Zvonko Bušić – 1976 TWA-kaappauksen ja Grand Central -pommin suunnittelija

Bušić syntyi Gorican kylässä Bosniassa ja Hertsegovinassa Jugoslaviassa ja kävi lukion Imotskissa. Hän muutti 20-vuotiaana Wieniin. Wienissä hän tapasi kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1969, amerikkalaisen opiskelijan Julienne Eden Schultzin, joka opiskeli siellä saksaa ja joka pian sen jälkeen tuli mukaan kroatialaisen emigraation toimintaan. Yhteistyössä Zvonko Bušićin kanssa hän matkusti ystävänsä kanssa Zagrebiin ja heitti Jugoslavian vastaisia lentolehtisiä Tasavallan aukiolle, minkä jälkeen heidät pidätettiin ja vangittiin. Vapautumisen jälkeen Julienne palasi Wieniin, ja vuonna 1972 Julienne ja Zvonko avioituivat Frankfurtissa. Myöhemmin he muuttivat Yhdysvaltoihin, jossa hänestä tuli Kroatian kansallisen vastarintaliikkeen (Croatian National Resistance) jäsen ja johtaja.

Kroatialaisten terroristien ryhmä, johon kuuluivat Zvonko ja hänen vaimonsa Julienne Bušić, Petar Matanić, Frane Pešut ja Slobodan Vlašić, kaappasi Trans World Airlinesin liikennelentokoneen 10. syyskuuta 1976. Kyseessä oli Boeing 727 lento 355, joka oli matkalla New Yorkista Chicagoon. Terroristiryhmän suunnittelija Zvonko Bušić toimitti lentäjälle, kapteeni Careylle, sinetöidyn kirjeen. Kirjeessä ilmoitettiin kapteenille, että lentokone oli kaapattu. Siinä sanottiin, että kaappaajilla oli viisi geeliittipommia ja että pommi oli sijoitettu New Yorkissa 42nd Streetillä sijaitsevaa Commodore-hotellia vastapäätä olevaan kaappiin ja että Yhdysvaltain viranomaisten oli noudatettava lisäohjeita. Kaappaajat vaativat koneen ohjaamista kohti Lontoota. Ohjeissa esitetyt lopulliset vaatimukset olivat seuraavat:

• Ensinnäkin "Kroatian vapautusvoimien julistus" on julkaistava kokonaisuudessaan seuraavissa sanomalehdissä seuraavan päivän aamun numerossa: New York Times, Los Angeles Timesin kaikki kolme numeroa, Chicago Tribune, International Herald Tribune ja Washington Post. Julistuksen on kirjoittanut Kroatian toisinajattelija Bruno Bušić.
• Toiseksi vähintään kolmasosa kustakin propagandatekstistä on painettava ensimmäisen jakson ensimmäiselle sivulle. Loput ensimmäisessä osassa.
• Kolmanneksi, ennalta sovitun koodisanan avulla, heidän olisi kuultava, oliko nämä vaatimukset täytetty seuraavan päivän määräaikaan mennessä. Jos niitä ei olisi täytetty, olisi aktivoitava toinen ajoitettu pommi, joka olisi niin ikään erittäin vilkkaassa paikassa. Jos nämä tekstit tulostettaisiin ohjeiden mukaisesti, tämä laite deaktivoitaisiin.
• Neljänneksi monien ihmisten kohtalo oli vaakalaudalla, jos heidän ohjeitaan yritettiin kiertää.

Terroristien ensimmäinen vaatimus oli, että tuhansia kopioita "Kroatian vapautusvoimien julistuksesta" levitettäisiin ilmasta New Yorkin, Chicagon, Montrealin, Pariisin, Lontoon ja Kroatiassa järjestettävän kansanjuhlan yllä. Tämän julistuksen oli kirjoittanut tätä tarkoitusta varten eräs kroatialaisdissidentti Bruno Bušić.

Kone teki tankkauspysähdyksen Montrealissa ja lensi Pariisiin, Ranskaan. Uuden tankkauspysähdyksen aikana Newfoundlandissa terroristi suostui vapauttamaan kolmekymmentä matkustajaa. Bušić muistutti kapteeni Careya siitä, että kone voitaisiin räjäyttää milloin tahansa, jos vaatimuksia ei täytettäisi, ja että Newfoundlandissa vapautettujen matkustajien kohtalo olisi heidän omantuntonsa varassa, jos he eivät jakaisi lentolehtisiä käskyn mukaisesti.

Pariisissa kaappaajat saivat tiedon, että heidän vaatimuksiinsa oli vastattu. Niinpä he antautuivat Ranskan poliisille, joka luovutti heidät Yhdysvaltoihin. Kun räjähteitä yritettiin deaktivoida neljä tuntia myöhemmin räjähdyspaikalla, amerikkalainen poliisi Brian Murray kuoli ja kolme muuta poliisia haavoittui.

Zvonko Bušićia syytettiin ja hänet tuomittiin kuolemaan johtaneesta lentopiratismista, josta hän sai pakollisen elinkautisen tuomion. Kolme vuotta oikeudenkäynnin jälkeen tuomari John Bartels julisti Bušićin olevan oikeutettu ehdonalaiseen vapauteen 31. joulukuuta 1979 jälkeen.

