Ludvig Bonaparte — Napoleonin veli ja Hollannin kuningas (1779–1846)

Ludvig Bonaparte (1779–1846): Napoleonin nuorempi veli, Hollannin kuningas 1806–1810 — tarina vallasta, ristiriidoista ja elämänvaiheista Italiassa.

Hollannin Ludvig I (hollanniksi Lodewijk Napoleon) (1779-1846) oli Napoleon Bonaparten nuorempi veli, joka teki hänestä Hollannin kuningaskunnan kuninkaan vuonna 1806. Hän palveli veljensä kanssa Italian sotaretkellä vuosina 1796-97 ja Egyptissä vuosina 1798-99. Napoleon nimitti hänet Hollandin kuninkaaksi vuonna 1806. Kun Ludvig oli eri mieltä hänen politiikastaan, Napoleon lähetti joukkoja Hollantia vastaan. Ludvig luopui vallasta vuonna 1810 ja asui suurimman osan loppuelämästään Italiassa.

Elämä ja tausta

Louis (Ludvig) Bonaparte syntyi Bonaparten suvun jäsenenä ja sai nuorena sotilaskoulutusta. Hän seurasi veljeään Napoleonia Italian kampanjoilla vuosina 1796–1797 ja myöhemmin Egyptin retkellä 1798–1799, kokemukset jotka muovasivat hänen poliittista ajatteluaan ja käsitystään valtakunnan hallinnasta.

Kuninkaaksi Hollantiin (1806–1810)

Napoleon nimitti veljensä Hollannin kuninkaaksi tavoitteenaan vahvistaa Ranskan valtaa alueella. Ludvig kuitenkin pyrki täyttämään tehtävänsä oman tunnon ja Hollannin etujen mukaisesti: hän otti käyttöön hollanninkielisen muotonsa Lodewijk, pyrki ymmärtämään paikallisia oloja ja suojeli saarivaltion kansallisia etuja. Hallintonsa aikana hän muun muassa edisti oikeusjärjestyksen ja hallinnon järjestelyjä, kannatti kansallista taloutta ja tuki joitakin sosiaalisia uudistuksia.

Kuitenkin Ludvigin halu puolustaa hollantilaisia etuja johti toistuvasti ristiriitoihin Napoleonin kanssa. Erityisesti raskaat verot, pakollinen miehitys (rekruttointi) ja Ranskan toimet mannertenvallan (Continental System) soveltamisessa aiheuttivat jännitteitä. Napoleon vaati tiukempaa linjaa Ranskan edun mukaisesti, mikä kasvatti erimielisyyksiä veljesten välillä.

Luopuminen vallasta ja myöhemmät vuodet

Kasvaneet poliittiset konfliktit ja Ranskan sotilaallinen paine johtivat siihen, että Ludvig luopui kruunusta vuonna 1810. Sen jälkeen Alankomaat liitettiin suoraan Ranskan keisarikuntaan. Ludvig vetäytyi pian pois yhteiskunnallisesta politiikasta ja asettui asumaan pääosin Italiaan, missä hän vietti huomattavan osan loppuelämästään. Italialainen ympäristö, taide ja kulttuuri kiinnostivat häntä ja hän eli siellä melko eristäytynyttä elämää, mutta piti yhteyksiä Bonaparten perheeseen.

Perhe ja perintö

Ludvig meni naimisiin Hortense de Beauharnaisin kanssa, ja avioliitosta syntyi lapsia. Avioliitto oli pitkälti poliittinen järjestely ja siinä oli vaikeuksia, avioeroa ei virallisesti tullut mutta pari eli erillään osan ajasta. Ludvigin poika Napoléon Louis Bonaparte oli yksi tunnetuimmista jälkeläisistä.

Historiallisesti Ludvigia muistellaan usein myönteisemmin Alankomaissa kuin moni muu Bonaparten hallitsija: häntä arvostetaan yrityksestään toimia kansallisen kuninkaana, suojella hollantilaisia etuja ja suosia hollanninkieltä. Samalla hänen valtakautensa oli osa laajempaa eurooppalaista myllerrystä Napoleonin aikakaudella ja päättyi Ranskan hegemonisen politiikan seurauksena.

Kuolinajat ja ristiriitainen muisto

Ludvig kuoli vuonna 1846. Hänen toimintansa ja päätöksensä herättävät edelleen keskustelua: toisaalta hänet nähdään esikuvana niille hallitsijoille, jotka pyrkivät yhdistämään paikalliset intressit ja vallan asettamat velvoitteet, toisaalta hänen hallintonsa oli osa Napoleonin ajan poliittista uudelleenjärjestelyä, joka lopulta epäonnistui säilyttämään itsenäisyyden Alankomaissa.

Hollannin kuningas

Napoleon teki hänestä Alankomaiden kuninkaan 5. kesäkuuta 1806. Hän otti kuninkaan tehtävänsä vakavasti ja kutsui itseään Koning Lodewijk I:ksi (käyttäen nimensä hollantilaista muotoa). Hän harjoitteli hollannin kielen puhumista ja pyrki olemaan vastuuntuntoinen, itsenäinen Hollannin hallitsija. Hänen yrityksensä puhua kieltä toi hänelle jonkin verran kunnioitusta alamaistensa keskuudessa. Hän ilmoitti olevansa hollantilainen ja luopui Ranskan kansalaisuudestaan. Hän myös pakotti hovinsa ja ministerinsä (jotka olivat enimmäkseen Napoleonin toimittamia) puhumaan vain hollannin kieltä, mikä oli liikaa hänen vaimolleen Hortenselle, joka kieltäytyi hänen pyynnöstään. Hänen valtakaudellaan tapahtui kaksi suurta tragediaa: ruudilla täytetyn laivan räjähdys Leidenin kaupungin sydämessä vuonna 1807 ja suuri tulva vuonna 1809. Molemmissa tapauksissa Ludvig johti henkilökohtaisesti ja tehokkaasti paikallisia avustustoimia, mikä auttoi häntä saamaan lempinimen Ludvig hyvä.

 Hänen Alankomaiden valtakautensa jäi lyhyeksi, koska hän riitaantui veljensä kanssa. Napoleon I halusi alankomaalaisia joukkoja Venäjälle suuntautuvaa hyökkäystään varten. Ludvig kieltäytyi; Napoleon ei auttanut valtakunnan puolustamisessa, ja britit hyökkäsivät. Napoleon ehdotti
 sitten, että Ludvig luopuisi vallasta, mutta hän kieltäytyi. Napoleon syrjäytti Ludvigin Alankomaiden valtaistuimelta ja otti haltuunsa koko Alankomaiden kuningaskunnan 1. heinäkuuta 1810.

Kun hänen valtakuntansa oli riistetty, Ludvig jäi Hollantiin lähes kolmeksi vuodeksi ja ryhtyi kirjoittamaan ja runoilemaan. Ludvig kirjoitti Napoleonille Venäjän katastrofaalisen sotaretken jälkeen ja pyysi palauttamaan hänet Alankomaiden valtaistuimelle. Napoleon kieltäytyi odotetusti, ja Ludvig palasi Ranskaan vuonna 1813.

 
Kolme päivää sen jälkeen, kun ruutilaiva räjähti tuhoisasti 12. tammikuuta 1807 hollantilaisessa Leidenin kaupungissa.  

Hae kirjaimella