Ensimmäinen arabien–Israelin sota 1947–49: Palestiinan sota ja seuraukset
Ensimmäinen arabien–Israelin sota 1947–49: kattava selonteko Palestiinan sodasta, taustoista, taisteluista ja seurauksista — alueelliset muutokset, pakolaisuus ja kansainvälinen vaikutus.
Vuoden 1948 (tai ensimmäinen) arabien ja Israelin välinen sota oli vuosien 1947–1949 Palestiinan sodan toinen ja ratkaiseva vaihe. Se liittyi läheisesti Palestiinan brittiläisen mandaattialueen päättymiseen ja uuden Israelin valtion syntyyn. Israelin itsenäisyysjulistus annettiin 14. toukokuuta 1948, ja yön jälkeen käynnistyneen sotatoimien suuruutta muuttivat sekä paikalliset sisällissodan vaiheet että naapurivaltioiden suora sotilaallinen interventio. Arabivaltioiden sotilaskoalitio ylitti entisen Britannian Palestiinan alueen rajan aamulla 15. toukokuuta 1948.
Taustaa ja sodan alku
Sodan juuret ulottuvat vuosikymmenten taisteluihin ja jännitteisiin alueella. Ensimmäiset laajemmat kuolemantapaukset liittyen vuoden 1947 tapahtumiin tapahtuivat jo 30. marraskuuta 1947, kun kaksi juutalaisten matkustajaa kuljettanutta linja-autoa joutui väijytykseen. Arabien ja juutalaisten välillä oli ollut kasvavaa vastakkainasettelua vuodesta 1917 lähtien, jolloin Britannian politika nosti esiin juutalaisten kansallisen koti-ajatuksen (Balfourin julistus) ja sen jälkeen käynnistynyt brittiläinen mandaatti vuoteen 1920 saakka. Arabien vastarinta näkyi muun muassa Palestiinan arabikapinassa (1936–1939) ja juutalaisten aseellinen vastarinta Palestiinan juutalaiskapinana (1944–1947). Vuonna 1947 nämä jännitteet kärjistyivät avoimeksi sisällissodaksi, jota kasvatti YK:n päätös Palestiinan jakosuunnitelmasta (päätöslauselma 181, hyväksytty 29. marraskuuta 1947), jossa ehdotettiin alueen jakamista arabivaltioksi, juutalaisvaltioksi sekä Jerusalemin ja Betlehemin erityisjärjestelmäksi.
Sodan vaiheet ja sotatoimet
Päivän kuluttua Israelin itsenäisyysjulistuksesta 15. toukokuuta 1948 sisällissota muuttui laajamittaiseksi sodaksi Israelin ja useiden arabivaltioiden välillä. Egypti, Transjordania (myöhemmin Jordania), Syyria ja Irak lähettivät joukkoja entiselle mandaattialueelle, ja myös Libanonista tuli taisteluihin liittyviä joukkoja. Ulkomaisten joukkojen tehtävänä oli monin paikoin vallata asemia ja tukea paikallisia arabiyksiköitä. Taistelut käytiinn usein entisen mandaattialueen sisällä mutta ulottuivat myös Siinain niemimaalle ja Etelä-Libanoniin. Sotatoimet keskeytyivät ajoittain aselepojaksoilla ja väliaikaisilla tulitauoilla.
Sodan alkuvaiheessa käytiin laajoja taisteluja kaupungeista ja liikennekäytävistä: Haifa, Jaffa, Galilea, Lydda (Lod) ja Ramle olivat keskeisiä taistoalueita. Jerusalemin ympärillä käytiin kiivasta taistelua, joka johti kaupungin jakautumiseen länsi- ja itäosiin ja vaikeutti yhteyksiä eri alueiden välillä. Israelin puolustuksen osina toimi Haganah ja muita juutalaisjoukkoja; juutalaisten sotilaallinen suunnittelu sisälsi muun muassa strategisia operaatioita (kuten Plan Dalet -keskustelua koskevat operaatiot), joiden käyttötarkoituksista ja vaikutuksista on käyty paljon historiantulkintakeskustelua.
Sodan myöhemmissä vaiheissa Israelin armeija (IDF) käynnisti useita suuriakin sotilaallisia operaatioita ja onnistui valtaamaan ja vakiinnuttamaan laajoja alueita. Esimerkiksi Israel laajensi hallitsemaansa aluetta huomattavasti suhteessa YK:n jakosuunnitelmaan: sen hallintaan jäi paitsi ehdotetun juutalaisvaltion alue myös noin lähes 60 prosenttia vuoden 1947 ehdotetusta arabivaltion pinta-alasta. Hallussa olivat muun muassa Jaffan, Lyddan ja Ramlen ympäristöt, osa Negevistä, Galilea, laaja kaistale Tel Avivin ja Jerusalemin välisen tien varrella, Länsi-Jerusalem ja osia Länsirannasta.
