Leonard "Chico" Marx (22. maaliskuuta 1887 – 11. lokakuuta 1961) oli yhdysvaltalainen koomikko ja elokuvatähti. Hän oli yksi viidestä Marxin veljeksestä. Elokuvissa Chico puhui teennäisellä italialaisella aksentilla ja soitti pianoa. Hän flirttaili naisten kanssa ja käytti kiharaista peruukkia. Useimmissa elokuvissa hän joutui vaikeuksiin leikkimällä kepposia veljensä Harpon kanssa.
Ura ja roolit
Chico nousi kuuluisuuteen yhdessä veljiensä — Groucho, Harpo, Gummo ja Zeppo — kanssa vaudevillessa esiintyen ja myöhemmin elokuvissa. Marxin veljesten komiikka perustui nopeaan sanailuun, slapstickiin ja musiikillisiin numeroihin; Chico vastasi usein pianomusiikista ja roolitti itsensä ketteränä seducteurina, joka käytti teennäistä italialaista murretta. Hän esiintyi useissa Marx-veljesten klassikoissa, muun muassa:
- The Cocoanuts (1929)
- Animal Crackers (1930)
- Monkey Business (1931)
- Horse Feathers (1932)
- Duck Soup (1933)
- A Night at the Opera (1935)
- A Day at the Races (1937)
- Room Service (1938)
- At the Circus (1939)
Piano ja esiintymistyyli
Chico oli arvostettu pianisti, ja hänen tyylinsä yhdisti klassista soittoa, ragtimea ja improvisaatiota. Lapsena hän aloitti soittamisen vain oikealla kädellä ja väärensi soittamista vasemmalla kädellä, kunnes oppi ajan myötä oikean tekniikan ja kehitti oman, tunnistettavan otteensa. Hauskuuttaakseen yleisöä hän oli kuuluisa siitä, että hän "ampui" pianon näppäimiä: hän soitti nuotit peukalo ylöspäin ja etusormi suorana — ele, joka muistutti aseella tähtäämistä ja toimi sekä visuaalisena vitsinä että rytmisenä koukkuena numeroissa.
Henkilökohtainen elämä ja perintö
Chicon lavahahmo — viehkeä, silittelijä ja joskus pelaaja — oli pitkälti roolin ja todellisuuden sekoitus. Hänet tunnettiin myös pelaamisesta ja seurusteluhaluisesta elämäntavasta, mutta samalla hän oli teknisesti taitava muusikko, jonka soitto ja ovelat pianotemput jäivät elokuvien, radioshow’n ja levyjen kautta elämään. Chico kuoli 11. lokakuuta 1961; hänen perintönsä elää Marx-veljesten elokuvissa, jotka ovat vaikuttaneet myöhempiin koomikoihin ja musiikilliseen komediaan.
Chicon hahmo ja pianotekniikka muistetaan yhä: hän oli sekä vahva näyttelijä että viihdyttävä muusikko, joka käytti soittoa ja näyttelemistä saumattomasti luodakseen ajattoman komiikan. Monet nykykatsojat ja muusikot tutustuvat Chicoon juuri elokuvien ja arkistomateriaalin kautta, joissa hänen ainutlaatuinen yhdistelmänsä musiikkia ja huumoria säilyy koskettavana esimerkkinä varhaisen 1900‑luvun viihteestä.