lehtinen. Toisin kuin neljää muuta lehtistä, viidettä lehtistä painettiin pari tuhatta kappaletta.

Helmikuun 3. päivänä kuultuaan Stalingradin tappiosta Hans, Willi ja Alexander hiipivät samana yönä ulos graffitille yliopiston seinille, jossa luki muun muassa "Alas Hitlerin kanssa" ja "Hitler, massamurhaaja". He toistivat nämä graffitikampanjat 8. ja 15. helmikuuta ja menivät jopa niin pitkälle, että he graffitittasivat Feldherrnhalleen , Hitlerin epäonnistuneessa oluthuonepuuhkassa kuolleiden natsien muistomerkkiin. Nämä graffitikampanjat saivat Gestapon hälytystilaan.

Valkoisen ruusun jäsenten vangitseminen ja teloittaminen

Helmikuun alussa julkaistiin kuudes lehtinen. Tätä lehtistä tehtiin tuhansia kopioita. Kappalemäärä oli niin suuri, että Valkoisen Ruusun jäseniltä loppuivat kirjekuoret, joihin lehtiset oli laitettu. Tämän nähdessään Hans ja Sophie päättivät hiipiä yliopistolle kesken oppituntien ja laittaa ylimääräiset lehtiset auloihin. He eivät kertoneet suunnitelmastaan muille jäsenille.

Helmikuun 18. päivänä 1943 Hans ja Sophie kantoivat yliopistolle kaksi salkkua täynnä lentolehtisiä. He levittivät lehtisiä kiireesti käytäville ja olivat juuri lähdössä, kun Sophie huomasi, että hänellä oli vielä lehtisiä salkussaan. Hän kiirehti kolmanteen kerrokseen ja alkoi levittää niitä käytäville. Mitä seuraavaksi tapahtui, on epäselvää, mutta jokin sai Sophien nappaamaan loput lehtiset ja heittämään ne parvekkeelta eteiseen. Tätä spontaania toimintaa seurasi yliopiston talonmies Jakob Schmid, joka oli myös natsipuolueen fanaatikko. Hän hälytti Gestapon, joka ryntäsi yliopistolle ja otti Sophien ja Hansin kiinni.

Seuraavien neljän päivän aikana Gestapo kuulusteli Sophieta ja Hansia. He eivät paljastaneet nimiä, mutta Hansilla oli vangitsemishetkellä mukanaan käsinkirjoitettu luonnos uutta lehtistä varten. Tiedotteen luonnoksen oli kirjoittanut Christoph Probst, joka otettiin kiinni 20. helmikuuta.

Helmikuun 22. päivänä 1943 Hans, Sophie ja Christoph joutuivat oikeuteen. Heidät kaikki tuomittiin kuolemaan giljotiinilla. Heidät teloitettiin samana päivänä. Hans ja Sophie saivat nähdä vanhempansa ennen heidän kuolemaansa. Christoph ei saanut nähdä perhettään.

Seuraavien viikkojen aikana Gestapo otti kiinni lisää jäseniä. Huhtikuun 19. päivänä 1943 pidettiin toinen oikeudenkäynti Valkoisen Ruusun jäseniä vastaan. Siinä Willi Graf, Alexander Schmorell ja Kurt Huber tuomittiin kuolemaan. Kymmenen muuta jäsentä sai vankeustuomion, ja yksi väitetty jäsen vapautettiin syytteistä.

Alexander Schmorell ja Kurt Huber teloitettiin 13. heinäkuuta 1943. Willi Grafia pidettiin eristyssellissä noin kuusi kuukautta, kun Gestapo yritti saada hänet paljastamaan muiden jäsenten nimiä. Kun se ei onnistunut, hänet teloitettiin 12. lokakuuta 1943. Hän oli viimeinen kuudesta pääjäsenestä, jotka tapettiin.

Legacy

Nykyään Valkoisen Ruusun jäsenet, erityisesti Hans ja Sophie Scholl, tunnetaan hyvin Saksassa.

Valkoisesta ruususta on tehty kolme elokuvaa:

Fünf Letzten Tage (Viisi viimeistä päivää), julkaistu vuonna 1982.

Die Weisse Rose (Valkoinen ruusu), julkaistu vuonna 1982.

Sophie Scholl:Die Letzen Tage (Sophie Scholl: Viimeiset päivät), julkaistu vuonna 2005.

Jäsenet

Valkoisen Ruusun ydin koostui viidestä oppilaasta: Sophie Scholl, hänen veljensä Hans Scholl, Alexander Schmorell, Willi Graf ja Christoph Probst. Kaikki olivat 21-25-vuotiaita. Kurt Huber, Sophien filosofian opettaja, oli Valkoisen ruusun kuudes pääjäsen.

Oli myös muita jäseniä, jotka olivat Valkoisen Ruusun sisäpiirin marginaalissa. Joitakin näistä jäsenistä ovat mm:

Hans Hirzel

Suzanne Hirzel

Franz Joseph Muller

Heinrich Guter

Eugen Grimminger

Tohtori Heinrich Phillip Bollinger

Helmut Karl Theodore August Bauer

Tohtori Falk Erich Walter Harnack

Gisela Schertling

Katherina Schüddekopf

Traute Lafrenz

*Nimet ovat peräisin Valkoisen Ruusun jäsenten toisesta oikeudenkäynnistä, joka pidettiin 19. huhtikuuta 1943. Sodan aikana vangittiin yhteensä 29 henkilöä, joita syytettiin Valkoisen ruusun avustamisesta. 13 sai vankeustuomion, ja 16 teloitettiin.*.