Ludvig XVIII — Ranskan kuningas (1755–1824) ja Bourbonien palautus

Ludvig XVIII (17. marraskuuta 1755 – 16. syyskuuta 1824) oli Ranskan kuningas ensin huhtikuusta 1814 maaliskuuhun 1815 ja uudelleen heinäkuusta 1815 syyskuuhun 1824. Hänestä tuli kuningas, kun monarkia palautettiin Bourbonien vallassa Napoleonin NapoleonI:n kukistamisen jälkeen. Ludvig XVIII hallitsi perustuslaillista monarkiaa: valta oli rajoitettu ja päätöksenteossa keskeinen rooli oli myös edustuksellisilla elimillä, mutta hänellä oli muita perustuslaillisia monarkkeja enemmän vaikutusvaltaa poliittiseen suuntaan.

Tausta ja maanpako

Hän syntyi Versailles'ssa ja oli Ranskan Ludvig XVI:n nuorempi veli. Nuorempana hänet tunnettiin nimellä Comte de Provence. Ranskan vallankumouksen alettua vuonna 1789 Ludvig aluksi viipyi Pariisissa, mutta pakeni pian turvallisuussyistä ja lähti maanpakoon, missä hän eli eri puolilla Eurooppaa tukien kuningasvastaisia suunnitelmia ja ylläpitäen exilihovinsa toimintaa. Ludvig XVI:n teloituksen jälkeen vuonna 1793 ja LudvigXVI:n pojan kuoleman jälkeen vuonna 1795 hän alkoi käyttää itse nimeä Ludvig XVIII ja piti itseään Ranskan laillisena kuninkaana maanpakoajan.

Paluu valtaan ja satavuotinen paluu

Napoleonin ensimmäisen valtakauden päätyttyä Ludvig XVIII palasi Ranskaan ja kruunattiin takaisin valtaistuimelle huhtikuussa 1814. Vallassa hän pysyi siihen asti, kun Napoleon palasi Suureen paluuseen (Les Cent-Jours) ja palautti lyhytaikaisesti valtansa vuonna 1815; tämän aikana Ludvig joutui jälleen pakenemaan Belgiaan. Napoleonin lopullisen tappion jälkeen Waterloon (kesäkuu 1815) Ludvig palasi valtaistuimelle ja hallitsi kuolemaansa asti vuonna 1824. Hänen kuoltuaan seuraajana valtakunnassa nousi hänen veljensä, joka hallitsi nimellä Kaarle X.

Hallinto ja perustuslaillinen järjestelmä

Ludvig XVIII antoi 1814 niin kutsutun Charterin (la Charte de 1814), joka muodosti Ranskalle uuden perustuslaillisen järjestyksen. Charter tunnusti useita vallankumouksen ja Napoleonin aikaisten uudistusten periaatteita: se turvasi yksityisomaisuuden, säilytti suurimman osan Napoleonin lainsäädännöstä (kuten Code civil) ja loi kaksikamarisen parlamentin (herrojien kamariksi ja edustajain kamariksi kutsutut elimet). Samalla uskonto sai erityisaseman valtion uskonnona, mutta uskonnonvapautta käytännössä salli hyvin laajalti.

Ludvig pyrki sovitteluun: hän ei halunnut järjestelmällistä kostoa vallankumouksen aikana tapahtuneista rikoksista, mutta kuninkaallista paluuta tukivat voimakkaasti myös niin sanotut ultra-royalistit, jotka taas painostivat kovempaan linjaan. Tämä jännite näkyi politiikassa useina kompromisseina ja kausittaisina hallitusten vaihteluina. Lisäksi ulkomaiden läsnäolo ja voittojen jakautuminen (Alliancen miehitysjoukot) vaikuttivat hallinnon toimintamahdollisuuksiin 1810-luvun alkuvuosina.

Politiikka ja perintö

Ludvig XVIII:n hallituskaudella säilytettiin monet Napoleonin uudistuksista, mikä auttoi vakauttamaan yhteiskuntaa: maaoikeudet ja lainsäädäntö olivat monessa suhteessa uudistuneita pysyviksi. Sama-aikaisesti Bourbonien paluu merkitsi myös konservatiivisten voimien nousua. Ludvig itse oli käytännössä maltillinen ja pragmaattinen hallitsija, joka yritti tasapainotella liberaalien vaatimusten ja konservatiivisten toiveiden välillä.

Hänen valtakautensa jätti jäljen Ranskan poliittiseen kehitykseen: Bourbonien restaurointi nähtiin paluuna perinteiseen monarkiaan, mutta samalla 1814 Charter antoi lähtökohdan perustuslailliselle kuningaskunnalle, jossa vallankumouksen ja Napoleonic-aikojen muutokset olivat jääneet pysyviksi osaksi yhteiskuntaa. Ludvig XVIII:n rauhallinen, välittävä ote ja hänen hyväksymänsä perustuslaillinen kehikko toimivat sillanrakentajana siirryttäessä kohti 1800-luvun Ranskaa.

Muistiinpanot

• Syntymä ja kuolema: 17.11.1755 – 16.9.1824.
• Kaksivaiheinen hallituskausi: huhtikuu 1814–maaliskuu 1815 ja heinäkuu 1815–syyskuu 1824.
• Keskeinen asiakirja: 1814 Charter, joka loi perustuslaillisen puitteen Bourbonien Ranskalle.
• Seuraaja: veljensä, joka nousi valtaistuimelle nimellä Kaarle X.

Ludvig XVIII jäi historiaan maltillisena restauroivana kuninkaana, joka pyrki yhdistämään vanhaa monarkiaa ja vallankumouksen tuomia yhteiskunnallisia muutoksia. Hänen aikanaan Ranska astui uudelleen Euroopan valtioiden piiriin ja kohtasi sekä sisäisiä että ulkoisia haasteita poliittisen vakauden saavuttamiseksi.