Rauha, aselepo ja rajalinjat
Vuoden 1949 aikana useat osapuolet solmivat erillisiä aselepoja ja väliaikaisia rauhansopimuksia, jotka määrittelivät niin kutsutut aseleporajat (eng. armistice lines) eli vihreän linjan. Aselepot solmittiin eri osapuolten kanssa eri aikoina, ja ne pysäyttivät avointen sotatoimien laajenemisen, mutta eivät ratkaisseet monia poliittisia ongelmia. Transjordania otti haltuunsa Länsirannan ja Itä-Jerusalemin, ja myöhemmin liitti nämä alueet itseensä. Egyptin joukot ottivat haltuunsa Gazan kaistaleen, jota Egypti hallitsi ilman sen liittämistä valtioon.
Sodan inhimilliset seuraukset
Konflikti aiheutti mittavia väestömuutoksia ja inhimillisiä menetyksiä koko Lähi-idässä. Sodan seurauksena noin 700 000 palestiinalaisarabia pakeni tai karkotettiin kodeistaan alueilta, joista tuli osa Israelia; he ja heidän jälkeläisensä muodostivat suuren palestiinalaispakolaisten joukon (palestiinalaisten käyttämä termi on Al-Nakba, "katastrofi"). Pakolaisongelman hoitamiseksi YK perusti myöhemmin erityisjärjestelmän, UNRWA:n (United Nations Relief and Works Agency), auttamaan palestiinalaispakolaisia.
Sodan aikana ja sen jälkeen tapahtuneet juutalaispakolaiset ja siirtolaisuusaallot muokkasivat myös juutalaisten demografiaa: kolmena ensimmäisenä sodan jälkeisenä vuotena Israelin väkiluku kasvoi arviolta noin 700 000:lla, kun juutalaisia siirtyi sinne erityisesti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista, monia pakotettuna lähtemään kotiseuduiltaan.
Kuolleet ja materiaalinen vahinko
Sodan tarkat kuolonuhrimäärät ovat osin kiistanalaisia ja riippuvat laskentatavasta. Israelin ja kansainvälisten lähteiden mukaan juutalaisia kaatui sodassa yhteensä arviolta noin 6 000–6 400. Arabiosapuolten ja palestiinalaisten kuolleiden määristä on eri arvioita; arviolta satoja tai useita tuhansia arabisiviilejä ja taistelijoita kuoli, ja kokonaisarviot vaihtelevat riippuen lähteestä.
Poliittiset ja pitkäaikaiset seuraukset
- Palestiinalaisten pakolaiskysymys jäi ratkaisematta ja on keskeinen kiistakysymys yhä nykypäivänä (paluuoikeus, korvaukset, pakolaisten asema).
- Alueen kartta ja hallintorajat muuttuivat pysyvästi: syntyi Israelin valtio laajemmilla rajoilla kuin YK:n jakosuunnitelmassa, kun taas Transjordania hallitsi Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia ja Egypti hallitsi Gazaa.
- Kaupungit ja yhteisöt jakautuivat, esimerkiksi Jerusalem jäi jaetuksi: Länsi-Jerusalem Israelin hallintaan ja Itä-Jerusalem Jordanian hallintaan.
- Vuoden 1948 sota loi uuden, pitkäkestoisen jännitteen Israelin ja arabivaltioiden välille, joka johti myöhempiin sotiin (mm. Suez kriisi 1956 ja kuuden päivän sota 1967).
- Historiankirjoitus sodasta on polarisoitunutta: eri osapuolilla on omat kertomuksensa sodan syistä, vastuista ja tapahtumien tulkinnoista. Erityisesti palestiinalaisten pakenemisen syistä on olemassa erilaisia tulkintoja – perusteina mainitaan sekä taistelu ja pakokauhu että paikalliset ja järjestelmälliset karkotukset eri alueilla.
Muisti ja nimitykset
Tapahtumia kutsutaan eri nimillä eri näkökulmista: israelilaisessa perinteessä kyseessä on usein "itsenäyssota" (War of Independence), palestiinalaisessa ja arabikontekstissa se tunnetaan nimellä Al-Nakba ("katastrofi"). Nämä eri nimitykset kuvastavat sitä, miten läheisesti sota liittyy identiteettiin ja muistoon kummassakin yhteisössä.
Yhteenveto
Vuoden 1947–1949 sodan lopputulos muovasi Lähi-idän politiikkaa, väestörakenteita ja rajoja vuosikymmeniksi. Vaikka aseet lopulta vaikenivat aseleposopimuksiin, monet poliittiset, humanitaariset ja oikeudelliset kysymykset jäivät ratkaisematta ja muodostavat edelleen keskeisen osan Israelin ja palestiinalaisten sekä laajemmin arabimaiden välisestä kiistasta.
Etsiä