Huhtikuun 17. päivänä 1987 Bušić karkasi Otisvillen vankilasta, joka on keskiturvallinen liittovaltion vankila Orangen piirikunnassa, N.Y. Kaksi päivää myöhemmin Bušić otettiin kiinni ja hän antautui rauhanomaisesti.

Bartels kirjoitti 13. kesäkuuta 1989 Yhdysvaltain ehdonalaisvalvontakomissiolle kirjeen, jossa hän totesi, että poliisin kuolema johtui osittain poliisin huolimattomuudesta ja että hänellä ei ollut suositusta komissiolle eikä vastalausetta Bušićin vapauttamista vastaan. Komissio kuitenkin hylkäsi tämän ehdonalaisen vapauttamisen.

Hänen toinen ehdonalaista vapauttamista koskeva pyyntönsä hylättiin vuonna 2006, kun hän oli istunut 30 vuotta, vaikka muut ryhmän jäsenet olivat olleet vapaalla jalalla jo vähintään 17 vuotta. Tämän ehdonalaiseen vapauteen pääsyn epäämisen jälkeen Kroatian hallitus käynnisti yhdessä Kroatian Helsinki-komitean kanssa kampanjan Bušićin vapauttamiseksi humanitaarisista syistä väittäen, että Bušić oli suorittanut rangaistuksensa loppuun ja hänet pitäisi siksi vapauttaa.

Bušić vietti kaksi viimeistä vankilavuottaan liittovaltion vankilakompleksissa Terre Hautessa Indianassa, jonne hänet siirrettiin Allenwoodista Pennsylvanian osavaltiosta.

Kroatian kansallinen vastarintaliike (Otpor) ihannoi Bušićeja ja heidän jengiään. Marin Sopta, entinen Pohjois-Amerikan Otporin johtaja, sanoi: "Bušićit olivat sankareitamme. He tekivät enemmän Kroatian asian edistämiseksi kuin kukaan muu". Sopta vieraili säännöllisesti Zvonko Bušićin luona, kun tämä istui vankilassa Pennsylvaniassa.

Bušić pääsi ehdonalaiseen vapauteen heinäkuussa 2008, ja hänet luovutettiin maahanmuuttoviranomaisille karkotusmenettelyä varten. Ehdonalaiseen vapauteen pääsyn ehtona oli, että hän ei saa palata Yhdysvaltoihin.

Tämän terroristin vapauttaminen elinkautisesta vankeusrangaistuksesta ja hänen lähettämisensä kotimaahansa herätti inhoa sen kaupungin poliisin sukulaisissa, jonka hän murhasi yli 30 vuotta sitten.

Luutnantti Terence McTigue, joka sokeutui Murrayn tappaneessa räjähdyksessä, oli puhunut Bušićin ja hänen miehistönsä vapauttamista vastaan aiemmissa ehdonalaiskuulusteluissa, mutta hänen mukaansa hänelle ei koskaan ilmoitettu viimeisestä, kohtalokkaasta kuulemisesta. McTigue näki tämän tapahtuman Kroatian hallitukselle tehdyksi poliittiseksi palvelukseksi ja sanoi: "Se on kuin Brian Murrayn tappaminen ja minun haavoittamiseni uudestaan." Hän sanoi: "Se on kuin Brian Murrayn tappaminen ja minun haavoittamiseni uudestaan." Senaattori Chuck Schumer (D-N.Y.) protestoi oikeusministeri Michael Mukaseylle Bušićin vapauttamista kuulematta uhreja.

Zvonko Bušić oli ollut monien niiden epäilyjen kohteena, jotka tutkivat 29. joulukuuta 1975 tapahtunutta La Guardian pommi-iskua. Epäilyksen herättivät luutnantti McTigue, Edwin T. Dreher, joka tuolloin apulaispoliisipäällikkönä sai tehtäväkseen ratkaista tämän tapauksen, Frank McDarby, etsivä, joka kuulusteli Zvonko Bušićia FBI:n toimistossa 33 vuotta sitten, rikoskirjailija Kevin F. McMurray, joka puhui Zvonko Bušićin kanssa kolmen tunnin ajan vuonna 1997 Lewisburgin liittovaltion vankilan vierailuhuoneessa, Paavalissa; ja Robert K. Tanenbaum, entinen syyttäjä Manhattanin piirisyyttäjän toimistosta. Jokainen heistä tarkasteli tapausta uudestaan ja pohti uudestaan, pääsikö Zvonko Bušić pakoon rangaistusta yhdestä Yhdysvaltojen suurimmista selvittämättömistä terroritekoista. Zvonko Bušić kiisti osallisuutensa La Guardian pommi-iskuun. Luutnantti McTigue oli kuitenkin hämmästynyt näiden kahden pommi-iskun samankaltaisuudesta:

"Molemmat pommit olivat kuljetuslaitoksen julkisessa kaapissa muutama päivä juhlapäivän jälkeen, ja molemmat olivat suuria ja painavia", McTigue sanoi. Hän totesi, että molemmissa laitteissa käytettiin dynamiittia ja "9 voltin paristoa, mahdollisesti lyhtyä varten".

Bušić kuoli itsemurhaan 1. syyskuuta 2013 ampuma-aseella asunnossaan lähellä Zadaria Kroatiassa. Hänen vaimonsa Julienne löysi hänet.